Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 76


 

Henkilökohtaisen varajäsenen valinta kasvatus- ja opetuslautakuntaan

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 76  

81/00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija Hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Lempäälän kunnanvaltuusto on kokouksessaan 22.2.2023 § 29 valinnut Hannele Hemmingin kasvatus- ja opetuslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Hän on aiemmin toiminut kasvatus- ja opetuslautakunnasta eronneen Johanna Kalliomäen henkilökohtaisena varajäsenenä. Hemminki ei voi toimia sekä varsinaisena jäsenenä että varajäsenenä ko. lautakunnassa. Tästä syystä kunnanvaltuuston tulee myöntää ero Hemmingille kasvatus- ja opetuslautakunnan varajäsenyydestä ja valita uusi varajäsen.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen kasvatus- ja opetuslautakuntaan ei ole:

 

 1. asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

 2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

 3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Kasvatus- opetuslautakunta on sellainen toimielin, johon tasa-arvolain 4 a § edellyttää valittavan vähintään 40 % miehiä ja naisia sekä jäseniksi että varajäseniksi.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 1337 485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se 
1. myöntää Hannele Hemmingille eron kasvatus- ja opetuslautakunnan varajäsenyydestä
2. valitsee Johanna Kalliomäelle henkilökohtaisen varajäsenen kasvatus- ja opetuslautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi uuden jäsenen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.