Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 103



 

Lempäälän kunnan esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan perustuvat yksikkökohtaiset suunnitelmat lukuvuodelle 2023-2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.10.2023 § 103  

673/12.00.02/2023  

 

 

 Valmistelija  Sivistysjohtaja Nina Lehtinen

  Opetuspäällikkö Marianne Liimatainen

 

 

Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma perusopetusasetuksen (852/1998) ja lukiolain (714/2018) mukaisesti.

 

Lukuvuosisuunnitelmissa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista mukaan lukien painopistealueista.

 

Lukuvuosisuunnitelmalla täsmennetään, miten opetussuunnitelmaa toteutetaan kussakin koulussa lukuvuoden aikana.

 

Perusopetusasetus velvoittaa tiedottamaan oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä lukuvuosisuunnitelmassa päätetyistä asioista.

 

Lempäälän kunnan koulujen opetussuunnitelmaan perustuvat suunnitelmat (OPS-pesut) on laadittu nykyisen 1.8.2016 käyttöönotetun opetussuunnitelman pohjalta tuolloin uudistetun pohjan mukaisesti. Asiakirjasta on Lempäälän kunnan sivistyslautakunnan 1001/12.00.02/2022 95§:n päätöksen mukaan tiedotettu koteihin ja kaikki koulut ovat mahdollistaneet opetussuunnitelmaan perustuvien suunnitelmien käsittelyn osana yhteisöllistä opiskeluhuoltoa.

 

Lukuvuonna 2023–2024 Lempäälän kunnan esi- ja peruskoulujen opetussuunnitelmaan perustuvissa suunnitelmissa painottuvat yhteisesti

 

-          Joustavan esi- ja alkuopetuksen toteutuminen minimissään (3 tuntia viikossa)

-          Oppilaiden (4. ja 7. luokkalaisten) digitaitojen vahvistaminen henkilökohtaisten laitteiden (1:1) hankinnan sekä henkilöstön koulutuksen myötä

-          Hyvinvoinnin lisääminen, koulupysyvyyden vahvistaminen, koulupoissaolojen systemaattinen seuraaminen sekä niihin ennaltaehkäisevästi vaikuttaminen

 

Kouluasteiden (kyläkoulut, alakoulut sekä yläkoulut) painopistealueet ovat:

 

Kyläkoulut:

 

 

Kuokkala

 

  • Yhteiset tapahtumat koulussa- yhteisöllisyys
  • Keskittyminen hyvään kouluarkeen

 

 

Säijä

 

  • Oppilaiden osallistamisen lisääminen koulun yhteisten asioiden suunnittelussa
  • Kohteliaat käytöstavat kouluarjessa sekä viihtyisän ja jaksamista tukevan kouluruokailun kehittäminen
  • Lukemisen vahvistaminen osaksi kouluarkea

 

 Nurmi

 

  • Oppilaiden osallistamisen lisääminen koulun yhteisten asioiden suunnittelussa
  • Hyvät käytöstavat kouluarjessa
  • Ruokaillaan rauhassa ja monipuolisesti

 

Kelho

 

  • Kouluruokailun tärkeys ja siinä ruokailun ohella ruokahävikin pienentäminen asennekasvatuksella.
  • Turvallinen oppimisympäristö: Luodaan henkilökunnan ja oppilaiden kanssa puitteet mukavaan opiskeluun kunnioittamalla toisiamme ja antamalla tilaa jokaisen olla oma itsensä. Kiusaamisessa on nollatoleranssi.
  • Liikuntaa lisätään lasten koulupäivään, jotta jaksaminen saadaan kaikilla paremmalle tasolle. Erilaiset liikunnalliset tuokiot tulevat osaksi useiden lukuaineidenkin tunteja.

 

Mattila

 

  • Mattilassa arkiliikunta osana jokapäiväistä toimintaa.
  • Kouluruokailun tärkeys; viihtyisän ja jaksamista tukevan kouluruokailun kehittäminen
  • Kiireetön ja turvallinen työskentely- ja opiskeluympäristö kaikilla

 

Lastunen

 

  • Oppilaiden terveelliset ruokailutavat
  •     Teemme paljon töitä oppilaiden ruokailutapojen ja –tottumusten vakiinnuttamiseksi. Kannustamme oppilaita terveisiin elämäntapoihin ja kestävään kehitykseen (ruokahävikin vähentäminen).

 

  • Oppilaista välitetään 
  •     Haluamme, että oppilaat kokevat koulupäivän aikana olonsa koulussa turvalliseksi ja ilmapiirin välittäväksi. Tavoitteena on, että jokainen oppilas tulee kuulluksi ja nähdyksi jokaisena koulupäivänä.

 

 

Alakoulut:

 

Kuljun koulu

 

  • Kiusaamiseen puuttuminen Sopu-mallin menetelmin
  • Levollisen kouluarjen luominen
  • Informaatioteknologian tarkoituksenmukainen niveltäminen koulutyöhön

 

 

Lempoisten koulu

 

  • Kestävää kasvua ja turvallisuutta Lempoisten koulussa. Turvallinen oppimisympäristö ja välittävät aikuiset.
  • Digitaalisen ja perinteisen koulumaailman yhteensovittaminen
  • Kaveritaitojen vahvistaminen

 

 

Moision koulu

 

  • Koulutyön sujuvan arjen edistäminen:
    • hyvät tavat, kohtelias ja ystävällinen käytös sekä muiden huomiointi
    • juhlakäyttäytyminen
    • ruokailutapahtuma (ruokailutavat ja tottumukset, ruokalakäyttäytyminen, hävikkiruoka)
    • teemaviikot/- kuukaudet vaihtelevien teemojen ympärille

 

  • THL:n kouluterveyskyselyn pohjalta nousevat kehittämisen kohteet

 

Sääksjärven alakoulu

 

  • Sääksjärven koulukeskushanke
  • uusien koulutilojen suunnittelu ja toteutus alakoululaisille

 

  • Ala- ja yläkoulun yhteistyö
  • yhteisten toimintatapojen luominen ja yhteisten toimintojen määrittäminen (turvallisuus, tvt, Vihreä Lippu, Liikkuva koulu, kv-toiminta, yhteiset teemat ja tapahtumat)

 

  • Yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen
  • vuosisuunnitelman laatiminen hyödyntäen mm. kouluterveyskyselyn tietoja/ teemoja
  • yhteiset teemat yläkoulun kanssa
  • osallisuuden muotojen kehittäminen

 

 

Yläkoulut:

 

Hakkarin koulu

 

  • Arjen hyvinvointi
  • Oppilaiden kokonaishyvinvoinnin kehittäminen koko kouluyhteisön voimin.

 

  • Mahdollisuudet vaikuttaa
  • Oppilaskunnan, kumppanuskahvien, kodin ja koulun välisen yhteistyön ja kasvatus- ja opetuslautakunnan koulukummin välinen yhteistyö.

 

  • Turvallisuus
  • Oppilaiden laaja-alaisen turvallisuusosaamisen lisääminen. Pitää sisällään fyysisen-, psyykkisen-, sosiaalisen-, poliittisen ja digitaalisen turvallisuuden.

 

 

Kanavan koulu

 

  • Oppilaiden kasvun ja oppimisen tukeminen
  •     Koulussa seurataan säännöllisesti yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä oppilaiden koulunkäynnin säännöllisyyttä ja poissaoloja, oppilaiden mielenterveyden tilaa ja päihteettömyyttä. Paljon poissaolevien oppilaiden ja ahdistuneiden oppilaiden koulunkäyntiä tuetaan koulun oppilashuollon ja opetuksen henkilöstöjen yhteistyöllä, minipilotilla, jossa kiinnitetään huomiota koulua käymättömien ja ahdistuneiden oppilaiden tukemiseen tiiviissä yhteistyössä. Koulun 7-luokan valvojat osallistuvat SKY-hankkeen koulutuksiin, joissa tuetaan luokan ilmapiirin ja hyvinvoinnin tukemista.

 

  • Hyvän käyttäytymisen tukeminen ja hyvien käytöstapojen oppiminen
  • Kanavan koulussa tuetaan oppilaiden hyvää käyttäytymistä ja opitaan hyviä käytöstapoja. Luokanvalvojavartit, yhteiset tapahtumat, 7-luokkien laaja-alaiset hyvinvointitaitotunnit sekä huomaa hyvä – vahvuuspedagogiikan käyttäminen arjessa ovat normaalin kouluarjen sääntöjen mukaisen toiminnan lisäksi keinoina kasvattaa nuoria hyviin tapoihin. Koulussa kannustetaan oppilaita osallistumaan kouluviihtyvyyden ja osallisuuden parantamiseen yhteisen, hyvin toimivan ja turvallisen koulun rakentamisessa.

 

  • Arjen koulunkäynnin sujuvuus sekä oppilaiden että henkilökunnan näkökulmasta
  • Koulussa on selkeät pelisäännöt ja toimintatavat. Kaikkien osaaminen ja osallistuminen tärkeää. Korostamme työssämme yhdessä tekemistä, osallisuutta, oppimista, asiantuntijuutta, ammatillisuutta. Meille on tärkeää ystävällinen ja avoin vuorovaikutus, kohtaaminen, auttaminen, sitoutuminen ja motivaation ylläpitäminen. Hyvä työilmapiiri perustuu luottamukseen, arvostukseen, kunnioitukseen ja yhdenvertaisuuteen sekä oppilaiden että aikuisten kesken.

 

Sääksjärven yläkoulu

 

  • Arjen hyvinvointi
    • turvallisen, sujuvan ja hyvän kouluarjen toteuttaminen

 

  • Ala- ja yläkoulun yhteistyö
    • yhteisten toimintatapojen luominen ja yhteisten toimintojen määrittäminen (turvallisuus, tvt, Vihreä lippu, Liikkuva koulu, yhteiset teemat ja tapahtumat)

 

  • Yhteisöllisen opiskeluhuollon kehittäminen
    • vuosisuunnitelman laatiminen hyödyntäen mm. kouluterveyskyselyn tietoja/teemoja
    • yhteiset teemat alakoulun kanssa
    • osallisuuden muotojen kehittäminen

 

 

 

Lempäälän lukio

 

Lempäälän lukion arvopainotukset  

 

Lempäälän lukion toiminnan keskeisin arvo on yhteisöllisyys. Jokainen yhteisön jäsen kohdataan omana yksilönään. Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelua tuetaan monipuolisesti. Pyrkimyksenämme on synnyttää sydämen sivistystä, jonka avulla opiskelija osaa toimia aktiivisesti tulevaisuuden alati muuttuvassa maailmassa.

 

Lukuvuoden 2023-2024 painopisteet

 

  • Opetuksen laadukkuus sekä laaja opintotarjonta tukevat oppimista.
  • Monipuolisilla tukitoimilla pyritään huomioimaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet mahdollisimman hyvin.
  • Yhtenä osaamista lisäävänä tukimuotona toimii ylöspäin eriyttäminen. Yhteisöllistä toimintaa kehitetään edelleen yhdessä yhteisöpedagogin ja Tredun kanssa. Laadukkaalla opetuksella, oppimisen tukitoimilla sekä yhteisöllisellä toiminnalla tuetaan oppilaitoksen hyvinvointia.
  • Kestävän kehityksen mukaiseen ja lukion ympäristöön liittyvään toimintaan kiinnitetään erityistä huomiota.
  • Teknologian, kuten tekoälyn, hyödyntämiseen oppimisprosessissa kiinnitetään erityistä huomiota.

 

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 4 § Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävät ja toimivalta 2 momentin 2 kohdan mukaan Kasvatus- ja opetuslautakunta vahvistaa varhaiskasvatus- ja koulujen opetussuunnitelmat.

 

Lisätietoja: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789 ja opetuspäällikkö Marianne Liimatainen, puh. 040 133 7206.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy Lempäälän kunnan esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan perustuvat yksikkökohtaiset suunnitelmat lukuvuodelle 2023-2024 edellä selostetun mukaisesti.

 

Käsittely Kasvatus- ja opetuslautakunta kiittää koulujen hyvistä oppilaat huomioivista suunnitelmista. Suunnitelmien myötä lautakunta kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että suunnitelmissa voisi huomioida enemmän koulun työntekijöiltä vaadittavia toimia ja osaamista, joita tavoitteiden saavuttaminen edellyttää. Lautakunta toivoo, että esihenkilöt kartoittavat henkilöstön osaamistarpeita ja -toiveita esimerkiksi kehityskeskusteluissa ja ohjaavat henkilökuntaa hyödyntämään erityisesti Osakkeen koulutustarjontaa.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi Sivistysjohtaja, opetuspäällikkö, Lempäälän kunnan peruskoulujen ja lukion rehtorit

 

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että nuorisovaltuuston edustaja Santeri Tenhunen poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 19:16.