RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.11.2022/Pykälä 258
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Laitos- ja välinehuollon siirtyminen Lempäälän kuntaan 1.12.2022
Kunnanhallitus 01.11.2022 § 258
770/01.01.03/2022
Valmistelija henkilöstöjohtaja Auli Nevantie
johdon erityisavustaja Tuulia Rinne
Arvioinnin perusteella Lempäälän kunta ja kuntakonserniyhtiö LEKITEK Oy ovat sopineet, että hyvinvoinnin palvelualuetta tukevat laitos- ja välinehuollon palvelut siirretään takaisin kuntaan, jotta kyseisten palveluiden jatkuvuus voidaan turvata pitkällä aikavälillä. Siirto on suunniteltu yhteistyössä kunnan ja Lekitekin kesken.
Tällä liikkeenluovutussopimuksella LEKITEK Oy:n laitos- ja välinehuolto siirtyy Lempäälän kuntaan 1.12.2022. Liikkeenluovutuksella tarkoitetaan työsopimuslain (55/2001) 10 §:ssä säädettyä toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Lekitekissä on käyty asianmukaiset muutosneuvottelut.
Liikkeen luovutuksella siirtyvät työntekijät ovat voimaanpanolain piirissä ja siirtyvät kunnasta Pirkanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien.
Lisätietoja henkilöstöjohtaja Auli Nevantie 050 3839 368
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vastaanottaa Lekitekin laitos- ja välinehuollon palvelutoiminnan Lempäälän kuntaan liitteenä olevan siirtosopimuksen mukaisesti. Kunnanhallitus päättää, että siirtosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen henkilöstöjohtaja allekirjoittaa mahdolliset, tulevat muutokset siirtosopimuksen liitteisiin.
Käsittely Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja totesi, että liikkeenluovutussopimukseen kohta 5. Liikkeen luovutuksessa siirtyvän henkilöstön asema, Sovellettava työehtosopimus muutetaan muotoon: "Siirtyvään henkilöstöön noudatetaan siirron jälkeen sopimuskauden loppuun saakka kunnallisia virka- ja työehtosopimuksia (KVTES ja/tai SOTE-sopimus), elleivät valtakunnan sopijaosapuolet muuta sovi."
Kunnanhallitus hyväksyi muutoksen yksimielisesti. Muutos on huomioitu liitteenä olevassa liikkeenluovutussopimuksessa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Otteet Lekitek Oy
Tiedoksi henkilöstöjohtaja, HR
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |