Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 57


 

Työhyvinvointikyselyn tulosten raportointi

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 57  

760/01.04.01/2021  

 

 Valmistelija henkilöstöasiantuntija Mirjami Peltola

 

Työhyvinvointikysely 2023 oli avoinna henkilöstölle 13.-24.11.2023 ja kyselyyn vastaamisaikaa jatkettiin 30.11.2023 saakka. Työhyvinvointikysely toteutettiin saman toimijan kanssa kuin aikaisemmat Parempi Työyhteisö (ParTy)® -kyselyt, jotta saimme vertailtavaa tietoa aikaisempiin vuosiin. Kyselyn avulla on tarkoitus selvittää Lempäälän kunnan työntekijöiden kokemuksia työyhteisön toimivuudesta, johtamisesta sekä työhyvinvoinnista.

 

Kyselyssä jokainen kyselyyn vastannut työntekijä arvioi työyhteisön toimivuutta. Vastausten perusteella tunnistetaan työyhteisön vahvuudet ja kehittämiskohteet. Kuntatason tulokset esiteltiin koko henkilöstölle tammikuussa. Tämän jälkeen esihenkilöt ja työsuojeluparit osallistuivat yhdessä valmennukseen, jossa valmistauduttiin tulosten käsittelyyn ja yhteiseen työskentelyyn yksiköissä. Työyksiköissä pidetään omat työpajat maaliskuun loppuun mennessä ja jokainen yksikkö valitsee tulosten pohjalta 1–3 kehittämis- tai ylläpitokohdetta. Kyselyn perusteella asetettuja tavoitteita seurataan yksiköissä esihenkilön ja työsuojeluparin yhteistyönä. Kuntatason tavoitteita seurataan kunnan johtoryhmässä.

 

Edellisen kyselyn perusteella 2021 asetettiin painopistealueiksi nuorten työntekijöiden, esihenkilöiden ja arvostavan työyhteisökulttuurin tukeminen. Panostaminen näihin osa-alueisiin näkyy vuoden 2023 arvioissa selkeästi myönteisenä kehityksenä. Tästä huolimatta kuormituksen ja stressin kokemukset ovat korkealla tasolla, mikä edellyttää toimenpiteitä jatkossa. Kokonaisuutena työntekijöiden arviot ovat myönteisempiä kuin vuonna 2021.

 

Lisätietoja henkilöstöasiantuntija Mirjami Peltola, puh. 040 562 3243

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi saadun raportin työhyvinvointikyselyn 2023 tuloksista.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa kunnanhallitus päätti yksimielisesti lisätä päätökseen seuraavaa: ”… ja ottaa seurantaan säännöllisesti työhyvinvointikyselystä johdetut toimenpiteet: yhteisöllisyyden lisääminen, ydintehtävään keskittyminen sekä vakautta ja rauhaa työhön. Lisäksi kunnanhallitus edellyttää, että tulokset käsitellään yksiköissä ja lautakunnissa.”

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi saadun raportin työhyvinvointikyselyn 2023 tuloksista ja ottaa seurantaan säännöllisesti työhyvinvointikyselystä johdetut toimenpiteet: yhteisöllisyyden lisääminen, ydintehtävään keskittyminen sekä vakautta ja rauhaa työhön. Lisäksi kunnanhallitus edellyttää, että tulokset käsitellään yksiköissä ja lautakunnissa.

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuuston puheenjohtaja Jocka Träskbäck oli poissa kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.24-16.30.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että palvelussuhdepäällikkö Mia Haapanen ja henkilöstöasiantuntija Mirjami Peltola poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.45.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 16.45-16.54. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi läsnäolijat kuten etusivulta ilmenee ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Tiedoksi johtoryhmä