Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 148



Kokousasian teksti

 

Määräalan ostaminen kiinteistöstä 418-871-1-9 Sääksjärven liikennepaikka

 

Kunnanhallitus 15.06.2026    

522/10.00.01/2026  

 

 

Valmistelijat tonttipäällikkö Jukka Suhonen ja tontti-insinööri Anton Korkki

 

Lempäälän kunta on pitkään neuvotellut Sääksjärvelle suunnitellun uuden juna-aseman viereisistä valtion omistamista maa-alueista, joita Väylävirasto hallinnoi. Neuvottelujen tuloksena on sovittu noin 1,55 hehtaarin kiinteistökaupasta. Kauppahinnaksi on sovittu 23 250 euroa.

 

Kaupan kohteena oleva määräala sijoittuu voimassa olevissa asema- ja rakennuskaavoissa (vuosilta 1967, 1991 ja 2011) pääosin rautatiealueeksi / teollisuusraiteen alueeksi (LRT) sekä osin autopaikkojen korttelialueeksi (KPA), katualueeksi ja puistoalueeksi (VP) sekä eteläosaltaan yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (TTV). Sääksjärven uudessa osayleiskaavassa alue on osoitettu pääosin keskustatoimintojen alueeksi (C-1) sekä lähivirkistysalueeksi (VL).

 

Vireillä olevassa Sääksjärven aseman asemakaavan muutoksessa (1113) määräala on touko–kesäkuussa 2025 nähtävillä olleessa kaavaluonnoksessa osoitettu pääosin katu- ja torialueeksi (Sääksin aseman aukio), osin lähivirkistysalueeksi (VL) sekä erityisalueeksi (E-2), jolla turvataan asemaympäristön kehittäminen tulevaisuudessa.

 

Kaupan kohde on entistä rautatiealuetta, jolla ei ole havaittavissa vanhoja ratarakenteita, eikä alueella ole todettu merkkejä maaperän pilaantuneisuudesta. Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Ympäristötekniset tutkimukset on liitetty kauppakirjaan, eikä niiden perusteella arvioida esiintyvän merkittäviä haitta-ainepitoisuuksia, vaikka niiden esiintymistä pintamaan alapuolella ei voida täysin poissulkea.

 

Ostaja vastaa jatkossa maaperän tutkimisesta ja mahdollisesta puhdistamisesta kustannuksellaan. Myyjän korvausvastuu edellyttää, että pilaantuminen on aiheutunut myyjän toiminnasta ja korvausvaatimus esitetään viiden vuoden kuluessa kaupanteosta. Mahdollisesta käyttötarkoituksen muutoksesta aiheutuvista puhdistuskustannuksista vastaa ostaja.

 

Kaupan kohteella sijaitsee suojeltu kiinteä muinaisjäännös, Sääksjärven kipinäaidat (1000019457).

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun Toimielinten tehtävät ja toimivallanjako 1 §:n Kunnanhallituksen tehtävät ja toimivalta 1. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta ja myymisestä sekä vuokraamisesta.

 

 Liitteet: Kauppakirjaluonnos ja kartta

 

 Oheisaineisto: Kiinteistörekisterin otteita ja kaavakartta (ei julkaista)

 

Lisätietoja: tonttipäällikkö Jukka Suhonen, puh. 050 3833 778, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että Lempäälän kunta ostaa n. 1,55 ha määräalan kiinteistöstä 418-871-1-9 Sääksjärven liikennepaikka. Kauppahinta on 23.250,00 euroa.

Kunnanhallitus myöntää tonttipäällikölle

1. oikeuden muotoilla kauppakirjan yksityiskohdat myyjän kanssa.

2. oikeuden kiinteistön 418-871-1-9 Sääksjärven liikennepaikka määräalan kauppakirjan allekirjoittamiseen kauppakirjassa mainituin ehdoin.

 

 

 

Päätös

 

 

 

Otteet

Suomen valtio, Väylävirasto

 

Tiedoksi

Yhdyskuntajohtaja, kaavoituspäällikkö, kehittämisarkkitehti, tontti-insinööri, tonttipäällikkö