Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Viranomaislautakunta
Pöytäkirja 02.04.2024/Pykälä 22


Teettämisuhkan asettamispäätös (Nettiversio)

 

Jätelain 126 §:n mukainen määräys jätehuollon järjestämisestä sekä jätelain 129 §:n mukaisen teettämisuhan asettaminen

 

VIRLTK 02.04.2024 § 22  

231/11.01.00/2021  

 

 Asia

 Lempäälän kunnassa sijaitseville kiinteistöille Ratu ------------- ja Mutterimäki ------------ on tuotu Hituran kaivosalueelta jätteitä (jätteet on lueteltu päätösliitteessä). Jätteiden jätehuollon järjestämisessä on rikottu jätelakia (646/2011) ja jätteistä aiheutuu vaaraa ympäristölle.

 

 Jätteiden vastaanottajalla (jätteiden uusi haltija) ei ole ole ollut jätelain 29 §:n mukaista oikeutta ottaa vastaan kyseessä olevia jätteitä kiinteistöille. Jätteiden edellinen haltija on luovuttanut jätteet jätelain 29 §:n vastaisesti. Jätelain 30 §:n perusteella on katsottu, että jätehuollon järjestämisestä vastaavat sekä jätteiden uusi haltija että edellinen haltija (jäljempänä asianosaiset).

 

 Asia on valmisteltu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätettäväksi, koska asianosaiset eivät ole noudattaneet ympäristönsuojelun antamia kehotuksia jätehuollon järjestämistä koskien. Jätteitä ei ole kehotuksista huolimatta toimitettu jätelain 29 §:n mukaiselle vastaanottajalle. Jätteistä katsotaan aiheutuvan vaaraa ympäristölle. Jätelain 126 §:n mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo jätelakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa. Edelleen jätelain 129 §:n mukaan valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, jätelain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.

 

 Asian käsittely

 Asian käsittelyssä on noudatettu mitä jätelaissa (646/2011), uhkasakkolaissa (1113/1990) ja hallintolaissa (434/2003) säädetään.

 

 Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 7 §:n mukaan viranomaislautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

 Lisätietoja: ympäristöpäällikkö, p. 040 133 7257

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Viranomaislautakunta päättää päätösliitteen mukaisesti määrätä jätelain 126 §:n nojalla asianosaiset yhteisvastuullisesti järjestämään kiinteistöille Ratu ------------- ja Mutterimäki ------------ Hituran kaivosalueelta tuotujen jätteiden (jätteet lueteltu päätösliitteessä) jätehuollon.

 

 Jätteet tulee toimittaa kiinteistöiltä Ratu ------------- ja Mutterimäki ------------ pois jätelain 29 §:n mukaiselle vastaanottajalle viipymättä kuitenkin viimeistään 10.5.2024 mennessä. Jätteiden toimittamisesta asianmukaiseen vastaanottopaikkaan tulee esittää kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle sisällöltään jäteasetuksen (978/2021) 40 §:n mukaiset siirtoasiakirjat.

 

 Velvoitetta tehostetaan jätelain 129 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Teettämisen kustannuksista vastaavat tällöin asianosaiset yhteisvastuullisesti.

 

 Ympäristönsuojeluviranomainen määrää, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Tekemättä jätetty työ saadaan tehdä siitä huolimatta, että päätökseen haetaan muutosta, jollei valitusviranomainen toisin määrää. Teettämisestä ja teettämiskustannusten perimisestä on kerrottu tarkemmin päätösliitteessä.

 

 Ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittaa tästä päätöksestä uhkasakkolain 19 §:n edellyttämällä tavalla maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

 

 Asianosaisia koskee uhkasakkolain 18 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus.

 

Päätös Viranomaislautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Otteet Päätösliitteen mukaisesti