Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 31


Liite 2 TP2023 Kasvatus- ja opetusltk

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan toimintakertomusmateriaali TP2023 valmistelua varten

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 19.03.2024 § 31  

236/02.02.02/2024  

 

 

 Valmistelija talousjohtaja Kari Auvinen,

  sivistysjohtaja Nina Lehtinen

 

 

Kuntalain 113 § mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

  Kuntalain 115 § mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta.

 

   Vuoden 2023 tilinpäätöksen valmistelu on käynnissä. Palvelualueet, prosessit ja tytäryhtiöt on ohjeistettu raportoimaan omat osuutensa tilinpäätöksen 2023 toimintakertomukseen.

 

   Vuoden 2023 talousarvioon asetetuista tavoitteista on raportoitu toteutumatilanne 31.12.2023 ja lisäksi toimintakertomusta varten on raportoitu muut olennaiset vuoden 2023 tapahtumat sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan havainnot. Listauksen alussa olevassa numerotaulukossa on talousarvion määrärahojen toteutumatilanne.

 

  Talousprosessi kokoaa ja yhdenmukaistaa raportoidut tiedot osaksi kunnanhallituksen maaliskuun lopussa käsittelemää vuoden 2023 tilinpäätöstä. Raportoitava materiaali toimitetaan esityslistan lisämateriaalina.             

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen 050 383 9789, talousjohtaja Kari Auvinen, p. 050 68148.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee omalta osaltaan tiedoksi tilinpäätöksen 2023 valmisteluun raportoidut tiedot. Lisäksi lautakunta oikeuttaa palvelualueen johtajan tekemään yhdessä talousprosessin kanssa tietoihin tarvittavaa yhdenmukaistamista ja teknisiä korjauksia.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi omalta osaltaan tiedoksi tilinpäätöksen 2023 valmisteluun raportoidut tiedot. Lisäksi lautakunta oikeutti palvelualueen johtajan tekemään yhdessä talousprosessin kanssa tietoihin tarvittavaa yhdenmukaistamista ja teknisiä korjauksia.

 

 

 

 

Tiedoksi Talousprosessi