Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 101



Kokousasian teksti

 

Varhaiskasvatuksen tehtäväalueen toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2025-2026

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2025 § 101  

847/12.07.00.00/2025  

 

 

Valmistelija vt. varhaiskasvatuspäällikkö Katri Auvinen, sivistysjohtaja Nina Lehtinen

 

Tausta

 

Varhaiskasvatuslaki muuttui 1.1.2025, minkä myötä velvollisuus laatia paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma on poistunut. Opetushallituksen määräämiä valtakunnallisia varhaiskasvatussuunnitelman perusteita uudistetaan vuoden 2025 aikana.

 

Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen paikallinen, kaikkia toimintamuotoja koskeva varhaiskasvatussuunnitelma päivitetään uusien valtakunnallisten varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden valmistuttua. Lempäälän kunnan sivistyslautakunta on hyväksynyt paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman edellisen kerran 16.8.2022 § 68.

 

Paikallinen varhaiskasvatuksen tehtäväalueen toimintasuunnitelma

 

Paikallinen varhaiskasvatuksen tehtäväalueen toimintasuunnitelma sen sijaan on arjen työtä ohjaava ja toimintavuoden aikana painotettavia kokonaisuuksia avaava asiakirja.

 

Varhaiskasvatuksen tehtäväalueen paikallinen toimintasuunnitelma on suunnitelma varhaiskasvatussuunnitelmaperustaisen toimintakulttuuriin toteuttamisesta varhaiskasvatusyksiköissä. Toimintasuunnitelmaan kirjataan ylös yhteiset tavoitteet sekä konkreettisesti se, miten ne voidaan saavuttaa. Toimintasuunnitelman toteutumista arvioidaan sekä toimintavuoden aikana että sen päätteeksi. Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma pitää sisällään seuraavat sisältökokonaisuudet:

 

• Tulevaisuuteen suuntaava oppiminen

• Henkilöstön osaaminen nyt ja tulevaisuudessa

• Hyvinvointia edistävä kasvu ja oppiminen

• Kehittyvä johtaminen

• Talousarvion tavoitteet

 

Toimintavuoden 2025–2026 toimintasuunnitelmassa kehittämisen

painopistealueet ovat seuraavat:

 

Tulevaisuuteen suuntaava oppiminen

 

Lempäälän varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri perustuu positiiviseen

vahvuuspedagogiikkaan, myönteiseen tunnistamiseen ja kannustavaan

asenteeseen. Rakennamme myönteistä toimintakulttuuria ja yhteisöllisyyttä yhdessä lasten kanssa. Varhaiskasvatuksessa leikki on itseisarvo lapselle ja se on pedagogisesti merkittävää lapselle oppimisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.

 

Henkilöstön osaaminen nyt ja tulevaisuudessa

 

Arjessa toteutetaan laadukasta kokopäiväpedagogiikkaa ja tehdään se

näkyväksi. Varhaiskasvatusyksiköiden johtajien ja tiimien opettajien rooli

pedagogisen johtamisen merkityksen näkökulmasta on keskiössä

pedagogisen keskustelun ylläpitäjänä yksikön arjessa.

 

Henkilöstön yhteisten pedagogisten tiimien sekä hoitotiimien sisältö on yhdenmukainen ja toteutetaan osaamisen jakamisen periaatteella. Henkilöstöä kannustetaan itsearviointiin, tiedon ja osaamisen jakamiseen ja samalla ammatilliseen kehittymiseen. 

 

Hyvinvointia edistävä kasvu ja oppiminen

 

Arjen vuorovaikutustilanteiden ja dialogisuuden kehittäminen entistä

yksilö- ja asiakaslähtöisemmäksi. Kuunteleminen ja kuulluksi

tuleminen; kunnioitus ja aito kiinnostus. Tuetaan ja kunnioitetaan lapsen ja

perheen yksilöllistä rytmiä lapsen hyvinvointi huomioiden.

Kommunikoidaan ja viestitään avoimesti ja mahdollistetaan huoltajien

osallisuus. Vastuu vuorovaikutuksen aloitteellisuudesta on aina

henkilöstöllä.

 

Kehittyvä johtaminen

 

Henkilöstön työhyvinvointiin kiinnitetään tietoisesti huomiota arjessa. Henkilöstön kanssa eri yhteyksissä käytyjen keskustelujen myötä kehitetään toimintaa ja osaltaan edistetään yhteistyössä työhyvinvointia. Henkilöstön osaamistarpeita kartoitetaan idea- ja tavoitekeskusteluiden yhteydessä.

 

Talousarvion tavoitteet

 

Laadukkaasti ja kustannustehokkaasti tuotetaan monipuolisia varhaiskasvatuspalveluita kuntalaisille. Lapsiryhmät muodostetaan lakisääteisesti, lasten määrä suhteessa aikuisten määrään, huomioiden lasten ikäjakauma. Yksiköissä riittävä määrä kelpoisuusehdot täyttävää henkilöstöä.

 

Yksiköiden täyttö- ja käyttöastetta seurataan kuukausittain. Tiedolla johtamista hyödynnetään arjen johtamisessa ja henkilöstöä tiedotetaan säännöllisesti kokonaistilanteesta ja yksikön toteutuneista käyttöasteista. Sähköisten järjestelmien tuottamaa dataa hyödynnetään tehokkaasti

työvuorosuunnittelun tukena, jolloin henkilöstö saadaan kohdennettua todellisen tarpeen mukaisesti. 

 

Toimintasuunnitelman painopistealueet pohjautuvat työtä ohjaavaan valtakunnalliseen ja paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan

sekä talousarvioon 2025 ja vuodelle 2026 asetettuihin tavoitteisiin. Toiminnan arviointi ja tavoitteiden toteutumisen mittaaminen tapahtuu näiden asiakirjojen pohjalta erikseen raportoituna.

 

Liitteet:

Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen tehtäväalueen toimintasuunnitelma 2025–2026

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö luku 5 Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 3 § Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävät ja toimivalta, momentti 2 kohta 2 Kasvatus- ja opetuslautakunta vahvistaa varhaiskasvatus- ja koulujen opetussuunnitelmat.

 

Lisätietoja: vt. varhaiskasvatuspäällikkö Katri Auvinen, puh. 0401337498

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

Esittelijä

Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatuksen tehtäväalueen toimintasuunnitelman 2025–2026 edellä selostetun mukaisesti.

Käsittely 

Keskustelun kuluessa lautakunnan jäsen Antti Kiiveri teki seuraavan muutosesityksen tämän pykälän liitteeseen:

 

Poistetaan kohdat ”Huomaa Hyvä -tutorin tehtävänä on ylläpitää ja edistää Hyvän Huomaamisen kulttuuria koko yhteisössä” sekä ”Talousajattelua tuotetaan lasten kasvatuksessa ja opetuksessa positiivisin keinoin ja lasten ikätaso huomioiden”. Lisäksi poistetaan tavoite ”Sapere-ruokakasvatusmenetelmän laajempi hyödyntäminen pedagogisessa toiminnassa” ja siihen liittyvä käytännön toteutustapa ”Lapset tutustuvat ruokamaailmaan aistiensa välityksellä. Sapere -välineistöä on hankittu jokaiseen yksikköön mahdollistamaan monipuolinen toiminta”.

 

Lautakunnan jäsen Eveliina Järvenpää kannatti tehtyä muutosesitystä.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotukseen oli tehty kannatettu muutosesitys, joten asiassa tulee äänestää. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat lautakunnan jäsen Antti Kiiverin tekemää muutosesitystä äänestävät EI. Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotukset yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 JAA-ääntä (Inkinen Jasmiina, Kalliomäki Johanna, Keisala-Kaseja Kaisu, Kivistö Riina, Koiranen Topi, Kunnas Jorma, Lindholm Henri, Perälä Antti, Terävä Kristiina) ja 2 EI-ääntä (Järvenpää Eveliina, Kiiveri Antti).

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 9–2 esittelijän pohjaehdotus on voittanut äänestyksen, ja se tulee kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseksi.

 

Päätös

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti äänestyspäätöksellä, että se hyväksyy varhaiskasvatuksen tehtäväalueen toimintasuunnitelman 2025–2026 edellä selostetun mukaisesti.

 

Tiedoksi

vt. varhaiskasvatuspäällikkö, varhaiskasvatusyksiköiden johtajat, varhaiskasvatuksen palvelusihteeri

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Antti Kiiveri jätti asiassa seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen:

 

”Lempäälän varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma ohjaa ammattilaisia haluttujen kasvatus- ja opetusmenetelmien käyttöön. Eikö meidän pitäisi luottaa ammattilaisten koulutukseen ja ammattitaitoon sekä näkemykseen lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa? Suunnitelmasta jää vaikutelma, että ammattilaiset tarvitset ohjausta ja opastusta, miten työ tulisi tehdä.”

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Jorma Kunnas oli poissa kokouksesta klo 18:33–18:35 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Riina Aspila poistui kokouksesta klo 19:05 tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.