Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 95


Liite 1 Osavuosikatsaus Syksy2023

 

Talousarvion osavuosikatsaus 31.8.2023

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 237 

 

 

 Vuoden toinen osavuosikatsaus on laadittu ajankohdan 31.8.2023 mukaisena. Eri prosessit, palvelualueet sekä tytäryhtiöt ovat kukin raportoineet kokonaistalouden sekä talousarvioon asetettujen tavoitteiden toteutumisesta. Tavoitteiden toteutuminen on arvioitu kunnanvaltuuston helmikuussa 2023 uudelleen käsittelemän tavoitekokonaisuuden mukaisesti. Lautakuntien valmistelemat osuudet on merkitty tiedoksi valtuustokäsittelyä edeltäneissä ltk-kokouksissa.

 

 Talousprosessi on koonnut liitteenä olevan raportin yhteen ja täydentänyt sitä kokonaistalouden kerronnalla ja liitteillä. Lisäksi kunnanhallituksen työtilaan tallennetaan lisämateriaalina koosteraportti eri tehtäväalueiden HINKU-tavoitteiden edistämisestä.

 

Lisätietoja: talousjohtaja Kari Auvinen, puh. 050 68148

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy talousarvion osavuosikatsauksen 31.8.2023 liitteen mukaisena.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Riina Aspila saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.02.

 

Kunnanvaltuusto 25.10.2023 § 95  

492/02.00/2021  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy talousarvion osavuosikatsauksen 31.8.2023 liitteen mukaisena.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion osavuosikatsauksen 31.8.2023 liitteen mukaisena.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Vesa Papinsaari poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 20.24.

 

 

Tiedoksi KH, lautakunnat

 Kunnan johtoryhmä