RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Esityslista 02.12.2025/Asianro 191
Hulevesitaksan tarkistaminen
Yhdyskuntalautakunta 02.12.2025
870/02.05.00/2025
Valmistelija: Infrapäällikkö Tiina Pekkala
Hulevesimaksu on alueidenkäyttölain (132/1999 13 a luku 103 n §) mukainen hulevesien hallinnasta kunnalle perittävä maksu. Kunta voi periä kunnan hulevesijärjestelmästä aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi vuosittain maksun hulevesijärjestelmän vaikutusalueella.
Kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalue on alue, jolla sijaitsevia
kiinteistöjä kunnan hulevesijärjestelmä palvelee. Lempäälän kunnassa on
päätetty hulevesijärjestelmän vaikutusalue vuonna 2016 (HALL18.01.2016
§ 13). Vaikutusaluetta on laajennettu ja tarkennettu uusien kaava-alueiden
infran rakentuessa. Lempäälän kunnan hulevesimaksusta on päätetty
vuonna 2016 (KVAL 27.01.2016 § 9), taksaa on korotettu voimassaoloaikana yhden kerran vuonna 2022 (YHDLTK 13.12.2022 § 189).
Hulevesimaksu peritään määritellyllä vaikutusalueella riippumatta
kiinteistön konkreettisesta liittymisestä järjestelmään. Kunta vastaa yleisten
alueiden hulevesien hallinnasta. Näitä hallintarakenteita ovat mm. avo-ojat,
hulevesialtaat ja muut erilaiset huleveden viivytysrakenteet. Ne kiinteistöt,
jotka ovat liittyneet Lempäälän Vesi Oy:n huleveden viemäriverkostoon,
maksavat myös kunnan hulevesimaksun, sillä heitäkin hyödyttää yleisten
alueiden huleveden hallinta.
Hulevesitaksa on tällä hetkellä 32 euroa alla olevin kertoimin
kiinteistötyypeittäin:
Lisäksi hulevesimaksu peritään jatkossa määritellyllä vaikutusalueella sijaitsevilla kunnan vuokratonteilla.
Liitteet:
Hulevesitaksa 1.1.2026 alkaen
Hulevesijärjestelmän vaikutusaluekartta
Oheisaineisto:
Vertailutaulukko
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n kohdan 8. mukaan lautakunnat päättävät palvelualueensa hinnoista ja maksuista.
Lisätietoja: Infrapäällikkö Tiina Pekkala p. 050 383 9422, tiina.pekkala@lempaala.fi
Esittelijä
Yhdyskuntajohtaja
Päätösehdotus
- Yhdyskuntalautakunta päättää uudeksi hulevesitaksaksi 34 euroa. Kiinteistötyyppiset kertoimet säilyvät. Taksa otetaan käyttöön 1.1.2026.
- Yhdyskuntalautakunta päättää, että kunnan vuokraamilta rakennetuilta kiinteistöiltä peritään hulevesimaksu kiinteistötyypeittäin.
Päätös
Tiedoksi
laskutus/talouspalvelut, paikkatietoinsinööri, suunnitteluavustaja