Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 37


Liite 21 Henkilöstökertomus 2023

 

Vuoden 2023 henkilöstökertomus

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 56 

 

 

 Valmistelija palvelussuhdepäällikkö Mia Haapanen ja henkilöstöasiantuntija Mirjami Peltola

 

Henkilöstövoimavarojen tunteminen ja ennakointi on osa kuntien strategiatyötä. Tieto henkilöstövoimavaroista on perusta henkilöstösuunnittelulle palvelutarpeiden järjestämisessä ja niiden muuttuessa. Henkilöstökertomus tehdään vuosittain ja siinä esitellään henkilöstön tunnusluvut, henkilöstöön liittyviä tekijöitä kuntaorganisaation tasolla, tärkeimmät koko henkilöstöön kohdistuvat projektit ja toimenpiteet pidemmällä aikavälillä sekä arvioidaan aiempien toimenpiteiden edistymistä. Henkilöstökertomuksessa havainnoidaan ja arvioidaan niitä muutos- ja kehityssuuntia, joiden arvioidaan vaikuttavan henkilöstövoimavaroihin. Henkilöstökertomus käsitellään kunnanhallituksessa samaan aikaan tilinpäätöksen kanssa.

 

 Koko kuntaa koskevat toimenpiteet vuosina 2023-2025: 

 

  1. Paras työpaikka –kärkihanke 
    • Modernin johtamisen periaatteet ja vastuullisen johtamisen käsikirja
    • henkilöstöetuuksien uudistaminen
  2. Työnantajaviestinnän kehittäminen
    • Uudet rekrytointitavat
    • Rekrytointiviestinnän kehittäminen
    • Anonyymin rekrytoinnin käyttöönotto
  3. Työhyvinvointi 
    • ILOA III Arvostava työyhteisö saatu päätökseen
    • Nuorten työntekijöiden tukeminen
    • Esihenkilöiden vahvempi tuki
    • Työhyvinvointikysely toteutettu syksyllä 2023 
    • Fiilis- ja lähtökysely
    • Työsuojelu ja riskien arviointi -toteutuminen ja seuranta
  4. Työkykyjohtaminen  
    • Osatyökykyisten työnteon tukeminen 
    • Työkykyjohtamisen toimintamallin edelleen kehittäminen ja muiden työterveysyhteistyön vaikuttavuusarvioinnin toimenpiteiden jatkaminen 
    • Tiedolla johtamisen vahvistaminen ja mielenterveyden tuen toimenpiteiden vaikuttavuuden seuranta  
    • kehitetään osana Paras työpaikka -hanketta
  5. Osaamisen kehittäminen 
    • Esihenkilöakatemia
    • Palvelumuotoilukoulutukset
    • Kuntatason osaamisen kehittämisen toimintamallin rakentaminen 

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kunnan toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle.

 

Lisätietoja palvelussuhdepäällikkö Mia Haapanen, puh. 040 509 1045 ja henkilöstöasiantuntija Mirjami Peltola, puh. 040 562 3243

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 esitetyn mukaisena ja saattaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 esitetyn mukaisena ja saattaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

 

Kunnanvaltuusto 12.06.2024 § 37  

266/01.00.02/2024  

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen vuodelta 2023.

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi henkilöstökertomuksen vuodelta 2023.

 

 

Tiedoksi Henkilöstöprosessi