Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 108


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 27 Liite 27Pientalotonttien jakamishanke 2026 Valmisteluaineistoa
(pdf 4.86 mb)
Liite 28 Liite 28Pientalotonttien jakamishanke 2026 OAS
(pdf 2.48 mb)

Kokousasian teksti

 

Pientalotonttien jakamishanke 2026, hankkeeseen hyväksyttävät hakemukset sekä asemakaavojen valmisteluaineistoa

 

Yhdyskuntalautakunta 16.06.2026    

94/10.02.03/2026  

 

 

Valmistelija kaavoitusharjoittelija Heini Kyttälä

 

Lempäälän kunnan vuoden 2026 kaavoitusohjelmaan sisältyy tontinjakokaavat 2026. Pientalotonttien jakamishanke toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2020 pilottihankkeena. Siitä lähtien sitä on toteutettu vuosittain, ja nyt käynnistyy kuudes hanke. Mukaanpääsyn vaatimuksena on hakukriteerien täyttyminen.

 

Tänä vuonna hankkeeseen saatiin viisi hakemusta. Näistä esitetään mukaan hyväksyttäväksi neljä hakemusta. Yksi hakemus vedettiin hakijoiden toimesta pois.

 

Laadittavattavaksi esitetyt asemakaavat:

1116 Mäkitie 11:n asemakaavan muutos

10059 Linjansivu 3:n asemakaavan muutos

2123 Mäntytie 7:n asemakaavan muutos

2124 Rautalinintie 1:n asemakaavan muutos

 

Asemakaavojen muutoksien tavoitteena on jakaa suuret asemakaavoitetut erillispientalotontit kahdeksi tai useammaksi erilliseksi tontiksi ja tiivistää toteutunutta yhdyskuntarakennetta sekä tarvittaessa kasvattaa muodostuvien tonttien rakennusoikeutta, jotta kullekin uudelle tontille voidaan sijoittaa uusia asuinrakennuksia ja talousrakennuksia. Asemakaavojen muutokset laaditaan yhtenä prosessina, jossa käsitellään kerralla kaikki hankkeessa jaettavat tontit.

 

Alustava aikataulutavoite:

-          Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluaineistoa nähtäville kesäkuu 2026

-          Kaavaehdotukset nähtäville lokakuu 2026

-          Kaavojen hyväksymiskäsittely loppuvuosi 2026

-          Kaavat lainvoimaiset alkuvuosi 2027

 

Liitteet:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (9.6.2026)

Valmisteluaineistoa (9.6.2026)

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön luvun 5, 5 § kohdan 20 mukaan yhdyskuntalautakunta päättää asemakaavan muuttamisesta ja kaavoitusohjelmaan lisäämisestä silloin kun kyseessä on vaikutuksiltaan vähäinen asemakaava ja kohdan 33 mukaan yhdyskuntalautakunta päättää asemakaavaluonnoksen ja -ehdotuksen asettamisesta nähtäville.

 

Lisätietoja: kaavoitusharjoittelija Heini Kyttälä, puh. 040 489 4943, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

Esittelijä

Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus

Yhdyskuntalautakunta päättää valita Pientalotonttien jakamishankkeeseen vuodelle 2026 mukaan otettavat tontit, sekä kuuluttaa nähtäville asemakaavojen valmisteluaineiston.

 

Päätös

 

 

Tiedoksi

Kaavamuutoksen hakijat, kaavoitusarkkitehti, kaavoitusharjoittelija,

kaavoitusavustaja