Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 93



 

Sopeutusohjelma 2024-2026

 

Kunnanhallitus 08.04.2024 § 77 

 

 

 Valmistelijat kunnanjohtaja Heidi Rämö, talousjohtaja Kari Auvinen, johdon erityisavustaja Tuulia Rinne, talousasiantuntija Elina Silomäki

Lempäälän kunnanvaltuusto päätti 25.10.2023 § 94 käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi.

Sopeutusohjelman käynnistämisen taustalta löytyvät talouden muutospaineet, jotka tulevat Lempäälän kuntaorganisaation ulkopuolelta. Suomen julkistalouden kokonaistilanne on erittäin haastava johtuen mm. hyvinvointialuemuutoksesta, tehdyistä palkkaratkaisuista, sodan aiheuttamasta inflaatio- ja korkokehityksestä sekä näiden yhteisvaikutuksesta. Nämä vaikutukset kohdistuvat myös Lempäälään. Lisäksi hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset valtionosuuksien tuloarvioon vähensivät Lempäälän valtionosuuksia 2,4 miljoonalla eurolla vuoteen 2023 nähden.

Syksyn 2023 talousarviovalmistelun yhteydessä todettiin, että kunnan vuosittainen alijäämä taloussuunnitelmavuosina 2024-2026 on ilman suuntaa korjaavia toimenpiteitä noin 6 miljoonaa euroa. Kunnanhallitus asetti sopeutusohjelman tavoitteeksi (KH 13.11.2023 § 271), että:

  • vuoden 2026 talousarvio ei ole alijäämäinen
  • sopeutusohjelma koostuu vuosittaisilta käyttötalouden kokonaisvaikutuksiltaan 6 miljoonan euron päätösperusteisista sopeutustoimista, jotka jakautuvat
    • 3 miljoonaa euroa kattaviin säästökohteisiin ja rakenteellisiin muutoksiin,
    • 200 000 euroa tuottaviin lisätulonlähteisiin ja
    • 2,8 miljoonan euron veroprosenttituottoihin.

Valtuusto päätti lokakuussa 2023 (KV 25.10.2023 § 94) veroprosentin korotuksesta, jonka vuosittaiset eurovaikutukset ovat arviolta tavoitellut 2,8 miljoonaa euroa. Näin ollen valtuuston tulee päättää sopeutusohjelmassaan sopeutustoimista, joilla on 3,2 miljoonan euron vaikutus käyttötalouteen. Kolmen miljoonan säästötavoite vastaa 3,3 % tämän vuoden kunnan kaikista toimintakuluista.

 

Sopeutusohjelmaan sisällytettävät käyttötaloutta koskevat sopeutustoimet

Valtuusto valitsee sopeutusohjelmaan sisällytettävät sopeutustoimet 39 eri sopeutustoimen ja niiden eri toteuttamisvaihtoehtojen joukosta. Sopeutustoimien tarkoituksena on löytää pysyvää säästöä, joka näkyy vuosittain kunnan talousarviossa. Sopeutustoimesta tulee osa kunnan normaalia palveluverkkoa ja palvelutasoa, kun sopeutustoimi on toimeenpantu. Valtuuston hyväksymät sopeutustoimet toimeenpannaan siten, että niiden kustannusvaikutus näkyy viimeistään vuoden 2026 talousarviossa.

Käyttötalouden sopeutustoimien jakautuminen valmistellun esityksen mukaan:
 

Kategoria

Sopeutustoimi-valikoima, maksimi

Kunnanjohtajan esitys

Tavoite
(KH 13.11.2023 § 271)

Menosäästöt, me

n. 5,3

n. 3,3

3 me

Tulonlisäykset, me

0,55

0,54

0,2 me

Eurovaikutukset yhteensä, me:

n. 5,85

n. 3,85

3,2 me

Kiinteistö- ja toimitilaohjelmaa koskevat sopeutustoimet (sopeutustoimi nro 7) päätetään kunnanhallituksen erillisellä päätöksellä 8.4.2024 kokouksessa. Päätöksen mukaiset toimenpiteet ja eurovaikutukset sisällytetään sellaisenaan kunnanhallituksen sopeutusohjelmaesitykseen. Sopeutusohjelmaan sisällytetään vain ne toimenpiteet, jotka on kiinteistö- ja toimitilaohjelmassa aikataulutettu toteutettavaksi vuosien 2024-2026 aikana.

Kaikista sopeutustoimista on luotu vaikutustenarvioinnit, joissa tarkastellaan sopeutustoimen talous-, henkilöstö- ja strategiavaikutuksia. Kuntalaisten elämään suoraan vaikuttavista sopeutustoimiehdotuksista on laadittu laajemmat vaikutustenarvioinnit, joissa tarkasteltavina näkökulmina on kuntalaisvaikutukset, lapsivaikutukset, yritys- ja työllisyysvaikutukset sekä ympäristövaikutukset. Kaikki vaikutustenarvioinnit löytyvät tämän kokousasian liitteistä.

Todettakoon, että kunnanhallitus asetti välipäätöksessään 12.2.2024 § 29 kunnan tytäryhtiöille 3 % toiminnan tehostamistavoitteen. Tehostamistavoitetta ei oteta osaksi valtuuston sopeutusohjelmapäätöstä, vaan asiaan liittyviä tarpeellisia toimenpiteitä seurataan kunnanhallituksen omistajaohjauksen kautta.

 

Sopeutusohjelman valmistelun henkilöstöpoliittiset linjaukset

Kunnanhallitus päätti välipäätöksessään (12.2.2024 § 29) sopeutusohjelman valmistelussa noudatettavista henkilöstöpoliittisista linjauksista seuraavasti: 1. Sopeutustoimet eivät edellytä henkilöstön irtisanomisia. 2. Jokaisen avautuvan vakanssin tarve arvioidaan kriittisesti palvelutarvearvioinnin ja täyttölupamenettelyn kautta 2024-2026 aikana. Tavoitteena on 500 000 euron säästö. 3. Henkilöstöetuuksien kokonaismäärä säilytetään 0,7 % tasolla (2024: 640 000 euroa). 

Sopeutusohjelma on valmisteltu näiden henkilöstöpoliittisten linjausten mukaisesti. Kunnanhallitus vastaa kunnan henkilöstöpolitiikasta (kuntalaki (410/2015) 39 §), joten valtuusto päättää sopeutusohjelmapäätöksessään ainoastaan henkilöstöä koskevasta säästötavoitteesta (500 000 euroa).

Todettakoon, että mikäli valtuusto päättää sisällyttää aamu- ja iltapäivätoiminnan vaihtoehtoiset järjestämistavat (nro 22), palvelukäytävän aukioloajan lyhentämisen (nro 24) ja/tai koulunkäynninohjaajien työn kesäkeskeytyksen (nro 26) sopeutusohjelmaan, tulee asioissa käynnistää erillinen yhteistoimintamenettely ennen kuin asioista tehdään varsinainen päätös, sillä kyseisten sopeutustoimien vaihtoehtoihin sisältyy henkilöstön asemaan vaikuttavia yhteistoimintamenettelyä edellyttäviä toimenpiteitä.

 

Toimenpiteet, joilla hallitaan investointiohjelman aiheuttamaa velkaantumiskehitystä

Sopeutusohjelmassa otetaan kantaa myös toimenpiteisiin, joilla investointiohjelman aiheuttamaa velkaantumiskehitystä hallitaan (KH 13.11.2023 § 271). Kunnanhallitus päätti välipäätöksessään (KH 12.2.2024 § 29) seuraavista linjauksista:

1) Mikäli jonkun vuoden realisoituneet myyntivoitot ylittävät taloussuunnitelmassa 2024-2026 arvioidut tuloarviot, ylitystä vastaava euromäärä kohdistetaan muutostalousarviokäsittelyllä joko talousarvion uuslainanoton vähennykseksi tai taseen pitkäaikaisten lainojen ennenaikaisiksi lyhennyksiksi tai strategiseen maanhankintaan.

Kirjauksen tavoitteena on, että myyntivoittojen vaikutus kohdistetaan edistämään sopeutusohjelman tavoitetta kokonaistalouden parantamisesta tai tulevaisuusinvestointina strategisesti tärkeisiin maanhankintoihin, joilla varmistetaan kunnan maankäytön mahdollisuudet kehittyä jatkossakin. Lisääntyvillä myyntivoitoilla pystytään myös vähentämään voimassa olevan taloussuunnitelman lisälainanottoa ja tämän kautta myös vaikuttamaan hillitsevästi tulevien vuosien korkokustannusten kasvuun. Taloussuunnitelmaan 2024-2026 (KV 22.11.2023 § 102) on arvioitu luovutusvoittojen tuloarvioiksi 2,31 m€ (2024), 2,81 m€ (2025) ja 2,31 m€ (2026).

2) Kunnan investointisuunnitelmaan 2024-2026 sisältyviin 18,7 miljoonaa euroa kokonaisuudessaan kustantaviin hankkeisiin haetaan 30 %:n rahoitusta ulkopuolisista tuki- ja avustuslähteistä.

Mikäli näihin kunnan investointeihin tavoitellaan 30 % ulkoisen rahoituksen osuutta, kunnan kustannukset vähenisivät noin 5,6 miljoonaa euroa ja kunnan kustannettava osuus jäisi 13,1 miljoonaan euroon. Edunvalvonnassa onnistuminen heijastuisi kunnan talouteen vähenevänä velanoton tarpeena ja vähenevinä korkokustannuksina.

3) Toimitila- ja kiinteistöohjelmassa linjattavilla omaisuuden myynneillä vähennetään velanoton tarvetta ja kunnan korkokustannuksia.

Kaikki toimitilat ja kiinteistöt käsitellään toimitila- ja kiinteistöohjelman kautta, josta kunnanhallitus päättää 8.4.2024.

Näistä kolmesta linjauksista ensimmäinen sisällytetään myös valtuuston varsinaiseen sopeutusohjelmapäätökseen omana päätöskohtanaan. Tässä päätöskohdassa valtuusto sitoutuu esitettyyn, toimivaltaansa kuuluvaan muutostalousarviokäsittelyyn.

 

Investointikaton käyttöönotto
 

Vuosien 2024-2026 investointiohjelman keskimääräinen laajuus on selvästi yli 20 miljoonaa euroa vuodessa, mikä selittyy kahdella mittavalla talonrakennushankkeella (Sääksjärven koulun peruskorjaus/laajennus ja Saikantalo) sekä lähivuosien asuntoalueiden aluerakentamisinvestoinneilla. Nämä investoinnit nostavat kunnan asukaskohtaista velkamäärää merkittävästi, arviolta 5000 euroon per asukas.

 

Sopeutusohjelman osana esitetään 12 miljoonan euron investointikaton käyttöönottoa, joka ohjaisi tulevaisuudessa maltilliseen investointitasoon. Kunnan vuosipoistojen taso nousee lähivuosien suurten investointien valmistuttua vuonna 2026 noin 12 miljoonan euroon. Tästä johtuen keskimääräistä 12 miljoonan euron tasoa tulee pitää myös vuodesta 2027 lukien tavoiteltavana vuosi-investointien tasona. Vuosille 2024-2030 luodun investointitarvelistauksen mukaan investointitaso alenee selvästi ja se sisältää näin ollen enemmän mahdollisuuksia harkintaan ja priorisointiin. Kahdentoista (12) miljoonan euron investointikaton hyväksyminen parantaisi kunnan vuosikatetta vuosina 2026 nykysuunnitelmiin verrattuna niin, että velkamäärän kasvu pysähtyisi runsaaseen 4600 euroon/asukas.

 

Sopeutusohjelman oheismateriaaliin on laadittu viitteellinen kuvaaja, joka havainnollistaa vuosikatteen riittävyyttä investointien rahoittamiseen nykytilanteessa ja tulevaisuudessa.

 

Sopeutusohjelman valmistelu ja siihen osallistuminen

Sopeutusohjelman valmistelu käynnistyi syksyllä 2023. Valmistelussa oli laajasti mukana niin kunnan henkilökunta kuin luottamushenkilöt, joilta kerättiin sopeutustoimi-ideoita. Sopeutustoimia ideoitiin yli 500 kappaletta. Kunnanhallituksen välipäätökseen eteni ainoastaan päätösperusteiset ja määrärahavaikutteiset ideat, joita oli 190 kappaletta. Kunnanhallitus päätti 12.2.2024 § 29, että sopeutusohjelman valmistelua jatketaan 63 sopeutustoimen osalta. Nämä sopeutustoimet tiivistyivät 39 eri sopeutustoimeen ja niiden päätösvaihtoehtoihin. Jatkovalmistelun yhteydessä osa sopeutustoimista myös karsiutui: kyseisiä sopeutustoimia ei olisi ollut mahdollista toteuttaa vuosien 2024-2026 aikana.

Sopeutusohjelmaa on käsitelty yhteistoiminnassa jatkuvan neuvottelun periaatteella kuusi kertaa: 20.11., 18.12., 15.1., 5.2., 4.3. ja 2.4. Henkilöstön edustajat ovat olleet tyytyväisiä siihen, miten henkilöstöä on osallistettu sopeutustoimien etsimiseen, ja miten paljon erilaisia vaihtoehtoja listalle on löydetty.

 

Sopeutusohjelman toimeenpano ja seuranta

Valtuuston päätöksen jälkeen toimivaltaiset toimielimet ja viranhaltijat tekevät päätöksiä yksittäisistä sopeutustoimista siten, että niiden vaikutus on todettavissa viimeistään vuoden 2026 talousarviossa. Varsinaiset muutoksenhakukelpoiset päätökset tehdään siten valtuuston sopeutusohjelmapäätöksen jälkeen. Valtuusto ohjaa sopeutusohjelman toimeenpanoa vuosien 2025-2026 osalta jo kesäkuussa hyväksyttävän kokonaistalouden suunnitteluohjeen kautta. Vuoden 2024 osalta toimeenpanon tarkempi erittely vahvistetaan ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä. Muilta osin tarkempi erittely kuvataan taloussuunnitelmassa 2025-2027.

Sopeutusohjelmaan sisältyvien sopeutustoimien toimeenpanoa ja toteutuneita eurovaikutuksia seurataan valtuustotasolla osavuosikatsausten yhteydessä vuosien 2024-2026 aikana.

Jos sopeutusohjelman toimeenpanokaudella 2024-2026 ilmenee käyttötalouden lisärahoitustarpeita, tulee taloutta sopeuttaa edelleen lisärahoituksen verran. Lisärahoitustarpeet voivat liittyä esimerkiksi mahdollisiin valtakunnan tason palkkaratkaisuihin ja muihin hallituspoliittisiin ratkaisuihin.

 

Päätöksen liitteet

Päätöksen liitteenä on valmisteltu sopeutusohjelmaesitys ja sopeutustoimien vaikutustenarvioinnit. Sopeutusohjelmaesitys sisältää kunnanjohtajan esityksen, joka muuttuu kunnanhallituksen esitykseksi kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen sekä kuvaukset muista vaihtoehtoisista sopeutustoimista. Vaikutustenarvioinnit on jaettu kymmeneen (10) liitteeseen sopeutustoimen kategorian mukaan.

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5. luvun 1 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalain 39 §:ssä säädetyistä tehtävistä. Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta, vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta sekä vastata kunnan toiminnan yhteensovittamisesta. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Sopeutusohjelmapäätös on talousarvion valmistelua ja kunnan varojen käyttöä ohjaava valtuustotasoinen periaatepäätös/suunnitelma.

Lisätietoja: kunnanjohtaja Heidi Rämö, puh. 040 133 7803

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se päättää:

1. hyväksyä liitteenä olevan 3,3 miljoonaa euroa menoja vähentävän ja 540 000 euroa tuloja lisäävän käyttötalouden sopeutusohjelman, jonka toimivaltaiset kunnan toimielimet ja viranhaltijat toimeenpanevat vuosien 2024-2026 aikana siten, että sen vaikutukset kunnan käyttötalouteen ovat todennettavissa viimeistään talousarvion 2026 yhteydessä.

Sopeutustoimien toimeenpano tarkempi erittely vahvistetaan vuoden 2024 osalta ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä ja muilta osin taloussuunnitelmassa 2025-2027.

2. sitoutua 12 miljoonan euron vuosittaiseen investointikattoon ja jaksottaa tulevat investoinnit investointikaton mukaisesti taloussuunnitelmavuodesta 2027 lähtien.

3. sitoutua muutostalousarviokäsittelyyn, jolla hallitaan investointiohjelman aiheuttamaa velkaantumiskehitystä:
-Mikäli jonkun vuoden realisoituneet myyntivoitot ylittävät taloussuunnitelmassa 2024-2026 arvioidut tuloarviot, ylitystä vastaava euromäärä kohdistetaan muutostalousarviokäsittelyllä joko talousarvion uuslainanoton vähennykseksi tai taseen pitkäaikaisten lainojen ennenaikaisiksi lyhennyksiksi tai strategiseen maanhankintaan.

 

Käsittely Keskustelun aluksi esittelijä muutti päätösehdotustaan siltä osin, että sopeutusohjelman kohta 35 koskien opettajien Chromebook laitteita poistetaan esityksestä.

 

 Keskustelun kuluessa kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että asia jätetään pöydälle.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko ennen tämän pykälän käsittelyä klo 17.14-17.22. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi läsnäolijat kuten etusivulta ilmenee ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Kari Auvinen ja sivistysjohtaja Nina Lehtinen poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.06.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että johdon erityisavustaja Tuulia Rinne poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 18.18.

 

Tiedoksi kunnan johtoryhmä

 

Kunnanhallitus 15.04.2024 § 93  

781/02.00/2023  

 

 

 Valmistelijat kunnanjohtaja Heidi Rämö, talousjohtaja Kari Auvinen, johdon erityisavustaja Tuulia Rinne, talousasiantuntija Elina Silomäki

 

Kunnanhallitus päätti 8.4.2024 § 77 jättää sopeutusohjelmaa koskevan päätöksen pöydälle. Ennen pöydälle jättämistä kunnanjohtaja muutti päätösesitystään.

 

Kunnanhallituksen kokouksen 8.4. jälkeen kuuden sopeutustoimen vaikutustenarviointeja on tarkennettu. Vaikutustenarviointeja on tarkennettu seuraavien sopeutustoimien osalta: nro 11 (liite: Avustukset), nro 19 (liite: Palvelutaso), nro 27, 28 ja 29 (liite: Henkilöstö) sekä nro 30 (liite: Sisäiset toimintatavat). Sopeutustoimen nro 11 eurovaikutusten arviota on muutettu.

 

Kunnanhallituksen käsittelyyn tuleva päätösesitys on kunnanjohtajan 8.4. muutettu päätösesitys, johon on korjattu sopeutustoimen nro 11 eurovaikutukset.

 

Käyttötalouden sopeutustoimien jakautuminen esityksen mukaan:

 

Kategoria

Sopeutustoimi-valikoima, maksimi

Kunnanjohtajan esitys

Tavoite
(KH 13.11.2023 § 271)

Menosäästöt, me

5,2

3,18

3 me

Tulonlisäykset, me

0,55

0,54

0,2 me

Eurovaikutukset yhteensä, me:

n. 5,8

n. 3,7

3,2 me

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5. luvun 1 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalain 39 §:ssä säädetyistä tehtävistä. Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta, vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta sekä vastata kunnan toiminnan yhteensovittamisesta. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Sopeutusohjelmapäätös on talousarvion valmistelua ja kunnan varojen käyttöä ohjaava valtuustotasoinen periaatepäätös/suunnitelma.

Lisätietoja: kunnanjohtaja Heidi Rämö, puh. 040 133 7803

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se päättää:

1. hyväksyä liitteenä olevan 3,18 miljoonaa euroa menoja vähentävän ja 540 000 euroa tuloja lisäävän käyttötalouden sopeutusohjelman, jonka toimivaltaiset kunnan toimielimet ja viranhaltijat toimeenpanevat vuosien 2024-2026 aikana siten, että sen vaikutukset kunnan käyttötalouteen ovat todennettavissa viimeistään talousarvion 2026 yhteydessä.

Sopeutustoimien toimeenpano tarkempi erittely vahvistetaan vuoden 2024 osalta ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä ja muilta osin taloussuunnitelmassa 2025-2027.

2. sitoutua 12 miljoonan euron vuosittaiseen investointikattoon ja jaksottaa tulevat investoinnit investointikaton mukaisesti taloussuunnitelmavuodesta 2027 lähtien.

3. sitoutua muutostalousarviokäsittelyyn, jolla hallitaan investointiohjelman aiheuttamaa velkaantumiskehitystä:
-Mikäli jonkun vuoden realisoituneet myyntivoitot ylittävät taloussuunnitelmassa 2024-2026 arvioidut tuloarviot, ylitystä vastaava euromäärä kohdistetaan muutostalousarviokäsittelyllä joko talousarvion uuslainanoton vähennykseksi tai taseen pitkäaikaisten lainojen ennenaikaisiksi lyhennyksiksi tai strategiseen maanhankintaan.

 

Käsittely Kunnanhallitus käsitteli sopeutusohjelman sopeutustoimia numerokohtaisesti seuraavasti:

  1. Valittiin V1. Lisättiin seuraava lause: Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tilasubventiot pidetään nykyisellä tasolla.
  2. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  3. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  4. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  5. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  6. Hyväksyttiin yksimielisesit V0
  7. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  8. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  9. Hyväksyttiin yksimielisesti V0
  10. Hyväksyttiin yksimielisesti V1 ja menettelyä kevennetään
  11. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  12. Hyväksyttiin yksimielisesti V1 siten, että vähennetään kaikista palkkioista -10e, poislukien nuorisovaltuuston palkkiot. Lisäksi painotetaan kunnanvaltuston infoja teams kokouksina. Säästötavoite 30 000e.
  13. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  14. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  15. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  16. Hyväksyttiin yksimielisesti ettei aseteta tässä vaiheessa säästötavoitetta, mutta toimintaa tulee tarkastella V1 mallin mukaisesti. Säästötavoitteet asetetaan vuoden 2024 aikana (TA2025 valmistelun yhteydessä).
  17. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  18. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  19. Hyväksyttiin yksimielisesti V0 nykyisellä toimintatavalla. Säästötavoite 15 000e.
  20. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  21. Keskustelun kuluessa Anita Huhtala esitti, että valitaan V1.

 

Keskustelun kuluessa Riina Aspila ja Tapio Kuisma kannattivat Anita Huhtalan esitystä.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava muutosehdotus, jota on kannatettu, joten asiassa tulee äänestää. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Anita Huhtalan muutosehdotusta äänestävät EI. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 JAA-ääntä (Päivänen Maria, Hämäläinen Totti, Korkatti Mika ja Virtanen Kari) ja 7 EI-ääntä (Aspila Riina, Niemi Veijo, Huhtala Anita, Huhtala Pasi, Kuisla Johanna, Rajamäki Minna ja Kuisma Tapio).

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 4 – 7 Anita Huhtalan muutosehdotus on voittanut äänestyksen ja tulee siten kunnanhallituksen päätökseksi.

  1. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  2. Keskustelun kuluessa Anita Huhtala esitti, että valitaan V0. Keskustelun kuluessa Tapio Kuisma kannatti Anita Huhtalan esitystä.

 

Keskustelun kuluessa Riina Aspila esitti, että valitaan V1. Keskustelun kuluessa Johanna Kuisla, pasi Huhtala ja Mika Korkatti kannattivat Riina Aspilan esitystä.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi pohjaehdotuksesta poikkeavaa muutosehdotusta, joita on kannatettu, joten asiassa tulee äänestää. Puheenjohtaja ehdotti, että ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain ovat esitetyt muutosehdotukset ja tämän jälkeen äänestyksen voittanut ehdotus asetetaan vastakkain pohjaehdotuksen kanssa. Kunnanahallitus hyväksyi äänestysjärjestysehdotuksen.

 

Äänestys 1

Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat Anita Huhtalan muutosehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Riina Aspilan muutosehdotusta äänestävät EI. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 5 JAA-ääntä (Päivänen Maria, Niemi Veijo, Huhtala Anita, Virtanen Kari ja Kuisma Tapio) ja 6 EI-ääntä (Aspila Riina, Huhtala Pasi, Hämäläinen Totti, Korkatti Mika, Kuisla Johanna ja Rajamäki Minna).

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 5 – 6 Riina Aspilan muutosehdotus on voittanut äänestyksen.

 

Äänestys 2

Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Riina Aspilan muutosehdotusta äänestävät EI. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 0 JAA-ääntä ja 11 EI-ääntä (Päivänen Maria, Aspila Riina, Niemi Veijo, Huhtala Anita, Huhtala Pasi, Hämäläinen Totti, Korkatti Mika, Kuisla Johanna, Rajamäki Minna Virtanen Kari ja Kuisma Tapio).

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 0 – 11 Riina Aspilan muutosehdotus on voittanut äänestyksen ja se tulee kunnanhallituksen päätökseksi.

 

  1. Keskustelun kuluessa Anita Huhtala esitti, että valitaan V1.

 

Keskustelun kuluessa Tapio Kuisma kannatti Anita Huhtalan esitystä.

 

Keskustelun kuluessa esittelijä muutti ehdotustaan siten, että pohjaedotukseen lisätään lause: ”Selvitetään mahdollisuutta siirtää muita tehtäviä palvelukäytävälle. Lisäksi aukioloaikoja tarkastellaan.”

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava muutosehdotus, jota on kannatettu, joten asiassa tulee äänestää. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat muutettua pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Anita Huhtalan muutosehdotusta äänestävät EI. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 JAA-ääntä (Päivänen Maria, Aspila Riina, Niemi Veijo, Huhtala Pasi, Hämäläinen Totti, Korkatti Mika, Kuisla Johanna, Rajamäki Minna ja Virtanen Kari) ja 2 EI-ääntä (Huhtala Anita ja Kuisma Tapio).

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 9 – 2 muutettu pohjaehdotus on voittanut äänestyksen ja tulee siten kunnanhallituksen päätökseksi.

  1. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  2. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  3. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  4. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  5. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  6. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  7. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  8. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  9. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  10. Hyväksyttiin yksimielisesti V2
  11. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  12. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  13. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus
  14. Hyväksyttiin yksimielisesti V1
  15. Hyväksyttiin yksimielisesti pohjaehdotus

 

Keskustelun lopuksi kunnanhallitus totesi, että sen esityksen mukainen sopeutusohjelma vähentää menoja 3,17 miljoonaan euroa ja lisää tuloja 550 000 euroa.

 

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se päättää:
1. hyväksyä liitteenä olevan 3,17 miljoonaa euroa menoja vähentävän ja 550 000 euroa tuloja lisäävän käyttötalouden sopeutusohjelman, jonka toimivaltaiset kunnan toimielimet ja viranhaltijat toimeenpanevat vuosien 2024-2026 aikana siten, että sen vaikutukset kunnan käyttötalouteen ovat todennettavissa viimeistään talousarvion 2026 yhteydessä.  Sopeutustoimien toimeenpano tarkempi erittely vahvistetaan vuoden 2024 osalta ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä ja muilta osin taloussuunnitelmassa 2025-2027.
2. sitoutua 12 miljoonan euron vuosittaiseen investointikattoon ja jaksottaa tulevat investoinnit investointikaton mukaisesti taloussuunnitelmavuodesta 2027 lähtien.
3. sitoutua muutostalousarviokäsittelyyn, jolla hallitaan investointiohjelman aiheuttamaa velkaantumiskehitystä: -Mikäli jonkun vuoden realisoituneet myyntivoitot ylittävät taloussuunnitelmassa 2024-2026 arvioidut tuloarviot, ylitystä vastaava euromäärä kohdistetaan muutostalousarviokäsittelyllä joko talousarvion uuslainanoton vähennykseksi tai taseen pitkäaikaisten lainojen ennenaikaisiksi lyhennyksiksi tai strategiseen maanhankintaan.

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.59-19.06. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat kuten etusivulta ilmenee ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Kari Auvinen ja johdon erityisavustaja Tuulia Rinne poistuivat kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 20.00.

 

Tiedoksi kunnan johtoryhmä