Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 66



Kokousasian teksti

 

Lempäälän kunnan esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman päivitykset 1.8.2026 alkaen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 16.06.2026    

544/12.00.01/2026  

 

 

Valmistelija Saikan koulun apulaisrehtori Katja Savinainen

 sivistysjohtaja Nina Lehtinen

 

Taustaa

 

Lempäälän kunnan esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmia päivitetään 1.8.2026 alkaen. Opetushallitus on antanut opetuksen järjestäjää velvoittavia muutosmääräyksiä, joihin sisältyy sekä teknisluontoisia muutoksia että paikallisesti tarkennettavia osioita. 1.8.2026 voimaan astuvien muutosmääräysten lisäksi Lempäälän esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman yleisen osan syksyllä 2025 alkanut päivitystyö on valmistunut luvun 2 osalta kevään 2026 aikana.

 

Liikunnallisen elämäntavan edistäminen

 

Opetushallitus on antanut muutosmääräyksen (OPH-7886-2025), joka koskee esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman seuraavia lukuja:

 

Esiopetussuunnitelma:

 

Luku 2: Esiopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet

Luku 3: Esiopetuksen toimintakulttuuri

Luku 4: Esiopetuksen toteuttamisen periaatteet

 

Esiopetussuunnitelman perusteita päivitettiin vuoden 2025 aikana perusopetuslain 2 §:ään tehdyn lisäyksen vuoksi, joka koski liikunnallisen elämäntavan edistämistä osana esi- ja perusopetuksen tehtävää. Opetushallitus tarkisti ja täydensi opetussuunnitelman perusteita 18.12.2025 siten, että ne vastaavat 1.8.2026 voimaan tulevaa lainsäädäntömuutosta.

 

Esiopetussuunnitelman luvuissa 2 ja 4 on tarkennettu käsitteitä. Luvussa 3 on vahvistettu liikunnallisen elämäntavan edistämistä osana toimintakulttuurin kehittämistä ja tuotu esille myös mm. inklusiivisuuden tärkeyden näkökulmaa liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. Muutokset eivät edellytä paikallisia tarkennuksia.

 

Perusopetuksen opetussuunnitelma:

 

Luku 3: Perusopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet

Luku 4: Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita päivitettiin vuoden 2025 aikana perusopetuslain 2 §:ään tehdyn lisäyksen vuoksi, joka koski liikunnallisen elämäntavan edistämistä osana esi- ja perusopetuksen tehtävää. Opetushallitus tarkisti ja täydensi opetussuunnitelman perusteita 18.12.2025 siten, että ne vastaavat 1.8.2026 voimaan tulevaa lainsäädäntömuutosta.

 

Lukuun 3 päivitettiin teknisluontoisia muutoksia vastaamaan perusopetuslain muutosta. Lukuun 4 lisättiin uusi alaluku 4.2.3. Lisäksi luvussa 4.5. (Paikallisesti päätettävät asiat) kuvataan, miten opetuksen järjestäjä edistää liikunnallista elämäntapaa ja miten tämän toteutumista seurataan, arvioidaan ja kehitetään. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa jokaisen oppilaan liikunnallisen elämäntavan edistämistä, opetukseen osallistumista ja oppimisen edellytyksiä sekä liikunnan merkitystä kokonaisvaltaisena elämäntaitona. Liikunnallisen elämäntavan toteuttaminen ja sen arviointi sekä kehittäminen kirjataan jatkossa Lempäälän koulujen lukuvuosisuunnitelmiin.

 

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus (S2), valmistava opetus ja valmistavan opetuksen lisäopetus

 

Opetushallitus on päättänyt perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2015 muutoksista ja täydennyksistä. Uudistukset edistävät maahanmuuttotaustaisten oppilaiden suomen tai ruotsin kielen taitoa ja sen kehittymistä perusopetuksessa. Perusopetuslakia on muutettu valmistavan opetuksen osalta, mikä edellytti muutoksia myös valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Uudistuksilla parannetaan maahanmuuttotaustaisten oppilaiden koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Hyvin järjestetty suomen tai ruotsin opetus yhdessä kielitietoisen opetuksen ja ohjauksen sekä opetuskielen tukiopetuksen kanssa tukee opintoja ja mahdollistaa jatko-opinnot sekä työllistymisen. Nyt tehdyt tarkennukset lisäävät myös osallisuutta ja edistävät kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

 

Lempäälän S2-opetuksen opetussuunnitelman paikalliset tarkennukset on tehty yhteistyössä Tampereen seutukuntien kanssa.

 

Opetussuunnitelman luvun 2 päivitykset 1.8.2026 alkaen

 

Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman yleisten osien paikallisten tarkennusten päivitystyö jatkui keväällä 2026 lukujen 2 osalta.

 

Esiopetus

 

Luku 2 Esiopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet – paikalliset toteutustavat päivitetty tummennettujen lukujen osalta

 

2.1 Esiopetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet

2.2 Esiopetuksen tehtävä osana oppimisen polkua

2.3 Arvoperusta

2.4. Oppimiskäsitys

2.5 Laaja-alainen osaaminen esiopetuksessa

2.6 Paikallisesti päätettävät asiat

 

Perusopetus

 

Luku 2: Perusopetus yleissivistyksen perustana – paikalliset päivitykset kirjattu lukuun 2.4

 

2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet

2.2 Perusopetuksen arvoperusta

2.3 Oppimiskäsitys

2.4 Paikallisesti päätettävät asiat

 

Lempäälän kunnan koulujen toimintaa ohjaavat valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa kuvatun yhteisen arvoperustan ja oppimiskäsityksen lisäksi vuonna 2025 päivitetyn kuntastrategian arvot avoimuus ja yhteisöllisyys.

 

Kevään aikana toteutettiin yhteistyössä koulujen oppilaskuntien kanssa jokaisella koululla arvoseinä, joihin jokaisella oppilaalla oli mahdollisuus kirjata omia ajatuksiaan turvallisesta koulusta. Työskentely arvojen parissa jatkui kouluilla arvopajoissa, oppilaskuntapäivässä, huoltajille suunnatussa vanhempainillassa sekä kouluilla henkilöstön kesken. Työskentelyä suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä kouluyhteisö- ja hyvinvointiohjaajien, Turvallinen koulu- hankkeen Lempäälän avainhenkilöiden sekä nuorisotoimen edustajien kanssa.

 

Oppilaiden, henkilöstön ja huoltajien arvokeskustelujen perusteella Lempäälän koulujen tärkeimmiksi toimintaa ohjaaviksi arvoiksi nousivat yhteisöllisyys, turvallisuus ja yhdenvertaisuus.

 

Lempäälän kunnan ohjaussuunnitelma

 

Ohjaussuunnitelma on paikallisen opetussuunnitelman liite, jossa kuvataan Lempäälän paikalliset oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat esi- ja perusopetuksen aikana. Lempäälän ohjaussuunnitelmaa on päivitetty kevään 2026 aikana yhteistyössä OPS-tiimin, opinto-ohjaajien ja opetushenkilöstön kanssa vastaamaan tuen uudistuksen myötä muuttuneita oppimisen tuen rakenteita ja käsitteitä. Lukuun 3.4. (Ohjaus vuosiluokilla 3–6) on lisätty lukuvuonna 2025–2026 käyttöön otettu siirtymävaihetyön malli, jonka tavoitteena on tukea moniammatillisena yhteistyönä oppilaiden siirtymistä alakoulusta yläkouluun. Suunnitelman täydentää valtakunnallista opetussuunnitelmaa muodostaen oppilaille ehjän ohjauksen polun koko perusopetuksen ajalle.

 

Yläkoulujen Oman luokan tunti

 

Oman luokan tunnin tavoitteena on tukea oppilaiden ryhmäytymistä, osallisuutta, vuorovaikutustaitoja sekä kouluhyvinvointia, erityisesti yläkouluun siirtymisen nivelvaiheessa. Tunnilla käsitellään arjen koulutyöhön, opiskelutaitoihin, yhteisöllisyyteen ja oppilaiden hyvinvointiin liittyviä teemoja. Sisällöt toteuttavat perusopetuksen opetussuunnitelman yleisiä tavoitteita sekä laaja-alaisen osaamisen tavoitteita.

 

Oman luokan tunti järjestetään 7. vuosiluokalla yhden (1) vuosiviikkotunnin laajuisena. Tunnin sisällöt voivat vaihdella lukuvuosittain opetuksen järjestäjän määrittelemien painotusten sekä ajankohtaisten arjen ja opiskelun teemojen mukaisesti. Tämä mahdollistaa joustavan ja tarkoituksenmukaisen toteutuksen oppilasryhmien tarpeiden ja kouluyhteisön tilanteen mukaan.

 

Liitteet:

 

Liite 1 Lempäälän kunta, esiopetuksen OPS luku 2 Esiopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet (päivitetty luku 2.3. Arvoperusta)

Liite 2 Lempäälän kunta, perusopetuksen OPS, luku 2 (päivitetty luku 2.)

Liite 3 Lempäälän kunta, perusopetuksen OPS, luku 4 (päivitetty luku 4.2.3. Liikunnallisen elämäntavan edistäminen)

Liite 4 Lempäälän kunta, perusopetuksen OPS, luku 10 (päivitetty luku 10.5. Paikallisesti päätettävät asiat)

Liite 5 Lempäälän perusopetuksen tuntijako 1.8.2026 alkaen

Liite 6 Lempäälän kunnan ohjaussuunnitelma

 

Toimivalta:

Lempäälän kunnan hallintosääntö, Luku 5 § 3, momentti 2 kohta 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta vahvistaa varhaiskasvatussuunnitelman sekä esi- ja perusopetuksen koulujen ja lukion opetussuunnitelmat.

 

Lisätietoja:

Saikan koulun apulaisrehtori Katja Savinainen, puh. 041 730 0518

sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

Esittelijä

Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä Lempäälän kunnan esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman päivitykset 1.8.2026 alkaen edellä esitetyn mukaisesti.

 

 

Päätös

 

 

Tiedoksi

Lempäälän kunnan opetussuunnitelman valmisteluryhmä / Saikan koulun apulaisrehtori Katja Savinainen, esi- ja perusopetuksen koulujen rehtorit ja koulusihteerit, hallinnon suunnittelija