Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 117



 

Konsernijohdon omistajaohjauslinjaukset / Lempäälän Lämpö Oy:n & Lempäälän Energia Oy:n fuusion jälkeinen yhtiö, tavoitekortin käsittely

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 117  

430/00.04.02/2024  

 

 

 Valmistelijat kunnanjohtaja Heidi Rämö, johdon erityisavustaja Tuulia

Rinne

 

Kuntalain 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla

kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön

hallintoon ja toimintaan. Lempäälän konserniohjeen mukaan

konsernijohdon tulee omistajaohjauksen ja muun vuorovaikutuksen keinoin

viestiä tytäryhteisöille ne kuntastrategiassa ja talousarviossa asetetut

tavoitteet, jotka tytäryhteisön tulee omassa liiketoiminnan suunnittelussaan

ottaa huomioon. Hallintosäännön 4. luvun 1 §:n mukaan Lempäälän

kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kuntastrategian 25.5.2022 § 27.

Kuntastrategiasta on löydettävissä painopistealueita ja tavoitteita, jotka

antavat suuntaa tytäryhtiöiden omistajaohjaukseen.

 

Konsernijohdon tavoitteellinen omistajaohjaus asettuu kuntastrategian ja

talousarviotavoitteiden välimaastoon. Kuntastrategia ohjaa kunnan

toimintaa pitkällä aikavälillä (2022-2030) kun taas talousarviotavoitteet

asetetaan yhdeksi vuodeksi kerrallaan ja siten, että tavoite tulee saavuttaa

talousarviovuoden aikana. Konsernijohdon omistajaohjauksen tueksi

laadittava tavoitekortti toimii konsernijohdon keskipitkän aikavälin

tahtotilana, joka antaa omistajaohjauksen yksittäisille toimenpiteille

suuntaa talousarviovuodet ylittäen. Tavoitekortti on konsernijohdon

työkalu.

 

Tavoitekorttityöskentelyn päätehtävänä on muodostaa konsernijohdon

näkemys siitä, miksi yhtiö on olemassa ja miten se toteuttaa omistajan

tahtotilaa keskipitkällä aikavälillä (kohta 1). Sen lisäksi sillä on kaksi

muutakin tehtävää (kohdat 2 ja 3):

 

1) Tytäryhtiökohtainen tavoitekortti on konsernijohdon omistajaohjauksen

väline. Tavoitekorttiin kirjataan omistajan tahtotila.

 

Konsernijohto käyttää tavoitekorttiin kirjattua omistajan tahtotilaa

valmistelunsa ja päätöksentekonsa tukena, kun se antaa ennakkokannan

yhtiötä koskevassa asiassa tai valmistelee valtuustolle yhtiötä koskevaa

päätöstä. Tavoitekortti toimii siten muun muassa kunnan ja yhtiön

talousarviotavoitteiden valmistelun tukena. Onnistuneessa

omistajaohjauksessa kunnan yhtiötä koskevat yksittäiset päätökset ovat

linjassa konsernijohdon hyväksymän tavoitekortin kanssa.

 

Tavoitekortti toimii myös yhtiön oman valmistelun tukena. Vaikka yhtiö

tekee päätöksensä itsenäisesti ja pyytää erikseen kunnalta

ennakkokannan konserniohjeen mukaisissa asioissa, toimii tavoitekorttiin

kirjattu tahtotila valmistelua suuntaavana ohjeena.

 

2) Tytäryhtiökohtainen tavoitekortti toimii myös raportoinnin välineenä.

Yhtiön kirjaamat ajankohtaiset asiat yhtiöstä ja yhtiön toimintaympäristöstä

vahvistavat konsernijohdon käsitystä omistamastaan yhtiöstä ja

mahdollistavat omistajatason ratkaisujen oikea-aikaisen etsimisen.

 

Tavoitekortti ei muuta kunnan olemassa olevia käytäntöjä

perusraportoinnin eli konserniseurannan ja -valvonnan osalta.

Pääasiallinen toiminnan ja tavoitteiden raportointi tapahtuu

osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä.

 

3) Tavoitekortti toimii perehdytyksen välineenä. Tavoitekortin alkuun on

kuvattu yhtiön perustiedot, kuten toimitusjohtaja, hallitus, perustamisvuosi

ja henkilöstö, yrityksen liikevaihto ja muut tunnusluvut sekä yhtiön tehtävät

siten kuin ne on todettu yhtiöjärjestyksessä, kunnan talousarviossa ja

yhtiön perustamisvaiheessa.

 

Tavoitekortin kautta mm. uudet päättäjät kunnanhallituksessa ja yhtiön

hallituksessa pääsevät kootusti tutustumaan yhtiön tehtäviin ja

tarkoitukseen.

 

Näiden kohtien lisäksi tavoitekortissa käsitellään yhtiötä koskevia

omistajatason strategisia riskejä. Kunnan toiminnan osalta sisäinen

valvonta ja riskienhallinta on kunkin yksittäisen, kunnan palveluja tuottavan

yhteisön toimivan johdon tehtävä, mutta kunnan on sopimuksilla,

konserniohjeilla ja muilla omistajaohjauksellisilla toimilla varmistettava, että

sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmät toimivat myös näissä

peruskunnan ulkopuolissa organisaatioissa (HE 268/2014 vp, s. 168).

 

Tavoitekortin käsittely 2024

 

Kunnanhallitus otti tavoitekortteja koskevan toimintamallin käyttöön viime

keväänä 2023 ja päätti kunkin tytäryhtiön osalta omistajan tahtotilan

keskipitkälle aikavälille. Tässä käsittelyssä konsernijohto palaa näihin

tavoitteisiin, niiden seurantaan ja mahdolliseen päivittämiseen sekä yhtiötä

koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Käsittely mahdollistaa sen, että kunnalla

ja yhtiöllä on vahvempi pohja lähteä valmistelemaan seuraavan vuoden

talousarviotavoitteita. Seuraavan kerran tavoitekortteja käsitellään jälleen

keväällä 2025.

 

Lempäälän Lämpö Oy ja Lempäälän Energia Oy fuusioituvat vuodenvaiheessa 2024/2025 omistajan tahtotilan mukaisesti (KH 11.12.2023 § 302). Tavoitekorttiin on valmisteltu uusi, fuusioituvaa yhtiötä koskeva omistajan tahtotila, josta kunnanhallitus päättää kokouksessaan. Tavoitekortin raportointi (perustiedot, tahtotilan toteuttamisen seuranta ja ajankohtaiset asiat) on toteutettu kummankin yhtiön osalta erikseen.

 

Tavoitekorttia on valmisteltu kahden yhtiön yhteistapaamisessa alkuvuonna 2024, johon osallistui molempien yhtiöiden toimitusjohtajat, Lempäälän Lämpö Oy:n puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja johdon erityisavustaja. Ennen kunnanhallituksen käsittelyä tavoitekortti on käsitelty yhtiön hallituksessa, jossa yhtiön hallitus on luonut tavoitekorttiversion, johon se on valmis sitoutumaan. Kunnanjohtajan esitys tavoitekortin sisällöksi on kuitenkin itsenäinen.

 

Lempäälän Lämpö Oy:tä ja Lempäälän Energia Oy:tä koskeva tavoitekortti on kokousasian liitteenä. Tytäryhtiökohtaiset tavoitekortit ovat osittain salassa pidettäviä asiakirjoja julkisuuslain 24 §:n 1 momentin kohdan 20 perusteella. Lisäksi tavoitekorteissa voi olla ei-julkista tietoa, mikä tarkoittaa sitä, että asia tulee julkiseksi vasta myöhemmin (julkisuuslaki 6 §). Tavoitekortin julkinen osa, joka sisältää yhtiön perustiedot sekä omistajan tahtotilan, julkaistaan verkkosivuilla.

 

Toimivalta: Kuntalain 48 §:n mukaan konsernijohto

vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä

konsernivalvonnan järjestämisestä, jollei hallintosäännössä toisin määrätä.

Hallintosäännön 4. luvun 1 §:n mukaan Lempäälän kunnan

konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Hallintosäännön

4. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus laatii vuosittain kuntakonsernin

sisäisten yhteisöjen omistajaohjauslinjaukset. Tavoitekortti toimii

hallintosäännössä tarkoitettuna vuosittaisena omistajaohjauslinjauksena.

Hallintosäännön 10. luvun 3 §:n mukaan konsernijohto vastaa

konserniyhteisöjen ohjauksesta sekä yhteisöjen sisäisen valvonnan ja

riskienhallinnan järjestämisen ja tuloksellisuuden valvonnasta.

 

Lisätietoja kunnanjohtaja Heidi Rämö, heidi.ramo@lempaala.fi, 040 133

7803

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Lempäälän Lämpö Oy:n ja Lempäälän Energia Oy:n fuusion jälkeistä yhtiötä koskevan tavoitekortin omistajan tahtotilaksi. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi tavoitekortissa esitetyt muut Lempäälän Lämpö Oy:tä ja Lempäälän Energia Oy:tä erikseen koskevat tiedot, ajankohtaiset asiat ja riskienhallinnan osuuden.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa kunnanhallitus päätti yksimielisesti lisätä tavoitekortin kohtaan ”Omistajan keskipitkän aikavälin tahtotila” uuden kohdan 4. seuraavasti: ”Kuntakonsernin synergiaetujen hyödyntäminen.”

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen huomioiden käsittelyssä kirjattu lisäys.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että toimitusjohtaja Toni Laakso ja toimitusjohtaja Mikko Kettunen saapuivat kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 16.00 ja poistuivat kokouksesta ennen tämän pykälän päätöksentekoa 16.25.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että johdon erityisavustaja Tuulia Rinne poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.29.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Jani Saikkonen ei osallistunut esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän pykälän käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

 

Tiedoksi Lempäälän Lämpö Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, Lempäälän Energia Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja