Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 170



Kokousasian teksti

 

15035 Areenakadun jatkeen asemakaava, luonnos

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 109 

 

 

 Valmistelija elinvoimakaavoittaja vs. Aarni Ahvenus

 

Lempäälän kunta on ostanut vuoden 2023 loppupuolella Marjamäen pohjoisosasta kiinteistön Murto (418-425-11-32). Tämän uuden maanhankinnan seurauksena kunta omistaa melko laajan yhtenäisen alueen Kalliokummuntien pohjoispuolella, joka on yleiskaavoitettu yritysalueeksi. Laaja yhtenäinen maakokonaisuus mahdollistaa alueen asemakaavoituksen yleiskaavan mukaisesti monipuolisiksi yritysalueiksi ja katualueiksi.

 

Liitteessä 1 on esitetty rajaus 137 813 m2 suuruisesta alueesta, jolle olisi mahdollista laatia asemakaava. Koko alueella on voimassa 12013 Kuljun-Marjamäen-Moision-(Keskustan) osayleiskaava, joka on tullut voimaan kuulutuksella 25.10.2007. Alue koostuu yleiskaavassa moninaisista yritysalueista: Kaupallisten palveluiden ja muun toimitilarakentamisen alueesta (KMK-1), työpaikka-alueesta (TP-1) ja teollisuus- ja varastoalueesta (T-2). Alueen läpi kulkee yleiskaavassa Areenakadun linjauksen mukainen kokoojakatu, joka kääntyy liitteessä 1 rajatun alueen pohjoisreunan suuntaiseksi. Alue on ennestään asemakaavoittamaton.

 

Liitteessä 1 rajattu alue on pääosin Lempäälän kunnan omistuksessa, lukuun ottamatta kapeaa kaistaletta kiinteistön Lehtimäki 2 (418-425-1-178) pohjoisosassa, joka on otettu mukaan rajaukseen yleiskaavan mukaisen kokoojakadun mahdollistamiseksi. Muut alueet kyseisestä kiinteistöstä ovat myös asemakaavoituksessa osana vireillä olevaa asemakaavaa ja asemakaavan muutosta 15022 Murron alue.

 

Päätös kaavaohjelmaan ottamisesta ei ole valituskelpoinen, vaan vain valmistelua ja täytäntöönpanoa koskeva päätös (MRL 51 §, kuntalaki 136 §, KHO:2003:16).

 

Kunnanhallitus hyväksyy asemakaavamuutoksen (MRL 52 §, hallintosääntö 5. luku, 1 § kohta 10).

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus hyväksyy muutokset kaavoitusohjelmaan (5 luku, 1 § kohta 8).

 

Lisätietoja: elinvoimakaavoittaja vs. Aarni Ahvenus, puh 040 559 5098

 

Liitteet: Kaavarajaus

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että asemakaava lisätään kaavoitusohjelman A-koriin ja asemakaavan hyväksymisestä päättää aikanaan kunnanhallitus.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi Kaavoituspäällikkö

 Elinvoimakaavoittaja

 

 

 

Yhdyskuntalautakunta 11.11.2025 § 170  

401/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija elinvoimakaavoittaja vs. Aarni Ahvenus

 

Asemakaavan laatimisen tavoitteena on osoittaa uusia yritysalueita Lempäälän kunnan omistamille kiinteistöille sekä osoittaa näiden uusien yritysalueiden tarvitsemat katuyhteydet.

 

Asemakaavan laatimisen tarkoituksena on lisätä kunnan yritystonttitarjontaa sekä mahdollistaa uusien työpaikkojen syntyminen kuntaan.

 

Kaava-alue on lähes kokonaan Lempäälän kunnan omistuksessa, lukuun ottamatta pientä katualueeksi osoitettavaa kaistaletta yksityisomistuksessa olevasta kiinteistöstä 418-425-0001-0178. Kaava-alue on kooltaan noin 18.3 hehtaaria. Asemakaavan muutos on kaavoitusohjelman A-ryhmässä.

 

Aikataulutavoite:

Vireilletulo ja OAS: Maaliskuu 2025

Luonnos:  Marraskuu 2025

Ehdotus:  Kevät 2026

Hyväksyminen:  Syksy 2026

Voimaantulo:  Syksy 2026

 

Liitteet:

-       Kaavakartta

-       Kaavaselostus

-       Liite 1: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

-       Liite 2: Seurantalomake

-       Liite 3: Hulevesiselvitys

-       Liite 4: Hulevesiselvityksen liitekartta

-       Liite 5: Rakennettavuusselvitys

-       Liite 6: Muinaisjäännösinventointi

-       Liite 7: Liito-oravaselvitys

-       Liite 8: Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

-       Liite 9: Kooste kaavasta saadusta palautteesta

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 6 §:n kohdan 32 mukaan yhdyskuntalautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja: elinvoimakaavoittaja vs. Aarni Ahvenus, puh. 040 559 5098, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

Esittelijä

Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus

Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa 15035 Areenakadun jatkeen asemakaavan kaavaluonnoksen nähtäville 30 vuorokauden ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

Päätös

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Tiedoksi

elinvoimakaavoittaja, kaavoitusavustaja