RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 1 | Lempäälän kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelma |
![]() |
Liite 2 | Lempäälän kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelman päivitys 17062025 |
Lempäälän kunnan kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelma 1.8.2025 alkaen
Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.06.2025 § 67
596/12.05.00/2025
Valmistelija kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka
Valtakunnallinen ja maakunnallinen ohjaus
Kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelma pohjautuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kohtaamispaikkatyön kriteereihin, sillä palvelu ei ole lakisääteinen. THL:n ohjauksen mukaan kohtaamispaikkatyön tavoitteena on vahvistaa lasten ja vanhempien osallisuutta, vuorovaikutusta ja voimavaroja sekä tukea perheiden hyvää arkea ja yhteisöllisyyttä. Kyseessä on avoin, matalan kynnyksen toiminta, jossa lapsilla, vanhemmilla ja perheillä on mahdollisuus tavata toisiaan. Vertaistuen lisäksi tarjolla on ammatillista ohjausta ja tukea lasten kasvuun ja kehitykseen sekä vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tarvittaessa perhe ohjataan muihin palveluihin. Kriteereissä korostuvat erityisesti perheiden osallisuus, esteettömyys, perhekohtainen ohjaus ja tuki sekä digitaalinen helppokäyttöisyys.
Kohtaamispaikkatyötä ohjataan myös Pirkanmaan perhekeskuksen toimintasuunitelmalla (2024-2025), sillä kohtaamispaikat ovat toiminnallinen osa perhekeskusta. Se tarkoittaa sitä, että palveluita tuotetaan tiiviissä yhteistyössä kunnan ja hyvinvointialueen sekä seurakunnan ja erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Myös seurantaa ja arviointia tehdään hyvinvointialueen kohtaamispaikkojen yhteisen ”Perheet keskiöön” -mallin mukaisesti.
Lempäälän toimintasuunnitelman päivitys
Lempäälän kohtaamispaikkojen ensimmäinen toimintasuunni- telma hyväksyttiin sivistyslautakunnassa 6/2023. Nyt käsillä oleva päivitystarve liittyy kohtaamispaikkatoiminnan supistumiseen 1.8.2025 alkaen. Muutos on kirjattu lukuun 3. Lisäksi muutoksia on johdantoluvussa, josta on poistettu kuvaus hyvinvointialuemuutoksesta, ja avattu enemmän suunnitelman ohjausta. Liitteen palvelukuvauksiin on lisätty uusi palvelu, omatoimiperhepäivät.
Lempäälän kunnan kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelma 1.8.2025 alkaen ja esitys muutoksista toimintasuunnitelmaan ovat pykälän liitteenä.
Toimivalta: Tämän päätöksen toimivalta tulee Lempäälän kunnan hallintosäännön luvusta 5 Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 2 § Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta, momentti 1 kohta 1 Lautakunnat päättävät palvelualueen toiminnassa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista.
Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka, puh. 050 383 0600
sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy Lempäälän kunnan kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelman 1.8.2025 alkaen edellä selostetun mukaisesti.
Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi Kehittämispäällikkö
Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka poistui kokouksesta klo 18:39 tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 18:39–18:49 tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |