RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 223
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Konsernijohdon omistajaohjaus, yhtiökokousedustajan evästäminen / Lempäälän Kehitys Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 5.8.2025
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 223
507/00.04.02/2025
Valmistelija johdon erityisavustaja Tuulia Rinne
Kunnanhallitus evästi 19.5.2025 § 179 Lempäälän Kehitys Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen osallistuvaa yhtiökokousedustajaa kokouksessa päätettävistä asioista. Kunnanhallitus päätti, että uudet ehdokkaat nimetään Lempäälän Kehitys Oy:n hallitukseen vasta syksystä alkaen, ja että siihen asti yhtiössä voidaan jatkaa samoilla hallituksen jäsenillä, puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla. Kunnanhallitus totesi, että uusien ehdokkaiden nimeämistä varten se vaatii ylimääräisen yhtiökokouksen pitämistä. Lempäälän Kehitys Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidetään 5.8.2025.
Lempäälän Kehitys Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu viidestä seitsemään varsinaista jäsentä. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous valitsee hallituksen jäsenet sekä näistä hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Lempäälän kunnassa on kuitenkin ollut tapana antaa omistajaohjaus ehdokkaiden valinnasta yhtiön hallitukseen koko valtuustokautta koskien (2025-2029).
Lempäälän kuntakonserni omistaa Lempäälän Kehitys Oy:n 100 %:sti. Yhtiön toimialana on tuottaa julkiselle sektorille elinkeinopolitiikan kehittämis- ja yrityspalveluja sekä hankkia hallintaansa ja vuokrata elinkeinoelämän käyttöön toimitiloja. Yhtiö voi omistaa sellaisten yhtiöiden tai yhteisöjen osakkeita ja osuuksia, joiden toiminta liittyy välittömästi tai läheisesti yhtiön omaan toimintaan.
Lempäälän Kehitys Oy:tä koskeva tavoitekortti (julkinen versio) on kokousasian oheismateriaalina. Tavoitekorttiin on kuvattu yhtiön perustiedot ja omistajan yhtiötä koskeva keskipitkän aikavälin tahtotila.
Toimivalta: hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallituksen omistajaohjaus annetaan hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaiselle yhtiökokousedustajalle: kunnanjohtaja toimii yhtiökokousedustajana tai nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.
Lisätietoja kunnanjohtaja Noora Pajari. puh. 040 769 5259
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä ehdokkaat Lempäälän Kehitys Oy:n hallitukseen, hallituksen puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen.
Päätös Kunnanhallitus päätti nimetä Minna Rajamäen (pj), Jukka Vitikan (vpj), Veijo Niemen, Sami Lempisen, Piia Nurmelan, Janika Lanteen ja Jari Rantalan ehdokkaiksi Lempäälän Kehitys Oy:n hallitukseen valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Henri Haapajoki ilmoitti olevansa esteellinen (yhteisöjäävi, Lempälän Kehitys Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja) ja oli poissa kokouksesta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 20.15-20.19.
Merkittiin pöytäkirjaan, että pöytäkirjan tarkastajana tämän pykälän osalta toimi Pasi Huhtala.
Tiedoksi yhtiökokousedustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |