RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Esityslista 02.12.2025/Asianro 196
Maa-ainestaksan tarkistaminen
Yhdyskuntalautakunta 02.12.2025
866/02.05.00/2025
Valmistelija ympäristöpäällikkö Elina Laukkanen
Asia
Lempäälän kunnan voimassa oleva maa-ainestaksa on hyväksytty yhdyskuntalautakunnassa 13.12.2022 § 192. Yleinen kustannustason nousu edellyttää taksan tarkistamista.
Taustaa
Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan val-vonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maa-aineslain (555/81) 23 §:n sekä rakentamislain (751/2023) 79 §:n nojalla kunnalle kunnan hyväksymän maa-ainestaksan mukaan määräytyvän maksun. Lisäksi maksu suoritetaan ympäristönsuojelulain 47 a §:n tarkoittaman yhteisen ympäristö- ja maa-aineslupahakemuksen käsittelystä ja valvonnasta aiheutuvista kustannuksista maa-aineslain 23 § mukaisesti.
Taksamuutokset
Taksa korottuu keskimäärin 5,3 prosentilla vaihtelun ollessa maksujen pyöristämisistä johtuen 4,8-7,7 prosentin välillä. Lisäksi taksaan korjataan viittaus rakentamislakiin.
Liitteet Liite 1: Maa-ainestaksa 1.1.2026 alkaen
Liite 2: Taksan muutokset
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n mukaan yhdyskuntalautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja: ympäristöpäällikkö Elina Laukkanen, puh. 040 133 7257, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi
Esittelijä
Yhdyskuntajohtaja
Päätösehdotus
Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä maa-ainestaksan päätösliitteen 1 mukaisena ja päättää, että uusi taksa tulee voimaan 1.1.2026 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Päätös
Tiedoksi
Kunnanhallitus