Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 70



 

Lempäälän seurakunnan ja Lempäälän kunnan  (varhaiskasvatus ja koulut) yhteistyösopimus

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.06.2023 § 70  

446/00.04.02/2023  

 

 

 Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari, opetuspäällikkö Marianne Liimatainen

 

Lempäälän kunta, opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjänä ja Lempäläälän seurakunta ovat solmineet yhteistyösopimuksen.

 

Yhteistyösopimuksella sovitaan sellaisesta yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on edistää pitkäjänteisesti arvo- ja eettistä kasvatusta varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.

 

Tämän sopimuksen liitteinä olevissa toimintasuunnitelmissa (B-osat) on kuvattu kunnan ja seurakunnan välisen yhteistyön muodot ja käytännöt varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta. Toimipaikkakohtainen yhteistyö kirjataan ja päivitetään varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmaan ja koulujen lukuvuosisuunnitelmiin (C-osa).

 

Yhteistyötä toteutetaan sopijaosapuolten strategioita noudattaen yhdessä sovitun toimintasuunnitelman mukaisesti. Seurakunnan tekemän työn tavoitteena on yhdessä kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen kanssa edistää ja kehittää sellaisia toimintatapoja, jotka tukevat lasten ja nuorten sekä henkilökunnan hyvinvointia, vahvistavat yhteisöllisyyttä sekä tukevat koulun uskonnonopetusta ja esiopetuksen sekä varhaiskasvatuksen katsomuskasvatusta paikallisen opetus-, esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.

 

Yhteistyösopimuksen laadinnassa huomioitu:

 

Yhteistyötä ohjaavat asiakirjat:

  • Suomen perustuslain (731/1999) 11§, uskonnonvapauslaki (453/2003), varhaiskasvatuslaki (540/2018), perusopetuslaki (628/1998), lukiolaki (629/1998) sekä oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) ja sen muutos (886/2017)
  • varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, esi- ja perusopetuksen ja lukion voimassa olevat valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet sekä niiden paikalliset varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmat
  • Opetushallituksen 12.1.2018 (varhaiskasvatus) ja 19.9.2022 (esi- ja perusopetus sekä lukiot) antamat ohjeet koskien katsomuskasvatusta, uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa ja lukioissa
  • kuntakohtainen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
  • Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatuksen linjaus 2015

Yhteistyösopimuksen yhteyshenkilöinä toimivat allekirjoittaneet Lempäälän kunnan sivistysjohtaja ja Lempäälän seurakunnan kirkkoherra. Sopimus tulee voimaan, kun sopijaosapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja on voimassa toistaiseksi kuuden kuukauden irtisanomisajalla. Sopijaosapuolet voivat yhdessä irtisanoa sopimuksen päättymään välittömästi tai kuutta kuukautta lyhyemmällä irtisanomisajalla.

Yhteistyösopimukseen liittyvissä toimintasuunnitelmissa (B- ja C-osat) on kuvattu tällä sopimuksella sovitut kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen ja seurakunnan välisen yhteistyön muodot ja käytännöt varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen osalta.

Liite 1. Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjän sekä Lempäälän seurakunnan yhteistyösopimus (A-osa)

Liite 2. Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjän sekä Lempäälän seurakunnan yhteistyösopimus (B-osa)

Liite 3. Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjän sekä Lempäälän seurakunnan yhteistyösopimus (C-osa)

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö, 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 3§ Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta 1 momentti kohta 3: edustavat kuntaa ja käyttävät kunnan puhevaltaa toimialaansa kuuluvissa asioissa.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, p. 050 383 9789, opetuspäällikkö Marianne Liimatainen, p. 040 133 7206, varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari, p. 044 423 5908

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy Lempäälän kunnan ja Lempäälän seurakunnan yhteistyösopimuksen liitteineen, edellä esitetyn mukaisesti.

 

Käsittely Kasvatus- ja opetuslautakunta korostaa, että nykypäivän maailmassa erityisesti kasvatuksen ja opetuksen henkilöstö ottaa huomioon arjessa erilaiset kasvatukselliset ja tunnustukselliset moninaisuudet. Tämä tarkoittaa konkreettisesti avointa ja ennakoivaa yhteistyöstä perheiden kanssa, tulevista tapahtumista tiedottamista sekä aitojen ja tasapuolisten vaihtoehtojen luomista tilanteisiin ja tilaisuuksiin, joissa esiintyy uskonnollisesti tunnustuksellista toimintaa. Esimerkiksi retken vaihtoehtona tulee olla retki, laulutilaisuuden vaihtoehtona laulutilaisuus ja niin edelleen.

 

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Otteet Lempäälän seurakunta

 

Tiedoksi varhaiskasvatusyksiköiden johtajat, peruskoulujen ja lukion rehtorit

 

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan 1. varapuheenjohtaja Hanna Kairimo ilmoitti olevansa esteellinen (Lempäälän seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen, yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi klo 18:26 – 19:05.

 Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Tuukka Liuha ilmoitti olevansa esteellinen (Lempäälän seurakunnan kirkkoneuvoston jäsen, yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi klo 18:26 – 19:05.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Maria Päivänen ilmoitti olevansa esteellinen (Lempäälän seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen, yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi klo 18:26 – 19:05.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanhallituksen edustaja Hannele Lehikoinen ilmoitti olevansa esteellinen (Lempäälän seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen, yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi klo 18:26 – 19:05.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan 1. varapuheenjohtajan Hanna Kairimon varajäsen Maria Vuorma saapui kokoukseen klo 18:26.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan varajäsen Harri Montonen palasi kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19:00.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan varajäsen Maria Vuorma poistui kokouksesta klo 19:05 tämän pykälän päätöksenteon jälkeen.