Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 05.12.2023/Pykälä 191



 

9015 Hollon lämpölaitoksen asemakaavan muutos, ehdotus

 

Yhdyskuntalautakunta 05.12.2023 § 191  

616/10.02.03/2023  

 

 

 Valmistelija elinvoimakaavoittaja vs. Aarni Ahvenus

 

Lempäälän lämpö Oy:lla on vireillä hanke lämpölaitoksen, biohiilituotantolaitoksen sekä lämpöenergiavaraston rakentamiseksi Holloon, Katepalin ja rautatien väliselle alueelle. Tontille sijoittuvat toiminnot tuottaisivat lämpöenergiaa Lempäälän kaukolämpöverkkoon. Samalla syntyy myös biohiiltä.

 

Alueella on ollut vireillä vuodesta 2000 Hollon radanoikaisun asemakaavan muutos, josta on kuulutettu nähtäville uusi osallistumis- ja arviointisuunnitelma vuonna 2017 ja kaavaluonnos vuonna 2018.

 

Asemakaavaehdotusta valmisteltaessa Hollon lämpölaitoksen asemakaavan muutos (kaavanumero 9015) erotettiin Hollon radanoikaisun asemakaavan muutoksesta (kaavanumero 2067) omaksi kaavakseen kaavoitusprosessin nopeuttamiseksi. Hollon lämpölaitoksen asemakaavan muutosalue on kooltaan noin 4.5 hehtaaria ja se on Lempäälän kunnan omistama, lukuun ottamatta rautatiealuetta, jonka omistaa Suomen valtio.

 

Hollon lämpölaitoksen asemakaavan muutoksella alueelle osoitetaan energiahuollon korttelialue, joka on tarkoitettu lämpölaitokselle ja sen oheistoiminnoille, mahdollistaen Lempäälän lämmön hankkeen. Alue on osoitettu myös osayleiskaavassa energiahuollon alueeksi. Myös Hollon radanoikaisun asemakaavan muutoksen luonnoksessa alueelle oli osoitettu energiahuollon aluetta.

 

Asemakaavan muutoksessa linjataan samalla Ratatien eteläpääty uudelleen ja osoitetaan alueelle uusi kevyen liikenteen reitti, joka on erotettu ajoradasta ja siten turvallisempi kuin olemassa oleva ratkaisu. Muina muutoksina asemakaavassa osoitetaan suojaviheralueita asumisen ja lämpölaitoksen välille sekä osoitetaan ohjeellinen alue yhdyskuntateknistä huoltoa tukevalle laitteelle alueen eteläpäähän, jolla varaudutaan mahdollisiin tulevaisuuden mastonrakennustarpeisiin alueella.

 

Asemakaavan muutoksella todetaan myös oleva tilanne alueella Hollon radanoikaisun asemakaavan muutoksen tapaan Nurmisaarentien ja rautatien osalta.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 6 §:n kohdan 34 mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja Aarni Ahvenus, puh. 040 559 5098

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen 9015 Hollon lämpölaitos nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Otteet Lempäälän lämpö Oy

 

Tiedoksi Elinvoimakaavoittaja ja kaavoitusavustaja