Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 89



 

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien tietojen luovuttamista

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 89  

1147/07.01.04/2022  

 

 Valmistelija hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Lempäälän kunnan lausuntoa Lempäälän hyvinvointilautakunnan 17.10.2022 § 89 tekemään valitukseen. Valitus koskee erityisesti tietojen luovuttamista asianosaiselle. Lempäälän kunta on saanut lisäaikaa lausunnon antamiseen 31.3.2023 saakka.

 

Lausuntopyyntö sisältää viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24§:n 1 momentin 25 kohdan nojalla salassa pidettäviä tietoja. Lausuntopyyntö ja sen asiakirjat ovat kunnanhallituksen käytettävissä. Kunnanhallituksen tulee antaa asiassa lausunto ja liittää siihen asiakirjat valituksen alaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista.

 

Lempäälän kunta on laatinut liitteenä olevan lausunnon valitusasiassa ja pyytää kunnioittavasti, että hallinto-oikeus hylkää valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1§:n kohdan 23 mukaan Lempäälän kunnanhallitus päättää mahdollisista hyvinvointilautakunnan ja sen alaisten viranhaltijoiden 31.12.2022 päätösvaltaan kuuluneista sosiaali- ja terveyspalveluiden lakisääteisistä asioista, mikäli sellaisia kunnan on tarpeen tehdä. Edellä todetun mukaisesti Lempäälän kunnanhallitus vastaa Lempäälän hyvinvointilautakunnan päätöksestä tehtyyn valitukseen.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa liitteenä olevan lausunnon Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja teki seuraavan lisäyksen lausuntoluonnoksen toiseen kappaleeseen siten, että kappale kuuluu seuraavasti: "Lempäälän kunnanhallitus yhtyy Lempäälän hyvinvointilautakunnan 17.10.2022 § 89 antamaan lausuntoon koskien asiakirjojen luovuttamista, arkistointia ja väitettyjä sähköposteja." Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti lisäyksen lausuntoon.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet Hämeenlinnan hallinto-oikeus