Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Esityslista 03.02.2026/Asianro 27



Kokousasian teksti

 

2117 Moision koulun laajennuksen asemakaava, luonnos

 

Kunnanhallitus 13.01.2025 § 5 

 

 

 

 Valmistelija kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola

 

Yhdyskunnan palvelualue esittää kunnanhallitukselle asemakaavan muutoksen käynnistämistä Moision koulun tontilla. Tavoitteena on laajentaa nykyistä koulun tonttia yleiskaavan aluevarauksen mukaisesti ja mahdollistaa uuden liikuntahallin sijoittuminen tontille.

 

Liikuntahalli

 

Nykyinen Moision liikuntahalli sijaitsee Tampereentien toisella puolella osoitteessa Teollisuuskyläntie 3. Rakennus on entinen teollisuushalli ja huonokuntoinen. Lisäksi sijainti asemakaavan teollisuusalueella ei ole optimaalinen toiminnan luonnetta ajatellen mm. kulkureittien osalta. Tavoitteena on luopua nykyisestä liikuntahallista ja rakentaa uusi Moision koulun tontille. Sijainti koulun tontilla on liikenneturvallinen ja tarkoituksenmukainen. Hallin toteuttaminen on ajoitettu investointisuunnitelmassa vuodelle 2027, mistä syystä tontin kaavoittaminen on ajankohtaista.

 

Moision koulun tontti

 

Asemakaavalla on tarkoitus tutkia liikuntahallin sijoittumista Moision koulun tontille. Yleiskaavassa on varauduttu laajentamaan koulun tonttia nykyisen tontin länsipuolelle. Nykyinen koulurakennus sijaitsee melko keskellä tonttia, minkä johdosta on todettu tarve laajentaa tonttia yleiskaavan mukaisesti. Koulurakennuksen länsipuolelle on hiljattain toteutettu urheilukenttiä, jotka pyritään säilyttämään. Asemakaavan yhteydessä tutkitaan myös mm. tontin sisäiset kulkureitit, pysäköinti ja liikennemelutilanne.

 

Toimivalta ja lainsäädäntö

 

Päätös ei ole valituskelpoinen, vaan vain valmistelua ja täytäntöönpanoa koskeva päätös. (AKL 51 §, kuntalaki 91 §, KHO:2003:16).

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön (1.1.2025) mukaan kunnanhallitus hyväksyy muutokset kaavoitusohjelmaan ja hyväksyy myöhemmin asemakaavan, mikäli kaavalla ei ole merkittävää vaikutusta asukasmäärään, elinkeinoelämään, kaupunkikuvaan tai kulttuuriympäristön arvoihin. (5. luku 1 §).

 

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola, puh. 040 573 1527, rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja, puh. 050 383 9764, tonttipäällikkö Jukka Suhonen, puh. 050 383 3778

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lisätä Moision koulun laajennuksen asemakaavan muutoksen kaavoitusohjelman A-koriin ja päättää tehdä asemakaavan laadinnan kunnan kustannuksella. Asemakaavan hyväksymisestä päättää myöhemmin kunnanhallitus.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa ja kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä saapuivat kokoukseen klo 16:04 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

 

Tiedoksi kaavoitusarkkitehti, rakennuttajapäällikkö, tonttipäällikkö

 

Yhdyskuntalautakunta 03.02.2026    

1031/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola

 

Kaavoitus on valmistellut asemakaavaluonnoksen Moision koulun tontin laajentamisen asemakaavasta nro 2117.

 

Asemakaavan tavoitteet

 

Kaavan tavoitteena on laajentaa nykyistä koulun tonttia yleiskaavan aluevarauksen mukaisesti ja mahdollistaa uuden liikuntahallin sijoittuminen tontille. Asemakaavan yhteydessä tutkitaan myös mm. ulko-oleskelualueiden ja urheilukenttien mitoitus, tontin sisäiset kulkureitit, pysäköinti sekä liikennemelutilanne.

 

Asemakaavan sisältö

 

Koulun tonttia laajennetaan lännen suuntaan peltoalueelle. Alue osoitetaan julkisten lähipalvelurakennusten korttelialueeksi, joka on varattu kunnan tarpeisiin (YL-8). Koulun tontti laajenee n. 1,2 ha. Asemakaavalla mahdollistetaan uuden liikuntahallin rakentaminen sekä varaudutaan ulkoliikunta-alueiden ja koulun laajentamiseen, sekä koululaisten ulko-oleskelualueiden uudelleen järjestelyyn. Asemakaavassa on huomioitu tontille kohdistuva liikennemelu asettamalla tarvittavat kaavamääräykset. Moision koulun taajamakuvalliset ja rakennustaiteelliset arvot on myös huomioitu asemakaavassa. Osa asemakaava-alueesta on osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL).

 

Suunnittelualueen pinta-ala on noin 5,3 ha. Koulun tontti laajenee n. 1,2 ha. Alueen kokonaisrakennusoikeus on 10 000 kem2 ja aluetehokkuus e = 0,19. Rakennusoikeus lisääntyy 2000 kem2.

 

Moision koulun tontin toimintojen sijoittelulle on asemakaavaluonnoksen yhteydessä esitetty kaksi vaihtoehtoa. Keskeisin ero vaihtoehdoissa on uuden liikuntahallin sijoittaminen joko koulurakennuksen eteen Tampereentien ja Vanattarantien risteyksen tuntumaan tai koulurakennuksen länsipuolelle (taakse) nykyisen peltoalueen tuntumaan.

 

Kaavaprosessin vaiheet

 

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 5.3. – 4.4.2025 välisen ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin kuusi lausuntoa, joista Elisa Oyj:llä, Pirkanmaan liitolla ja Fingridillä ei ollut huomautettavaa. Pirkanmaan maakuntamuseo toi esiin, että Moision koululla on todettu olevan sivistyshistoriallista arvoa, rakennustaiteellista arvoa, sekä maisemallista arvoa ja että arvot tulee huomioida kaavasuunnittelussa ja vaikutustenarvioinnissa. Lisäksi maakuntamuseo toimitti jälkikäteen lausunnon arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyen todeten, ettei kaavan suunnittelualueella havaittu merkkejä kiinteistä muinaisjäännöksistä tai muista arkeologisista kulttuuriperintökohteista. Pirkanmaan ELY-keskus toi esiin tarpeen hulevesiselvityksen laatimiselle sekä esitti, että Tampereentie tulisi ottaa mukaan kaava-alueeseen. Lisäksi saatiin neljä osallismielipidettä, joissa tuotiin esiin mm. uuden liikuntahallin käyttöön, sijoitteluun, liikennöintiin ja pysäköintiin liittyviä seikkoja. Lisäksi naapurit nostivat esiin koulun tontilla tapahtuvaa häiriökäyttäytymistä. Yksityiset maanomistajat, joidenka alueelle koulun tonttia ollaan laajentamassa, vastustavat kaavamuutosta. Palautteet on käsitelty tarkemmin liitteenä olevassa OAS-vaiheen palautekoosteessa.

 

Liitteet

 

Asemakaavakartta, 26.1.2026

Asemakaavaselostus, 26.1.2026

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 5.3.2025

Palautekooste, OAS-vaihe, 26.1.2026

Havainnekuva, luonnosvaihtoehto A, 26.1.2026

Havainnekuva, luonnosvaihtoehto B, 26.1.2026

Meluselvitys, 27.8.2025, Destia Oy

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 5 §:n kohdan 33 mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja: Kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola, puh. 040 573 1527, hanna.ohtola@lempaala.fi

 

Esittelijä

Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus

Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa asemakaavaluonnoksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Päätös

 

 

Tiedoksi

Kaavoitusarkkitehti, kaavoitusavustaja, rakennuttajapäällikkö, tonttipäällikkö