Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 195


 

Asuntomessut Lempäälässä 2026 avoimen tonttihaun rakentajavalinta

 

Kunnanhallitus 16.06.2025 § 195  

839/10.00.02/2023  

 

 

 Valmistelija projektipäällikkö Pekka Seppänen

 

Asuntomessut Lempäälässä 2026 -hankkeessa vapaana olevien tonttien osalta on ollut avoin hakumenettely toukokuusta 2024 lähtien.

 

Hakemuksien arviointiin ja rakentajavalintaesityksien tekemiseen perustettiin arviointiryhmä, joka koostuu Lempäälän kunnan sekä Suomen Asuntomessujen henkilöstöstä.

 

Arviointiryhmän kokoonpano

 

Lempäälän kunta:

Pekka Seppänen, projektipäällikkö

Kirsi Pummila, viestintävastaava ja projektisihteeri

Jenni Rautanen, vastaava rakennustarkastaja

Jukka Suhonen, tonttipäällikkö

Jyrki Männistö, rakennustarkastaja

Katri Schulze, tontti-insinööri

Hanna Ohtola, kaavoitusarkkitehti

 

Suomen Asuntomessut:

Timo Koskinen, operatiivnen johtaja

Nanku Piirto, tapahtumatuottaja

 

Hakemusten arviointimenetelmät

 

Asuntomessut Lempäälässä 2026 -tonttihakujen arvostelukriteereinä ovat olleet arkkitehtuuri, ilmastoviisaus sekä pihasuunnitelma. Arkkitehtuurin osalta on arvioitu myös rakennuksien muodostamaa arkkitehtuurista kokonaisuutta korttelialueille. Arvioinnin lähtökohtana on ollut asemakaavan ja rakennustapaohjeiden sekä hakuohjeiden mukaisuus. Arviointiryhmä on ottanut huomioon, että hakemuksien luonnostasoiset suunnitelmat ovat voineet poiketa jonkin verran suunnittelua ohjaavista määräyksistä, mutta se ei ole ollut valintaa estävä seikka, mikäli jatkosuunnittelussa niiden saattaminen määräyksien mukaisiksi ei muuta hakemuksen mukaista kohdetta olennaisesti ja on toteutettavissa.

 

Jatkosuunnittelua kaikkien kohteiden osalta ohjaa Lempäälän kunnan ja Suomen Asuntomessujen muodostama laaturyhmä. Laaturyhmä ottaa Asuntomessukohteiden suunnittelun ja toteuttamiseen kantaa koko hankkeen ajan.

 

Arviointiryhmä esittää rakentajavalintaa yhdelle rivitalotontille sekä yhdelle kaupunkipientalolle..

Rakentajavalinta ei ole virallinen tonttivaraus, eikä ole hakijan osalta sitova. Rakentajavalintapäätöksen jälkeen valituksi tulleiden hakijoiden kanssa tehdään virallinen tonttivaraus ja laaditaan kohteen näytteilleasettamiseen liittyvä Monikantasopimus.

 

 

 

 

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kunnan toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle.

 

Lisätietoja: projektipäällikkö Pekka Seppänen, sähköposti pekka.seppanen@lempaala.fi, puh. 044 486 3614

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valita Saikan Asuntomessualueen rakentajaksi
1. tontille 244/7 --------------------------------------------------------------------------------
2. tontille 239/7 -----------------

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Otteet Projektipäällikkö, valittu rakentaja