Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 5


Liite 1 Elinvoimapalveluiden karsittavat talousarviotavoitteet

 

Elinvoimapalveluiden talousarviotavoitteiden karsiminen

 

Elinvoimajaosto 06.02.2023 § 5  

90/02.02.02/2023  

 

 

 Valmistelija kunnanjohtaja Heidi Rämö, puh. 040 133 7803

 

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 23.11.2022 hyväksyä talousarvion vuodelle 2023. Tehtäväalueille hyväksyttyjen, uuteen kuntastrategiaan perustuvien talousarviotavoitteiden osalta kunnanvaltuusto päätti lisäksi, että lautakunnat vähentävät merkittävästi toiminnallisten tavoitteiden lukumäärää ja tuovat ne valtuuston päätettäväksi uudelleen ensimmäisen muutostalousarvion yhteydessä 2023. Tämän asian jatkovalmisteluun liittyen talousprosessi on antanut palvelualueille ja prosesseille toimeenpano-ohjeistuksen 30.11.2022.

 

Tavoitteiden uudelleenvalmistelun tarpeessa on eroavaisuutta eri tehtäväalueilla. Uudelleenvalmistelu etenee siten, että viranhaltijoiden valmisteluvaiheen jälkeen lautakunnat käsittelevät tavoitteet uudelleen alkuvuodesta 2023 (kasvatus- ja opetusltk 18.1.2023 , yhdyskuntaltk 7.2.2023, yhteisöltk 8.2.2023 sekä kunnanhallitus 13.2.2023). Kunnanvaltuusto vahvistaa tämän jälkeen talousarviotavoitteet uudelleen 22.2.2023, mikä tarkoittaa sitä, että tällä aikataulutuksella jo ensimmäisen 2023 osavuosikatsauksen valtuustoraportointi voidaan tehdä uudistetuista talousarviotavoitteista.

 

Esityslistan liitteestä ilmenee TA2023-tavoitteiden viranhaltijavalmistelun mukainen esitys toiminnallisten tavoitteiden vähentämiseksi. Karsittavat tavoitteet on merkitty liitteeseen punaisella.

 

Talousprosessi kokoaa kaikkien toimielinten esitykset yhteen kunnanvaltuuston uudelleenkäsittelyä (helmikuu 2023) varten ja ohjeistaa uudistettujen tavoitteiden mukaisen raportoinnin vuoden 2023 osavuosikatsauksen yhteydessä.

 

Elinvoimajaosto valmistelee tehtäviään koskevat talousarviotavoitteet kunnanhallituksen päätettäväksi.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5. luvun 2 §:n mukaan elinvoimajaosto järjestää kunnan elinvoimapalvelut, joita ovat 1) elinkeinojen ja työllisyyden edistämisen palvelut ja 2) maaseutupalvelut. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää talousarviosta.

 

Lisätietoja kunnanjohtaja Heidi Rämö, puh. 040 133 7803

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy uudelleenvalmistellun esityksen 2023 talousarviotavoitteiksi.

 

Kokouskäsittely Kokouskeskustelun aikana Riina Aspila esitti, että alle 30-vuotiaiden työttömien määrän vähenemisen tavoitteeseen lisätään tiedoksi lähtötilanne 12/2022. Mika Korkatti esitti, että saman tavoitteen mittariin lisätään "Tavoitteena, että 12/2024 alle 30-vuotiaiden työttömien määrä puolittuu 12/2022 lähtötilanteeseen nähden". Muutosehdotukset saivat kannatusta ja elinvoimajaosto hyväksyi ne yksimielisesti.

 

Päätös Elinvoimajaosto esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy uudelleenvalmistellun esityksen 2023 talousarviotavoitteiksi elinvoimajaoston kokouksessa tehdyin muutoksin.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Hannu Tiensuu poistui kokouksesta ennen kokousasian päätöksentekoa klo 17.41.

 

Tiedoksi talouspalvelut