RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 163
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 30 | 10051_Honkaniementie_ehdotus_Yhdltk_161122 |
![]() |
Liite 31 | Selostus Honkaniementie, kaavaehdotus |
![]() |
Liite 32 | Liite 1, osallistumis- ja arviointisuunnitelma |
![]() |
Liite 33 | Liite 2, meluselvitys |
![]() |
Liite 34 | Liite 3, palaute kaavaluonnoksesta |
![]() |
Liite 35 | Liite 4, asemakaavan seurantalomake |
10051 Honkaniementien asemakaava ja asemakaavan muutos, kaavaehdotus
Honkaniementien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen
1079/10.02.03/2019
YHDLTK 12.03.2019 § 48
Lempäälän kunta on hankkinut maata Kuljusta Honkaniementien varrelta. Alue sijaitsee Kiimakallion asuntoalueen pohjoispuolella. Honkaniementien alueen asemakaavoitusta on tutkittu jo Kiimakallion alueen kaavoituksen yhteydessä, mutta kaavahanke keskeytettiin silloin maanomistajien vastustuksen takia. Honkaniementie on kapea ja liittymässä on huono näkyvyys. Honkaniementiellä on myös jyrkkä mäki. Alueelle on tarve laatia asemakaava ja asemakaavan muutos, jolla parannetaan tiejärjestelyjä ja ja tiivistetään nauhataajamaa osoittamalla kunnan omistamalle maalle korttelialuetta yleiselle rakentamiselle tai keskitehokkaalle asumiselle.Tiejärjestelyjen parantamisen yhteydessä voi olla tarvetta muuttaa joidenkin yksityisten omistamien tonttien rajoja tai leventää katualueita yksityisten maalle.
Esityslistan liitteessä on ehdotus alustavasta kaava-alueen rajauksesta, otteet asema- ja yleiskaavayhdistelmästä sekä maanomistuskartta.
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 5 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä, puh 044 486 3418
Kaavoituspäälikön ehdotus
Yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää aloittaa Honkaniementien alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimisen.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
KHAL 25.03.2019 § 78
Esityslistan liitteessä on ehdotus alustavasta kaava-alueen rajauksesta, otteet asema- ja osayleiskaavayhdistelmästä sekä maanomistuskartta.
Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä, puh. 044 486 3418
Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää aloittaa Honkaniementien alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatimisen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko ennen tämän pykälän käsittelyä klo 18.23-18.28. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi läsnäolijat kuten etusivulta ilmenee ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Tiedoksi Kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä
YHDLTK 14.05.2019 § 81
Honkaniementien asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut. Alkuperäistä kaava-alueen rajausta on tarkistettu ottamalla mukaan Tampereentie kaava-alueen kohdalta.
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 5 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätiedot: kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, puh. 050 3839 656
Kaavoituspäällikön ehdotus
Yhdyskuntalautakunta päättää kuuluttaa asemakaavan ja asemakaavan muutoksen vireilletulosta ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Yhdyskuntalautakunta 12.10.2021 § 151
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 5 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen. 050 3839 656
Esittelijä Kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa kaavaluonnoksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat alustavat lausunnot.
Päätös Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa kaavaluonnoksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat alustavat lausunnot.
Yhdyskuntalautakunta 16.11.2022 § 163
144/10.02.03/2021
Valmistelija kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen
Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittymien ja katujärjestelyjen parantaminen Honkaniementien alkupäässä sekä nauhataajaman tiivistäminen osoittamalla korttelialuetta julkisille palveluille ja keskitehokkaalle asumiselle. Suurin osa kaava-alueesta on Lempäälän kunnan omistuksessa.
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 7 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja Soili Lampinen puh. 050 3839 656
Esittelijä Kaavoituspäällikkö
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa kaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi kaavoitusarkkitehti, kaavoituksen suunnitteluavustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |