Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 116



 

5024 Ratavarsi, asemakaavan muutos

 

Kaavoitus- ja rakennusjaosto 06.04.2017 § 34 

3266/10.02.03.00/2017

 

 Lempäälän ydinkeskustan asemakaavojen uudistaminen on edennyt, ja kes­kus­tan kehittämiseen liittyvien maankäytöllisten tarpeiden vuoksi ase­ma­kaa­vo­jen uudistamistyötä on tarpeen laajentaa koskemaan myös kes­kus­tan yleissuunnitelma-alueen läheisyydessä sijaitsevia kortteleita. Ot­si­kon mukaiset alueet käsittävät ns. vanhan S-marketin tontin, mo­ni­toi­mi­kes­kuk­sen korttelin ja Kanavan koulun tontin, ja ne sisältyvät val­tuus­ton hyväksymän kaavoitusohjelman kohteisiin Ydinkeskustan ase­ma­kaa­vat (erityisesti yleissuunnitelman alue). Osalle aluetta (ns. van­han S-marketin kortteli) on asemakaavoitus kuulutettu vireille jo vuoden 2013 kaavoituskatsauksen yhteydessä, mutta uusi vireilletulosta il­moit­ta­mi­nen on tältäkin osin tarpeen, koska tuolloin rajattu alue on muutoin lä­hes kokonaisuudessaan asemakaavamuutoksin uudistettu, eikä ky­seis­tä korttelia ole näissä kaavoissa käsitelty. Osalla aluetta on myös voi­mas­sa rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi.

 

 Jaoston jäsenille on jaettu esityslistan mukana asemakaavan osal­lis­tu­mis- ja arviointisuunnitelma.

 

 Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus, puh 050 383 3844

  

Ehdotus KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO päättää ilmoittaa asemakaavan muu­tok­sen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh­­vil­­olos­ta.

 

 TEKN 28.3.2017 / IR

 

Päätös  KAAVOITUS- JA RAKENNUSJAOSTO hyväksyi ehdotuksen yk­si­mie­li­ses­ti keskustelun jälkeen.

 

  TEKN 6.4.2017 TH/th

 

 

 

Yhdyskuntalautakunta 14.09.2021 § 133 

 

 

 

Ratavarren strategisten kortteleiden asemakaava käynnistettiin vuonna 2017 yhtä aikaa koskien kolmea erillistä junaradan varressa olevaa kohdetta koskien kaavanumerolla 4043-5024-6014. Näistä Kanavan koulun asemakaava numerolla 4043 erotettiin muista erilliseksi, kun kunnanvaltuusto päätti sijoittaa yläkoulun Kanavan koulun vanhalle koulutontille. Kanavan koulun asemakaavan muutos yläkoulua varten sai lainvoiman 8.8.2018.

 

Vireille jäi edelleen kahta aluetta koskeva asemakaavan muutos 5024-6014. Nyt valmistelu jatkuu Lempäälä-talon eteläpuolista aluetta koskien numerolla 5024 ja uudella nimellä Ratavarsi. Halkolan alueella oleva osa numerolla 6014 jää edelleen vireille tästä asemakaavasta erillisenä asemakaavan muutoksena.

 

Asemakaavaluonnos päädyttiin valmistelemaan tiiveiksi korttelialueiksi rautatien ääreen. Suunnittelutyössä on huomioitu rautatieliikenteen melu-häiriö siten, että on muodostettu suojaisa sisäpiha rakennusten keskelle.

Kaavaluonnoksen pysäköintiratkaisu perustuu Lempäälä-talon pysäköintihallin jatkamiseen. Liikennöinti tapahtuu Makasiinikadun puolelta. Suunnittelualueelle osoitettiin väylä maanpinnan tasoon jalankulkua ja pyöräilyä varten. Lisäksi muodostettiin kulkureitti pysäköintihallin katolle Lempäälä-talon ylätasolta etelään Valkeakoskentielle saakka. Tavoitteena on myös muodostaa rakennusten sisäänkäyntejä Valkeakoskentien tasolle. Valkeakoskentie on luonnoksessa osoitettu kunnan ylläpitoon siirtyväksi katualueeksi.

 

Asemakaavavalmistelun aikana kunta on laatinut tarkasteluja korttelirakenteen pohjaksi. Tämä aineisto on kaavaluonnosta havainnollistavana liitteenä, vaikka ei aivan yhtenevästi vastaakaan kaavaluonnoksen suunnitteluratkaisua. Lisäksi liitteenä on kaavaselostus, seurantalomake sekä kaavaa varten laadittuja selvityksiä.

 

Asemakaavaluonnos on tarkoitus asettaa julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausuntoja viranomaisilta ja muilta tarpeellisilta tahoilta. Osallisten kuten naapureiden on mahdollista antaa nähtävillä olon aikana mielipiteensä suunnitteluratkaisusta.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön (1.7.2021) 5. luvun 5 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja: kehittämisarkkitehti Maija Villanen 040 133 7764

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä asemakaavan muutosluonnoksen nähtäville asetettavaksi ja pyytää siitä tarpeelliset lausunnot. Halkolan alueella vireillä olevan osan asemakaavan muutos numerolla 6014 jää edelleen vireille tästä asemakaavasta erillisenä kaavahankkeena.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi kaavoituspäällikön päätösehdotuksen nähtäville asettamisesta.

Merkittiin pöytäkirjaan, että varajäsen Tuukka Liuha oli asiassa esteellinen, ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä ajassa 21.33.

 

Otteet Lempäälän lämpö oy

 

 

 

 

 

Yhdyskuntalautakunta 11.10.2022 § 142 

 

 

 

Asemakaavaluonnos oli nähtävillä loppuvuonna 2021. Luonnoksen nähtävilläoloaikana järjestettiin avoin yleisötilaisuus Lempäälän pääkirjastossa 13.10.2021. Lisäksi samaan aikaan järjestettiin viranomaisten kesken työneuvottelu asemakaavaa koskien.

 

Kaavaluonnoksesta saatiin sen nähtävilläoloaikana seitsemän lausuntoa ja neljä mielipidettä. Lisäksi nähtävilläoloajan jälkeen järjestettiin eri ra-kennusliikkeiden kanssa avoin markkinavuoropuhelu 1.12.2021, jotta tunnistettaisiin rakentamisen reunaehtoja toteuttamiskelpoisuutta silmällä pitäen. Valkeakoskentien aluetta koskeva neuvottelu Pirkanmaan ELY-keskuksen ja väyläviraston kanssa pidettiin 2.12.2021.

 

Asemakaavan kaavaehdotuksen valmistelu käynnistettiin luonnosvaiheen jälkeen saatua palautetta ja keskusteluja hyödyntäen. Asemakaavan valmistelu vaati useiden suunnitelmien ja selvitysten tekoa.

Keväällä 2022 käynnistettiin Valkeakoskentien liikenteen yleissuunnittelu, jossa tutkittiin tiealueen muuttamista katualueeksi. Liikennesuunnitelma on kaava-aineiston liitteenä.

 

Liikennesuunnittelun lisäksi keväällä 2022 käynnistettiin suunnittelu Lempon Parkin pysäköintihallin jatkamiseksi. Pysäköintihallin ja asuinkortteleiden yhteensovittamiseksi sekä hallia että kortteleita oli tarpeen suunnitella eteenpäin. Pysäköintihallin sisäänajon vuoksi kaavan suunnittelualuetta laajennettiin kaavaehdotusvaiheessa. Pysäköintihal-lisuunnitelma on kaava-aineiston liitteenä.

 

Keväällä jatkettiin kortteleiden viitesuunnittelua yhdessä Arkkitehdit MY:n kanssa. Kaavan kortteleiden muotoilua kehitettiin saadun palautteen mukaisesti. Korttelisuunnitelmien päivityksen jälkeen päivitettiin alueelle meluselvitys saatujen lausuntojen mukaisesti.

 

Kaavaluonnokseen verrattuna kaavaehdotuksessa rautatien puoleinen umpikorttelin kulma Erik Ednerin torin suuntaan on avattu. Itäpuolinen kortteli on käännetty avautumaan Manttaalitalon suuntaan siten, että luonnoksessa esitetyt kaupunkipientalot on poistettu rajalta. Erik Ednerin torialue laajenee noin 200 neliömetrin verran nykyisin toteutetusta.

 

Kaavaehdotuksen mukaisessa ratkaisussa alueen asukasmäärä kasvaa arviolta 330 uudella asukkaalla, mikä aiheuttaa lisätarvetta päivähoidolle, alakoululle sekä yläkoululle. Asumisen lisäksi kortteleissa on edellytetty toteutettavan kivijalkaliiketiloja.

 

Asemakaava tiivistää yhdyskuntarakennetta keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa, jo olemassa olevien verkostojen ääressä ja on kaikkialta hyvin saavutettavissa. Uudisrakentamisella lisätään asuntoja ja liiketiloja joukkoliikenteen kannalta keskeisimmille paikoille rautatieaseman ja linja-autoliikenteen ääreen.

 

Uudisrakentamisella muodostetaan melulta suojaavaa rakennetta rautatien suuntaan, sijoittamalla pysäköintihalli melunsuojaksi ja yhdistämällä halli yhtenäiseksi kokonaisuudeksi tuoreen Lempon Parkki -pysäköintihallin jatkoksi. Alueen rakentaminen parantaa Erik Ednerin torin ja puiston melutilannetta, kun ratavarsi sulkeutuu Lempäälä-talon ja Valkeakoskentien sillan välillä.

 

Alueen uudistaminen ja rakentaminen kiinni Valkeakoskentiehen sekä tien muutos kaduksi aiheuttavat suunnittelu- ja rakennuskustannuksia. Lisäksi alueen sisäiset kulkuyhteydet ja aukiot edellyttävät investointeja.  Merkittäviä kustannuksia liittyy myös pysäköintihallin toteuttamiseen.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön (1.1.2022) 5 luvun 7 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja: kehittämisarkkitehti Maija Villanen, puh. 040 133 7764

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Tapio Kuisma oli keskustelun kuluessa poissa kokouksesta klo 18.44-18.45.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.02 - 19.12, jonka jälkeen puheenjohtaja totesi läsnäolijat sekö kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Otteet Lempäälän Lämpö oy

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 116  

167/10.02.03/2021  

 

Asemakaavan muutoksen hyväksyminen

Asemakaavan viimeistely hyväksymiskäsittelyä varten tehtiin keväällä 2023. Saapunut palaute eli lausunnot ja muistutukset koottiin palauteraporttiin. Palautteiden ja tarkentuneen suunnittelun pohjalta tehtiin tarvittavat muutokset kaavakartalle sekä laadittiin palautteeseen vastineet.

 

 Asemakaavan melumääräystä sekä makasiinirakennuksen suojelumääräystä tarkennettiin. Lisäksi pyrittiin huomioimaan saatua palautetta tarkentamalla mm. rakentamisen laatuun liittyviä määräyksiä. Tehdyt tarkennukset on kuvattu vastineissa.

 

 Pirkanmaan ELY-keskukselle ja Pirkanmaan maakuntamuseolle lähetettiin hyväksymiskäsittelyä varten valmisteltu asemakaavakartta vielä tiedoksi, jotta heille tuli mahdollisuus vielä harkita viranomaisneuvottelun tarve. Viranomaisenuvottelulle ei ollut enää tarvetta.

 

 Kuten asemakaavan ehdotusvaiheessakin kuvattiin, on asemakaavan muutoshanke Ratavarsi kunnan tavoitteiden mukainen.

 

 Kaavaratkaisun mukaisesti uusien asuntojen toteutuessa alueen asukasmäärä kasvaa arviolta 330 uudella asukkaalla, mikä aiheuttaa lisätarvetta päivähoidolle, alakoululle sekä yläkoululle kuntakeskuksen alueella. Asumisen lisäksi kortteleissa on edellytetty toteutettavan kivijalkaliiketiloja. Tällä on kuntakeskuksen elinvoiman kannalta suuri merkitys.

 

 Asemakaava tiivistää yhdyskuntarakennetta keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa, jo olemassa olevien verkostojen ääressä ja on kaikkialta hyvin saavutettavissa. Uudisrakentamisella lisätään asuntoja ja liiketiloja joukkoliikenteen kannalta keskeisimmille paikoille rautatieaseman ja linja-autoliikenteen ääreen.

 

 Uudisrakentamisella muodostetaan melulta suojaavaa rakennetta rautatien suuntaan, sijoittamalla pysäköintihalli melunsuojaksi ja yhdistämällä halli yhtenäiseksi kokonaisuudeksi tuoreen Lempon Parkki -pysäköintihallin jatkoksi. Alueen rakentaminen parantaa Erik Ednerin torin ja puiston melutilannetta, kun ratavarsi sulkeutuu Lempäälä-talon ja Valkeakoskentien sillan välillä.

 

 Alueen uudistaminen ja rakentaminen kiinni Valkeakoskentiehen sekä tien muutos kaduksi aiheuttavat suunnittelu- ja rakennuskustannuksia. Lisäksi alueen sisäiset kulkuyhteydet ja aukiot edellyttävät investointeja.  Merkittäviä kustannuksia liittyy myös pysäköintihallin toteuttamiseen.

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön (voimassa 1.1.2023 alkaen)  5 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa strategisesta suunnittelusta, kuntaympäristön kehittämisen ohjaamisesta, asunto- ja maankäyttöpolitiikasta ja sen ohjaamisesta sekä kaavoituksesta.

 

Lisäksi kohdan 10 mukaan kunnanhallitus hyväksyy asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, mikäli kaavalla ei ole merkittävää vaikutusta joko kunnan asukasmäärään, kunnan elinkeinoelämään, kaupunkikuvaan, valtakunnallisiin tai maakunnallisiin ympäristön tai kulttuuriympäristön arvoihin. Koska kyseisessä asemakaavan päätös koskee myös edellä mainittuja, on asemakaavan muutoksen hyväksyminen kunnanvaltuuston toimivallassa.

 

Käsiteltävään asiaan liittyy hyväksyttävä asemakaavakartta, kaavaselostus sekä siihen liittyvät 11 liitettä.

 

Lisätietoja: kehittämisarkkitehti Maija Villanen, puh. 040 133 7764

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavan muutoksen ja sen ehdotusvaiheen palautteeseen laaditut vastineet, sekä esittää asemakaavan muutosta edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Kari Virtanen teki seuraavan sisältöisen muutosehdotuksen: "Autopaikkoja tulee rakentaa tai varata

 1 ap /  asumisen asuntoa kohti

 1 ap /  75 asumisoikeusasumisen kem²

 1 ap / 90 vuokra-asumisen kem²

 1 ap / 100 seniori-, opiskelija-asumisen kem²

 1 ap / 75 liike-, myymälä-, asiakaspalvelu-, toimistotilan kem²"

 

 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty yksi muutosehdotus, mutta se raukeaa kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi on tullut pohjaehdotus.             

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä asemakaavan muutoksen ja sen ehdotusvaiheen palautteeseen laaditut vastineet, sekä esitti asemakaavan muutosta edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Johanna Kuisla saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.00.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Veijo Niemi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.15.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jocka Träskbäck poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.20.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.26.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.28.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Kari Virtanen jätti asiassa eriävän mielipiteen.

 

Otteet Lempäälän Lämpö oy