Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.10.2025/Pykälä 101


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 5 Liite 5perustettavan yhtiön yhtiöjärjestys
(pdf 111.55 kb)
Liite 6 Liite 6Perustettavan yhtiön perustamissopimus kv 29.10.2025
(pdf 92.35 kb)

Kokousasian teksti

 

Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:n perustaminen ja perustamissopimuksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 20.10.2025 § 288 

 

 

 

Valmistelija rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja

  talouspäällikkö Kari Auvinen

  yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa

 

 

Toimitilojen vuokraaminen hyvinvointialueelle edellyttää toiminnan yhtiöittämistä. Siirtymäaika päättyy vuoden 2025 loppuun mennessä. Yhtiöittämisprosessi on saatettava loppuun siirtymäajan kuluessa.

 

Kuntalaki 10.04.2015/410 luku 2 pykälä 7 §: ”Kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät ja järjestää sille laissa erikseen säädetyt tehtävät. Laissa säädetään myös siitä, kun tehtäviä on järjestettävä yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa (lakisääteinen yhteistoiminta).”

 

Kuntalaki 10.04.2015/410 luku 15 pykälä 126 §: ”Kunnan hoitaessa 7 §:ssä tarkoitettua tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi (yhtiöittämisvelvollisuus).”

 

Kuntalaki 10.04.2015/410 luku 15 pykälä 127 §: ”Yhtiöittämisvelvollisuuden estämättä kunta voi hoitaa omana toimintanaan 126 §:ssä tarkoitettua tehtävää, jos:

 

1) toiminnan on katsottava olevan vähäistä;

 

2) lain perusteella kunta voi nimenomaisesti tuottaa palveluja toiselle taholle tai osallistua tällaista toimintaa koskevaan tarjouskilpailuun;

 

3) kunta tuottaa tukipalveluja tytäryhteisölleen;

 

4) kunta tuottaa palveluja hankintalain 15 §:ssä tarkoitetulle sidosyksikölle taikka erityisalojen hankintalain 25 §:ssä tarkoitetulle sidosyksikölle, 27 §:ssä tarkoitetulle sidosyritykselle tai 28 §:ssä tarkoitetulle yhteisyritykselle; (29.12.2016/1411)

 

5) kunta vuokraa toimitiloja pääasiassa käytettäviksi kunnan omassa toiminnassa ja kuntakonserniin kuuluville tytäryhteisöille tai käytettäviksi sellaisessa palvelutuotannossa, jonka tuotannon kunta on kilpailuttanut;

 

6) kunta tuottaa palveluja kunnan tai kunnan tytäryhteisön palveluksessa oleville henkilöille palvelussuhteen perusteella; tai

 

7) toiminta liittyy välittömästi valmiuslaissa (1552/2011) tarkoitetun valmiussuunnitelman mukaiseen poikkeusoloja koskevaan varautumisvelvollisuuteen.”

 

Kiinteistöjen vuokraaminen hyvinvointialueille on yhtiöittämisvelvoitteeseen kuuluvaa toimintaa eikä se sisälly kuntalain 127 §:n mukaisiin poikkeuksiin yhtiöittämisvelvoitteesta. Kunta toimii ko. vuokraustoiminnan osalta lähtökohtaisesti kilpailutilanteessa markkinoilla. Yhtiöittämisvelvoite perustuu kilpailuneutraliteettivaatimukseen. Kunnan toimiessa markkinoilla sen tulee toimia samoin pelisäännöin kuin markkinoilla toimiva yksityinen toimija

 

Lempäälän kunnan sote- ja pelastuskiinteistöjen yhtiöittämisselvitys on hyväksytty kunnanhallituksessa. 18.8.2025 § 228 kunnanhallitus on päättänyt, että yhtiöittämistä valmistellaan selvitetyistä malleista lyhyemmän laina-ajan hybridimallin pohjalta. Lisäksi 6.10.2025 § 276 kunnanhallitus päätti aiemmasta päätöksestä poiketen, että Kuljun terveysasemaa ei luovuteta perustettavalle yhtiölle.

 

Yhtiöittäminen toteutetaan siten, että kunta luovuttaa omistamansa yhtiöittämistä koskevat kiinteistöt perustettavalle yhtiölle. Maapohjat säilyvät kunnan omistuksessa. Yhtiöittämisen kohteena ovat seuraavat hyvinvointialueelle vuokratut kiinteistöt:

         Toimintakeskus, Lempäälä

         Paloasema

         Terveyskeskus

         Himminkoto

 

Hybridimallilla osa kiinteistöistä luovutetaan kiinteistöyhtiölle liiketoimintakaupalla ja osa verovapaasti apporttina. Terveyskeskus luovutetaan Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:lle liiketoimintakaupalla ja kauppahintaa varten kunta myöntää yhtiölle kymmenen vuoden lainan. Toimintakeskus, paloasema ja Himminkoto luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle verovapaasti apporttina. Verovapaan apporttiluovutuksen vastikkeeksi yhtiö antaa kunnalle 100 kpl osakkeita. Lisäksi kunta tekee yhtiöön 100 000 euron SVOP-sijoituksen yhtiön alkuvaiheen likviditeetin turvaamiseksi.

 

Kuntalain 130 §:n 1-3 momenttien mukaisesti kunnan luovuttaessa kiinteistön kilpailutilanteessa markkinoilla toimivalle taholle, puolueettoman arvioijan on arvioitava kiinteistön markkina-arvo mikäli kiinteistön luovutukseen ei liity avointa tarjouskilpailua. Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään.Kuntalain 130 §:n vaatimukset koskevat myös tilanteita, jossa kiinteistö myydään kunnan omistamalle tytäryhtiölle. Menettelytapoja noudattamalla voidaan varmistua, että kiinteistön luovutukset näissä tilanteissa ovat markkinaehtoisia ja että luovutuksiin ei sisälly kiellettyä valtiontukea.

 

Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy toimii kilpailutilanteessa markkinoilla ja toiminnan tulee olla kannattavaa. Yhtiön toimiala on omistaa, hallita ja vuokrata kiinteistöjä ja rakennuksia. Yhtiö on kiinteistöverovelvollinen.

Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy on Lempäälän kunnan 100 % omistama tytäryhtiö. Yhtiö maksaa kunnalle yhtiön omistukseen siirtyvien kiinteistöjen maapohjista vuokraa ja kiinteistöveroa. Lisäksi kunta saa yhtiöltä markkinaehtoisen lainan korkotulot sekä tulokseen ja kassavirtaan perustuvia osinkotuloja.

 

Liitteet:

Perustettavan yhtiön yhtiöjärjestys ja perustamissopimus

 

Lisätietoja: yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa puh. 050 3839608 ja talouspäällikkö Kari Auvinen puh. 050 68148, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se:

  1. perustaa Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:n
  2. hyväksyy liitteenä olevan yhtiöjärjestyksen
  3. hyväksyy liitteenä olevan perustamissopimuksen
  4. päättää, että Terveyskeskus luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle liiketoimintakaupalla ja kauppahintaa varten kunta myöntää yhtiölle kymmenen vuoden lainan
  5. päättää, että toimintakeskus, paloasema ja Himminkoto luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle verovapaasti apporttina
  6. kunta tekee perustettavalle yhtiölle 100 000 euron SVOP-sijoituksen, jolla katetaan alkuvaiheen likviditeettitarve.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa esittelijä kunnanjohtaja Noora Pajari esitti, että päätökseen lisätään: kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtaja Noora Pajarin tekemään asiakirjoihin teknisluonteisia tarkistuksia. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti.

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se:

  1. perustaa Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:n
  2. hyväksyy liitteenä olevan yhtiöjärjestyksen
  3. hyväksyy liitteenä olevan perustamissopimuksen
  4. päättää, että Terveyskeskus luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle liiketoimintakaupalla ja kauppahintaa varten kunta myöntää yhtiölle kymmenen vuoden lainan
  5. päättää, että toimintakeskus, paloasema ja Himminkoto luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle verovapaasti apporttina
  6. kunta tekee perustettavalle yhtiölle 100 000 euron SVOP-sijoituksen, jolla katetaan alkuvaiheen likviditeettitarve.

 

Lisäksi kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtaja Noora Pajarin tekemään asiakirjoihin teknisluonteisia tarkistuksia.

 

 

Tiedoksi

Rakennuttajapäällikkö, talouspäällikkö, yhdyskuntajohtaja

 

Kunnanvaltuusto 29.10.2025 § 101  

198/00.04.02/2025  

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto päättää:

1.   perustaa Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:n

2.   hyväksyä liitteenä olevan yhtiöjärjestyksen

3.   hyväksyä liitteenä olevan perustamissopimuksen

4.   että Terveyskeskus luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle liiketoimintakaupalla ja kauppahintaa varten kunta myöntää yhtiölle kymmenen vuoden lainan

5.   että toimintakeskus, paloasema ja Himminkoto luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle verovapaasti apporttina

6.   että kunta tekee perustettavalle yhtiölle 100 000 euron SVOP-sijoituksen, jolla katetaan alkuvaiheen likviditeettitarve.

 

Lisäksi kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanjohtaja Noora Pajarin tekemään asiakirjoihin teknisluonteisia tarkistuksia.

 

 

Käsittely Keskustelun aluksi puheenjohtaja totesi, että valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa on yksimielisesti sovittu, että seuraavat henkilöt täydennetään perustamissopimukseen yhtiön hallituksen jäseniksi:

 

Jani Seppälä

KOK

Sampo Ropponen

SDP

Jukka Vuori (pj.)

KESK

Maija Häärä

VIHR

Satu Lepola

PS

 

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti:

1.   perustaa Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:n

2.   hyväksyä liitteenä olevan yhtiöjärjestyksen

3.   hyväksyä liitteenä olevan perustamissopimuksen

4.   että Terveyskeskus luovutetaan Kuntakiinteistöt Oy:lle liiketoimintakau-palla ja kauppahintaa varten kunta myöntää yhtiölle kymmenen vuoden lai-nan

5.   että toimintakeskus, paloasema ja Himminkoto luovutetaan Kuntakiinteis-töt Oy:lle verovapaasti apporttina

6.   että kunta tekee perustettavalle yhtiölle 100 000 euron SVOP-sijoituksen, jolla katetaan alkuvaiheen likviditeettitarve.

Lisäksi kunnanvaltuusto päätti täydentää perustamissopimukseen yhtiön hallituksen jäseniksi:             

 Jani Seppälä

KOK

Sampo Ropponen

SDP

Jukka Vuori (pj.)

KESK

Maija Häärä

VIHR

Satu Lepola

PS

Kunnanvaltuusto valtuutti kunnanjohtaja Noora Pajarin tekemään asiakirjoihin teknisluonteisia tarkistuksia.

 

Otteet

Yhdyskuntajohtaja, rakennuttajapäällikkö, talouspäällikkö, tarkastuslautakunta, valitut henkilöt