Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 77


 

Ero luottamustoimesta /Anu Nevalainen

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 77  

259/00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Anu Nevalainen (VIHR) anoo eroa yhteisölautakunnan varajäsenyydestä. Eroanomuksen syyksi Nevalainen toteaa palvelussuhdejääviyden, koska hän aloittaa Lempäälän kunnan yhteisöpalveluissa 20.3.2023 järjestökoordinaattorina.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen yhteisölautakuntaan ei ole:

 

 1. asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

 2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

 3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Yhteisölautakunta on sellainen toimielin, johon tasa-arvolain 4 a § edellyttää valittavan vähintään 40 % miehiä ja naisia sekä jäseniksi että varajäseniksi.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 1337 485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se

1. myöntää Anu Nevalaiselle eron yhteisölautakunnan varajäsenyydestä
2. valitsee uuden henkilökohtaisen varajäsenen Marja Sundtrömille yhteisölautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.