Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 29


 

Mattilan koulun oppilasmäärän väheneminen ja kehittämistoimenpiteet 1.8.2024 lähtien

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 19.03.2024 § 29  

253/12.00.00/2024  

 

 

 Valmistelija sivistysjohtaja Nina Lehtinen

 

 

 

Lempäälän kunnanvaltuusto on 25.5.2016 (Kunnanvaltuusto 25.05.2016 42 §: KASVA JA OPI LEMPÄÄLÄSSÄ - SIVISTYSTOIMEN PALVELUVERKKOSELVITYS 2016-2021) päättänyt, että kyläkoulujen pedagogisten järjestelyjen edellytykset ovat:

 

          Opetussuunnitelman toteuttaminen – vahvistetaan lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuvassa suunnitelmassa

-          lähtökohtana opetuksen järjestäminen yhdysluokkaopetuksena omassa koulussa ja tarkoituksenmukaisesti palvelualueellisena yhteistyönä.

-          tehostetun tuen antaminen oppilaskohtaisen suunnitelman (pedagoginen arvio) pohjalta aluelähikoulun koordinoimana

-          erityisen tuen ja koulun erityistyöntekijöiden yksilölliset oppilashuoltotapaamiset palvelualueen aluelähikoululla (Moisio ja Lempoinen)

-          kerhotoiminta kumppanuutena kyläyhteisön kanssa

 

          Aamu- ja iltapäivätoiminta – vahvistetaan lukuvuosittain toimintasuunnitelmassa

-          yhteistyömahdollisuudet varhaiskasvatuksen kanssa henkilöstön ja tilojen käytön osalta

 

          Koulun oppilasmäärä

-          Koulun oppilasmäärän seurantajakso kaksi vuotta, mikäli oppilasmäärä alle 50 oppilasta kahtena peräkkäisenä vuotena

-          Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää kehittämistoimenpiteiden käynnistämisestä, tiedoksi kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto.

 

Lukuvuoden 2024-2025 kyläkoulujen opetusresurssin vahvistamisen yhteydessä esiteltiin kasvatus – ja opetuslautakunnalle Mattilan koulun oppilasmääräkehitys / - ennuste vuosille 2023-2040. Tässä vaiheessa tuotiin esille, että Mattilan koulun oppilasmäärä esi- ja perusopetuksessa on 39. Asia on tuotu esille myös koululaisten vanhemmille 25.1.2024 järjestetyssä koulukuljetusillassa. Tällöin perheille informoitiin, mahdollisuudesta 5-vuotiaiden osallistua varhaiskasvatukseen Mattilan koulun esi-2 vuotiaiden ryhmässä. Perheille on toimitettu kirje, jossa halukkuutta ko. toteutukseen on tiedusteltu. Tällä hetkellä (13.3.2024) ilmoittautuneiden 5-vuotiaiden myötä Mattilan koulun oppilasmäärä on 45 oppilasta ja koulu toimii lukuvuoden 2024 -2025 kolmen luokanopettajan kouluna.

 

 

 

 

 

 

Mattilan alueen 6-12 vuotiaat

 

Mattilan alueen 5-12 vuotiaat

 

Mattilan koulun ensimmäinen kehittämisvuosi käynnistetään 1.8.2024 lähtien edellä selostetulla kehittämistoimenpiteellä. Kokonaistilannetta seurataan ja arvioidaan osavuosikatsausten yhteydessä.

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 3 § Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta mukaan lautakunnat kohta 4 vastaavat palvelujen järjestämisestä, tuottamisesta ja kehittämisestä kunnan strategian linjausten mukaisesti.

 

Lisätietoja: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta

1) merkitse tiedoksi Mattilan koulun oppilasmäärän vähenemisen lukuvuodelle 2024-2025
2) hyväksyy Mattilan koulun ensimmäisen vuoden kehittämistoimenpiteet edellä selostetun mukaisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti

 

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että ruokapalvelupäällikkö Liisa Belaid oli asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan.

 

 

Otteet Kunnanhallitus, kunnanvaltuusto

 

Tiedoksi Peruskoulujen rehtorit, talousprosessi, hallinnon suunnittelija