Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 65


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 17 Liite 17Marjamäen uuden alakeskuksen yleissuunnitelma 5.3.2026
(pdf 42.33 mb)

Kokousasian teksti

 

Marjamäen uuden alakeskuksen yleissuunnitelma

 

Kunnanhallitus 16.03.2026 § 65  

1109/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija yleiskaavoittaja Sini Suontausta

 

Yleissuunnitelma on laadittu selvitykseksi Marjamäen osayleiskaavatyötä sekä Kaipion ja Ideaparkin hotellin asemakaavoja varten. Suunnitelma ohjaa tulevaa asemakaavoitusta, rakentamista ja alueen muuta kehittämistä, mutta ei ole kaavojen tavoin oikeusvaikutteinen.

 

Ideaparkin alueesta kehitetään Lempäälän uusi, viihtyisä ja elävä alakeskus, jonne sijoittuu tulevaisuudessa arviolta noin 1700 uutta asukasta, mikä muuttaa nykyisen kaupan keskittymän monipuoliseksi aluekokonaisuudeksi ja vahvistaa palveluiden elinvoimaa.

 

Ideaparkin sisäänajoväylästä, pohjoisbulevardista, kehitetään selkeä ja viihtyisä saapumisreitti, joka tarjoaa miellyttävät ja turvalliset yhteydet jalankululle ja pyöräilylle. Vihreä ympäristö, taskupuisto ja selkeät reitit luovat kutsuvan yhteyden Ideaparkin pääsisäänkäynnille, liikuntahallille ja tuleviin asuinkortteleihin. Alueelle jätetään myös suunnitteluvara kärkikorttelin ja liikennejärjestelyjen jatkokehittämiselle, mikä tukee alakeskuksen pitkän aikavälin kehitystä.

 

Ideaparkinkadun itä- ja kaakkoispuolella sijaitsevat Kaipion ja Marjamäenpuiston asuinalueet suunnitellaan viihtyisiksi, selkeärakenteisiksi kortteleiksi. Rakentaminen on tehokkainta Kaipion pohjoisosissa ja madaltuu etelää kohti puisto- ja viljelymaisemia, mikä vahvistaa alueen luonnonläheistä ja miellyttävää kaupunkiprofiilia. Alueita yhdistää pohjois–eteläsuuntainen kortteliraitti, joka liittää Kaipion turvallisilla ja sujuvilla jalankulkuyhteyksillä sekä Ideaparkiin ja keskustapuistoon että joukkoliikenteen pysäkeille. Marjamäenpuiston reunalle varataan paikka uudelle päiväkodille.

 

Liikennettä kehitetään siten, että Ideaparkin saavutettavuus säilyy selkeänä ja toimivana samalla kun uuden asutuksen liikkumistarpeet turvataan. Kaipionmäentien yhdistäminen Marjamäentiehen ohjaa asuinalueiden ajoneuvoliikennettä pois Ideaparkinkadulta, mikä rauhoittaa sen liikennettä ja parantaa jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen olosuhteita. Ideaparkinkadulle toteutetaan laadukas pyöräilyn pääreitti, uusi pysäkkipari ja uusia suojateitä. Palveluihin ja joukkoliikenteen pysäkeille muodostetaan sujuvat ja turvalliset jalankulun ja pyöräilyn yhteydet sekä mahdollistetaan pysäkkien läheisyydessä liityntäpysäköinti.

 

Liitteet

-          Marjamäen yleissuunnitelma

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kaavoituksesta, maankäyttöpolitiikasta ja sen ohjaamisesta, ja siten toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä, puh. 044 486 3418 ja yleiskaavoittaja Sini Suontausta, puh. 041 730 2523, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Marjamäen uuden alakeskuksen yleissuunnitelman.

 

 

Käsittely Keskustelun kuluessa jäsen Elina Elovirta teki seuraavan muutosesityksen:

 

 Esitän, että Marjamäen uuden alakeskuksen yleissuunnitelma palautetaan valmisteluun seuraavin valmisteluohjein.

 

 Muuttuneessa koko maailmaa sekä Suomea koskettavassa turvallisuustilanteessa arvioidaan asumisen, palveluiden ja liikenneinfran keskittämisestä mahdollisesti koituvat riskit.

 

 Lisäksi suunnitelman laadinnassa otetaan huomioon kuntastrategiamme mukainen tavoite maltilliseen ja ekologisesti kestävään väestönkasvuun. Alueen suunnittelussa luovutaan tavoitteesta kehittää Ideaparkin alueesta tiivis kaupunkimainen alakeskus. Sen sijaan aluetta kehitetään yleisilmeeltään pientalopainotteiseksi.

 

 Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että Elina Elovirran muutosesitys ei ole saanut kannatusta, joten se raukeaa.

 

 Elina Elovirta ilmoitti jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen.

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti hyväksyä Marjamäen uuden alakeskuksen yleissuunnitelman.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Elina Elovirta jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

 

 

Tiedoksi

kaavoituspäällikkö, yleiskaavoittaja