Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.11.2023/Pykälä 100


Liite 1 Kaavoitusohjelma 2024

 

Kaavoitusohjelma 2024

 

Kunnanhallitus 13.11.2023 § 268 

 

 

 Maankäytön suunnittelu on laatinut esityksen kaavoitusohjelmaksi vuodelle 2024. Kaavoitusohjelmalla ohjataan strategisten tavoitteiden toteutumista maankäytön suunnittelussa. Ohjelma ottaa kantaa kaavojen priorisointiin, resurssointiin ja aikataulutukseen. Ohjelma palvelee tontinluovutuksen, infran rakentamisen ja palvelutuotannon suunnittelun aikataulutusta.

 

 Esitys kaavoitusohjelmaksi vuodelle 2024 sisältää sekä tekeillä olevat asema- ja yleiskaavat, että käynnistettäväksi suunniteltavat uudet kaavahankkeet.

 

 Ryhmä A on vuoden aikana kaikissa tilanteissa eteenpäin vietävät kaavat. Ryhmä B on resurssien salliessa eteenpäin vietävät kaavat. Ryhmään A on esitetty sisällytettäväksi kaavat, joita pidetään kunnan elinvoimaisuudelle erityisen tärkeinä. Tällaisiksi on katsottu kaavat, joilla edistetään yritys- tai elinkeinotoimintaa, tai julkista palvelua, tai joilla tuotetaan merkittävä määrä uusia asuntoja.

 

 Jotta päätöksenteossa voidaan arvioida ohjelman vaikuttavuutta strategian toteuttamisessa, on esitetty arvio asukasmäärästä sekä kunnan maanomistuksen määrästä. Samalla on esitetty arvio rakentumisen kohdentumisesta eri vuosille. Ajankohta tarkentuu tontinluovutussuunnitelmassa. Arvion on tarkoitus palvella yhteensovittamista palvelujen ja infrastruktuurin toteuttamisen kanssa.

 

 Asuntokaavoissa etusijalle on esitetty kaavat, joissa asuntoja syntyy asemanseuduille, joukkoliikenteen varrelle, ja kunnan luovutettavaksi.

 

 Hallintosäännön mukaan kaavoja voi niiden merkittävyyden mukaan hyväksyä yhdyskuntalautakunta, kunnanhallitus tai kunnanvaltuusto. On esitetty arvio hyväksyvästä tahosta. Hyväksyvä taho määritellään kaavan käynnistämispäätöksen yhteydessä, tai päivitetään vireillä olevissa kaavoissa prosessin aikana.

 

 Liite: Kaavoitusohjelma vuodellle 2024

 

 Lisätietoja: kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä, puh. 044 486 3418

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy kaavoitusohjelman vuodelle 2024 ja antaa kaavoitusohjelman tiedoksi yhdyskuntalautakunnalle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

Tiedoksi Yhdyskuntalautakunta

 

Kunnanvaltuusto 22.11.2023 § 100  

769/10.02.02/2023  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kaavoitusohjelman vuodelle 2024 ja antaa kaavoitusohjelman tiedoksi yhdyskuntalautakunnalle.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

Tiedoksi yhdyskuntalautakunta