Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Esityslista 02.12.2025/Asianro 198


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 48 Liite 48Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma 2026-2028
(pdf 1.27 mb)

Kokousasian teksti

 

Lempäälän kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman hyväksyminen

 

Yhdyskuntalautakunta 02.12.2025    

938/11.00.01/2025  

 

 

Valmistelija: ympäristötarkastaja Stina Tiittala ja ympäristöpäällikkö Elina

Laukkanen

 

Asia
Lempäälän kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman hyväksyminen vuosille 2026-2028.

 

Taustaa
Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on laadittava alueelleen lain mukaista säännöllistä valvontaa varten valvontasuunnitelma. Suunnitelmassa on oltava tiedot alueen ympäristöoloista ja pilaantumisen vaaraa aiheuttavista toiminnoista sekä käytettävissä olevista valvonnan voimavaroista ja keinoista. Suunnitelmassa kuvataan lisäksi valvonnan järjestäminen ja riskinarvioinnin perusteet sekä valvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyö.

 

Valvontasuunnitelma sisältää tarkastelun ja suunnitelman jätelain 124 §:n mukaisten kohteiden valvonnasta. Jätelain mukaan suunnitelma on arvioitava uudelleen vähintään joka kolmas vuosi, jonka vuoksi Lempäälän kunnan valvontasuunnitelma laaditaan kolmen vuoden ajanjaksolle ja tarvittaessa sen ajantasaisuus tarkastellaan aikaisemmin. Valvontasuunnitelma on julkinen asiakirja.

 

Lempäälän kunnan ympäristönsuojelun edellinen valvontasuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2022 ja se koski vuosia 20232025. Päivitetty valvontasuunnitelma ohjaa ympäristönsuojelun valvontaa ja vuosittaisen valvontaohjelman laadintaa vuosina 2026-2028. Vuosittaiset valvontaohjelmat tuodaan erikseen hyväkyttäväksi samalla kun raportoidaan edellisvuoden valvonnan toteutumisesta. Valvontasuunnitelmaan on päivitetty mm. tarkasteltavia laitoksia koskevat tiedot, lainsäädännön ja toimintaympäristön muutokset sekä suunnitelmat tulevan valvontakauden osalta.

 

Asian käsittely
Valvontasuunnitelmaa ei katsottu tarpeelliseksi asettaa yleisesti nähtäville tai pyytää siitä lausuntoja ennen hyväksymistä, koska valvonnan suunnittelu ja toteuttaminen perustuvat lainsäädännön asettamiin vaatimuksiin. Valvontasuunnitelman laadinta on luonteeltaan valmistelua ja lainsäädännön täytäntöönpanoa. Myös valvonnan maksullisuus perustuu lainsäädäntöön. Ympäristönsuojeluviranomaisen taksaa sekä maa-ainestaksaa koskevat päätökset ovat erillisiä valituskelpoisia päätöksiä.

 

Vuosille 2026-2028 laaditun valvontasuunnitelman keskeiset muutokset
Lempäälän pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on päivitetty ja uusi suojelusuunnitelma valmistui vuonna 2025. Suojelusuunnitelman toimenpideohjelmassa on kohdennettu valvontatoimenpiteitä pohjavesialueella oleville öljysäiliöille. Öljysäiliörekisterin ajantasaisuudesta huolehtimisen lisäksi vuosina 2026–2027 on tavoitteena priorisoida öljysäiliöiden tarkastuksia öljysäiliöiden iän ja sen sijainnin perusteella sekä tehdä öljysäiliöihin liittyviä valvontakäyntejä. Kiinteistöllä sijaitsevan öljysäiliön valvonnan yhteydessä tarkastellaan samalla kiinteistön jätevesijärjestelmän ajantasaisuutta.

 

Valvontakaudella 2026–2028 on tarve tehdä useiden toimijoiden kohteiden osalta seurantatoimenpiteitä (seurantatarkastukset, yhteydenotot ym.). Lisäksi Lempäälän kunnan alueella on useampi polttonesteiden jakeluasema, joissa on vanhoja rakenteita esim. polttonestesäiliöitä ja jotka mahdollisesti aiheuttavat riskiä ympäristön pilaantumiselle. Vanhoille jakeluasemille on siten tarve kohdentaa erityisiä valvontatoimenpiteitä.

 

Vesihuoltolain mukaista valvontaa kohdennetaan ensi sijassa jätevesiviemäriin liittymättömiin kiinteistöihin, jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai ranta-alueella. Uusi vesihuoltolaki tulee voimaan vuoden 2026 alussa, joka tuo muutoksia mm. liittämisvelvollisuuteen ja edellyttää ympäristönsuojelun viranhaltijoilta muutoksiin perehtymistä.

 

Liitteet: Valvontasuunnitelma 2026-2028

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 5 §:n mukaan yhdyskuntalautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja: ympäristötarkastaja Stina Tiittala, puh. 040 133 7816, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi.
 

Esittelijä

Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus

Yhdyskuntalautakunta hyväksyy liitteenä esitetyn Lempäälän kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelman vuosille 2026–2028.

Päätös