Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 240


Liite 12 2023-161 Liite 1 Leppikaijantie

 

Kaavoitushakemus asemakaavan laatimiseksi Leppikaijantie

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 240  

161/10.02.03/2023  

 

 Valmistelija yhdyskunnan palvelualue, yleiskaavoittaja Antero Kortesmaa

 

 Kiinteistön omistajat Saarinkoski J. ja R. ovat hakeneet 3.2.2023 asemakaavan laatimista omistamalleen kiinteistölle 3.2.2023 Leppikaijantien päähän tilalle 418-425-3-122. Kaavoitushakemuksessa kohdassa muutosehdotus ja perusteet on kerrottu seuraavaa: ”Haluamme, että tila jaetaan viiteen eri tonttiin”. Tilan suuruus on rekisterin mukaan 6110 m2.

 

Alueen kaavoitustilanne:

Tila on kaavoitettu Vuoreksen osayleiskaavassa suurimmaksi osaksi AT-1 eli kyläkeskuksen alueeksi. Kaavan on ympäristöministeriö vahvistanut 2005. Tilan viereen on laadittu Anniston asemakaava, mikä vahvistui vuonna 2017. Tämä nyt haettavana oleva tila oli mukana Anniston asemakaavahankkeessa nähtävänä olleeseen asemakaavan luonnosvaiheeseen asti. Kaavaluonnoksessa alueelle oli kaavoitettu neljä pientalotonttia ja aivan pieni viheralue kadun päähän viheryhteydeksi. Tilan viereen kaavoitetut tontit Leppikaijantien varrella ovat jo rakentuneet.

 

Vuosien 2021-2023 aikana on käyty keskustelua alueen rakentamisesta ilman asemakaavaa. Luvan myöntäminen ilman asemakaavallista suunnittelua ei kuitenkaan ole lainmukaista ko. alueella, joten sitä ei ole voitu suositella. Suunnittelutarve- ja poikkeamislupahakemusta ei ole myöskään jätetty.

 

Kunnan maapoliittiseen ohjelmaan liittyvien periaatteiden 27.4.2016 mukaisesti kunta ostaa rakentamattomat maat ennen asemakaavoittamista. Hakijoilla on ollut mahdollisuus olla Anniston asemakaavoitushankkeessa mukana. Näistä syistä on katsottu, että ei ole järkevää kaavoittaa aluetta erikseen.

 

Yhdyskuntajohtajan päätöksen mukaisesti kaavoituspäällikkö päättää asemakaavan laatimis- ja käsittelykustannusten perimisen maksuunpanosta yhdyskuntalautakunnan ohjeiden mukaisesti ja päättää taksan mukaisesta asemakaavan laatimis- ja käsittelykustannuksista perittävästä korvauksesta (viranhaltijapäätös 2.11.2022 36 §).

 

Taksan mukainen kielteinen päätös on 500 euroa.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön (14.6.2023) mukaan kunnanhallitus hyväksyy muutokset kaavoitusohjelmaan (5. luku 1 § kohta 8).

 

Liite: Tilan sijainti asema- ja yleiskaavayhdistelmässä

 

Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä, puh. 044 4863418 ja yleiskaavoittaja Antero Kortesmaa, puh. 050 383 9286.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että asemakaavan laatimista ei käynnistetä eikä oteta kaavoitusohjelmaan.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet Asemakaavoituksen hakijat

 

Tiedoksi 

 yhdyskuntalautakunta
kaavoituspäällikkö
tonttipäällikkö
yleiskaavoittaja