Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 14



 

Selvitys palvelusetelin käyttöönottomahdollisuudesta yksityisessä perhepäivähoidossa

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.08.2023 § 82 

 

 

 Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari

 

Lempäälän kunnanvaltuusto teki 23.11.2022 pidetyssä kokouksessa, talousarvion 2023 hyväksymisen yhteydessä (70§) tekstilisäyksen talousarviokirjan sivulle 41. Tekstilisäyksestä sovittiin ryhmien välisissä neuvotteluissa ja lisäyksestä oltiin yksimielisiä. Talousarviokirjan sivulle 41 lisättiin teksti; Selvitetään palvelusetelin käyttöönotto mahdollisuus yksityiseen perhepäivähoitoon vuoden 2023 aikana.

 

Taustaa

 

Palvelusetelin käyttöönotosta yksityisessä perhepäivähoidossa on jätetty valtuustoaloite 25.11.2020 § 84, palveluseteli käyttöön myös yksityiseen perhepäivähoitoon, vastaus valtuustoaloitteeseen on käsitelty sivistyslautakunnan kokouksessa 18.01.2022 § 6, 8.2.2022 §14, kunnanhallituksessa 11.4.2022 § 83 ja kunnanvaltuustossa 27.4.2022 §20.

 

Lempäälän kunnassa on varhaiskasvatuspalveluiden piirissä (1.8.2023 tilanne) 804 lasta kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, 218 lasta palvelusetelin piirissä ja yksityisen hoidon tuen piirissä 61 lasta.

 

Palveluseteli ei ole Tampereen kaupunkiseudulla käytössä perhepäivähoidossa. Sen sijaan useammassa kaupunkiseudun kunnassa maksetaan Lempäälän tapaan yksityisen hoidon tuen kuntalisää.

 

Nokialla on jätetty valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta myös yksityisessä perhepäivähoidossa ja selvitystä on tarkoitus tehdä yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa.

 

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu kohtaan 5.1. seuraavasti; ”Hallitus uudistaa varhaiskasvatuksen palveluseteleitä koskevan lainsäädännön. Varhaiskasvatuksen palveluseteleitä koskeva lainsäädäntö siirretään opetus- ja kulttuuriministeriöön, kuten varhaiskasvatuslakia uudistettaessa oli tavoitteena. Hallitus arvioi lasten hoidon tukien kokonaisuuden huomioiden perheiden valinnanvapauden. Tavoitteena on, että yhä useampi perhe voisi valita erilaisten varhaiskasvatuksen muotojen välillä tasapuolisemmin. Yksityisen hoidon tuen piirissä olevien lasten osuus nostetaan hallituskauden aikana vähintään tasolle, jolla se oli vuonna 2011. Tämä toteutetaan korottamalla yksityisen hoidon tuen hoitorahaa.”

 

 

Palveluseteli yksityisessä varhaiskasvatuksessa

 

Varhaiskasvatuksessa sovelletaan edelleen lakia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä.

 

Kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa järjestämisvastuullaan olevat palvelut itse tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palveluntuottajalta. Kunnan hankkiessa palveluita muulta palveluntuottajalta kunnalla säilyy kuitenkin järjestämisvastuu. Palveluntuottajan vastuu määräytyy sen mukaan, mitä kuntalaissa tai muussa lainsäädännössä säädetään tai mitä kunta ja palveluntuottaja sopivat. Valvonnan tarkoitus määritellään kuntalain pykälissä 8 ja 9. Valvonnalla varmistetaan, että kuntalainen saa saman laatuisen palvelun riippumatta siitä, onko palveluntuottaja kunta itse, vai muu palveluntuottaja.

 

Varhaiskasvatuksen valvontaviranomaisia ovat yksityisen palveluntuottajan järjestämän ja tuottaman varhaiskasvatuksen osalta aluehallintovirasto, sosiaali- ja terveysalan lupavirasto Valvira sekä varhaiskasvatuslain 50 §:ssä tarkoitettu kunnan toimielin tai sen määräämä viranhaltija. Yksityistä, palvelusetelillä tuotettavan varhaiskasvatuksen valvontaa ja ohjausta toteuttaa Lempäälässä kaksi viranhaltijaa, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö yksityisten päiväkotien osalta ja perhepäivähoidosta vastaava varhaiskasvatusyksikön johtaja, joka vastaa yksityisen perhepäivähoidon valvonnasta ja ohjauksesta.

 

Palveluseteli on yksi tapa tukea kuntalaisia yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden käyttäjiä. Palveluseteli maksetaan yksityisen varhaiskasvatuksen tuottajalle. Varhaiskasvatuksen palveluseteli on aina lapsikohtainen ja samanaikaisesti lapsen hoidon järjestämiseen ei voi saada yksityisen hoidon tukea eikä kotihoidon tukea.

 

Palvelusetelin arvo on tulosidonnainen. Tulosidonnaisuus lasketaan samojen tulorajojen mukaan kuin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Sisaralennus myönnetään perheille kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan. Perheen asiakasmaksu määrittyy laskennallisesta kunnallisesta asiakasmaksusta (omavastuuosuus) ja palveluntuottajan mahdollisesta yksikkökohtaisesta lisähinnasta.

 

Yrittäjän/yrityksen tulee hakeutua palvelusetelituottajaksi. Uuden palvelusetelituottajan hyväksyy Lempäälän kunnassa hallintosäännön mukaan kasvatus- ja opetuslautakunta. Mikäli yrittäjä/yritys on hyväksytty palvelusetelituottajaksi toisessa Tampereen kaupunkiseudun kunnassa, voi päätöksen hyväksymisestä Lempäälän kunnan palvelusetelituottajaksi tehdä sivistysjohtaja.

 

Kunnalle osoitettavan uuden palvelusetelituottajan hakemuksen liitteenä, on toimitettava Lempäälän kunnalle myös Aluehallintoviraston lomake ”Ilmoitus yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden tuottamisesta”. Ilmoitus tulee toimittaa hyvissä ajoin ennen suunniteltua toiminnan aloittamisajankohtaa. Kunta toimittaa ilmoituksen Aluehallintovirastolle ja liittää ilmoitukseen oman lausuntonsa, josta ilmenee täyttääkö palvelutoiminta varhaiskasvatuslaissa säädetyt edellytykset. Aluehallintoviraston rekisteriin hyväksyminen on edellytys toiminnan aloittamiselle.

 

Palvelusetelin piirissä olevat lapset kuuluvat kunnan järjestämisvelvoitteen piiriin, mikäli yritys joutuu yllättäen sulkemaan ovensa esimerkiksi taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Palvelusetelituottajat kuuluvat myös kunnan palveluohjauksen piiriin, eli palvelupäällikkö voi tarjota paikkaa perheelle palvelusetelituottajalta. Huoltajan ei ole kuitenkaan välttämätöntä paikkaa hyväksyä, vaan hän voi edellyttää kunnallisen varhaiskasvatuspaikan osoittamista lapselleen.

Palvelusetelituottajat laskuttavat asiakasperheitään itse ja kunta tilittää kerran kuukaudessa palvelusetelituottajille setelien yhteissumman.

 

Mikäli palveluseteli tulisi Lempäälän kunnassa käyttöön myös yksityisessä perhepäivähoidossa, on kunta velvoitettu hoitamaan palveluiden piirissä olevien lasten varahoitojärjestelyt ja loma-aikojen hoidon järjestelyt, mikäli hoitaja itse ei pysty hoitoa muutoin järjestämään poissaolonsa ajalle. Tämä tulisi huomioida kunnallisen varhaiskasvatuksen resursseissa, niin tilojen kuin henkilöstönkin osalta.

 

Mahdollinen palvelusetelin käyttöönotto ei edellytä yksityisiä perhepäivähoitajia tai ryhmäperhepäivähoitokoteja hakeutumaan palvelusetelituottajiksi, vaan he voivat edelleen jatkaa yritystoimintaa yksityisen hoidon tuella.

 

Mikäli palveluseteli otettaisiin Lempäälässä käyttöön myös yksityisessä perhepäivähoidossa, tarkoittaisi se Tampereen kaupunkiseudun palvelusetelisääntökirjan kuntakohtaisen osuuden päivittämistä.

 

Palvelusetelin arvo päiväkotihoidossa on tällä hetkellä Tampereen kaupunkiseudulla yli 3-vuotiaan lapsen osalta 901 €/kk ja alle 3-vuotiaan lapsen osalta 1406 €/kk. Palvelusetelin arvo ei voi olla perhepäivähoidossa samansuuruinen kuin päiväkotihoidossa, koska tuotantokustannukset ovat hoitomuodoissa erilaiset.

 

Yksityisen hoidon tuki

 

Lempäälän kunnassa toimii 8 yksityistä kotona toimivaa perhepäivähoitajaa sekä 2 yksityistä ryhmäperhepäivähoitokotia. Lempäälän kunnassa ei ole yksityisen hoidon tuella toimivia päiväkoteja. Lempäälän kunnassa yksityisen hoidon tuen piirissä on 31.7.23 tilanteen mukaan 61 lasta, eli 5,63% varhaiskasvatuspalveluiden piirissä olevista lapsista.

 

Yksityisen hoidon tuen hoitoraha on 192,28 € €/kk/lapsi, huoltajien on lisäksi mahdollista saada yksityisen hoidon tuen hoitolisää max. 265,85 € €/kk, hoitolisä on tulosidonnainen. Esioppilaan hoitoraha on 70,75 €/kk.

Lempäälän kunta maksaa yksityisen hoidon tuen kuntalisää seuraavasti:

Lapsen varhaiskasvatusoikeus on yli 25 h/viikko

 

Hoitomuoto

Päiväkoti/ryhmäperhepäivähoito

Perhepäivähoito

Työsuhteinen hoitaja

alle 3 -vuotias

362€/kk

259€/kk

250€/kk

yli 3 -vuotias

310€/kk

207€/kk

200€/kk

esiopetusikäinen

103€/kk

103€/kk

100€/kk

 

Kokonaiskustannus kunnalle kuukaudessa yhden alle 3-vuotiaan osalta (päiväkotihoito tai ryhmäperhepäivähoito), maksettaessa täyttä hoitolisää on 820,13 €/kk (192,28+265,85+362). Yli 3 -vuotiaan osalta 768,13 €/kk.

 

Yksityisen hoidon tuen hoitoraha ja mahdollinen hoitolisä ohjataan suoraan palveluntuottajalle ja se muodostaa osan lapsen varhaiskasvatuspaikkamaksusta. Tämän lisäksi yksityisen hoidon tuella toimivat yrittäjät määrittävät lapsikohtaisen hinnan, joka jää perheen maksettavaksi.

 

Yksityisen hoidon tuella toimivat perhepäivähoitajat ja ryhmäperhepäivähoitokodit valitsevat itse asiakkaansa ja päättävät mm. työ- ja loma-ajoistaan itse sekä huolehtivat varahoidon järjestelyistä itse. Kunnalla ei ole järjestämisvelvoitetta yksityisen hoidon tuella hoidossa oleviin lapsiin.

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 3 § kohta 12 Lautakunnat käy merkittävissä asioissa lähetekeskustelun ennen asian valmistelun aloittamista.

 

Lisätietoja sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789, varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari, puh. 044 423 5908.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta käy lähetekeskustelua otsikkoasiasta ja antaa jatkovalmisteluohjeita viranhaltijoille.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta kävi lähetekeskustelua otsikkoasiasta ja antoi jatkovalmisteluohjeita viranhaltijoille.

 

 

Otteet Kunnanvaltuusto

 

Tiedoksi Varhaiskasvatuspäällikkö

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari saapui kokoukseen klo 17:29 ja oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Jorma Kunnas poistui kokouksesta klo 18:33 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Jorma Kunnas palasi kokoukseen klo 18:35 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari poistui kokouksesta klo 19:04 tämän pykälän päätöksenteon jälkeen.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 19:04 – 19:15. 

 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.01.2024 § 5 

 

 

 Valmistelija Sivistysjohtaja Nina Lehtinen

  Varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari

 

Taustaa

 

Lempäälän kunnanvaltuusto teki 23.11.2022 pidetyssä kokouksessa, talousarvion 2023 hyväksymisen yhteydessä (70§) tekstilisäyksen talousarviokirjan sivulle 41. Tekstilisäyksestä sovittiin ryhmien välisissä neuvotteluissa ja lisäyksestä oltiin yksimielisiä. Talousarviokirjan sivulle 41 lisättiin teksti; Selvitetään palvelusetelin käyttöönotto mahdollisuus yksityiseen perhepäivähoitoon vuoden 2023 aikana.

 

Yksityisen varhaiskasvatuksen piirissä Lempäälän kunnassa oli 12/2023 tilanteen mukaan 44 lasta.

 

15.8.2023 kokouksessa kasvatus- ja opetuslautakunta kävi asian tiimoilta lähetekeskustelun. Lähetekeskustelussa ohjeistettiin viranhaltijoita tekemään selvitys yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa. Nokian kaupungilla asiasta oli jätetty valtuustoaloite. Ulkopuoliseksi kumppaniksi selvitystyöhön valikoitui Tutkimus ja Kehitys Ajatustalo Oy, Antti Pelto-Huikko. Annetussa aikamääreessä näin laajan selvityksen tekeminen viranhaltijatyönä ei olisi ollut mahdollista.

 

12.9.2023 kokouksessa kasvatus- ja opetuslautakunnalle esiteltiin tehtävän selvityksen runko. Taustaksi selvityksessä oli benchmarkattu Oulun ja Jyväskylän käytänteitä palvelusetelin käytöstä yksityisessä perhepäivähoidossa. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittelyn pohjalta, että Lempäälässä selvitys tehdään 826€/lapsi palvelusetelin arvolla.

 

14.-22.9.2023 toteutettuun kolme erilaista kyselyä:

  • kysely kunnallisen perhepäivähoidon ja yksityisen perhepäivähoidon asiakasperheille
  • kysely kunnallisille perheppäivähoitajille
  • kysely yksityisille perhepäivähoitajille

 Kyselyn tulokset nähtävillä liitteenä olevasta loppuraportista.

 

25.9.2023 pidettiin info tehtävästä selvityksestä kunnallisille ja yksityisille perhepäivähoitajille päiväkoti Arwolassa. Infon sisällöstä vastasivat sivistysjohtaja Ninan Lehtinen ja varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari.

 

Lokakuussa 2023 toteutettiin puhelimitse henkilökohtaiset haastattelut sekä kunnillisille että yksityisille perhepäivähoitajille. Haastatteluiden sisältö luettavissa liitteenä olevasta loppuraportista.

 

14.11.2023 kokouksen ajankohtaisissa asioissa kasvatus- ja opetuslautakunnalle esiteltiin tehdyn selvityksen väliraportti Antti Pelto-Huikon toimesta. Väliraportin esittelyn yhteydessä käytiin läpi myös tehtyjen kyselyiden kooste ja henkilökohtaisten haastatteluiden kooste.

 

Väliraportin esittelyn jälkeen kasvatus- ja opetuslautakunta päätyi täydentämään tehtävää selvitystä siten, että dialle 31 päivitettiin ajantasaiset luvut ja materiaaliin lisättiin kustannusvertailu eri varhaiskasvatuksen järjestämistavoista. Tämän lisäksi lautakunta edellytti, että toteutetaan asiakaskysely seurakunnan perhekerhojen ja kunnan kohtamispaikkojen asiakasperheille, liittyen heidän tulevaisuuden toiveisiin

varhaiskasvatusmuodon osalta. Kyselyssä kartoitettiin myös perheiden alueellista sijaintia.

 

1.12.-15.12.2023 toteutettiin kysely seurakunnan perhekerhojen asiakkaille ja kunnan kohtaamispaikkojen asiakkaille. Kyselyyn vastaamisesta muistutettiin useampaan kertaan. Kyselyyn saatiin yhteensä 7 vastausta. Kyselyn tulokset nähtävissä liitteenä olevasta selvityksen loppuraportista.

 

Nokian kaupungin selvityksessä palvelusetelin arvo oli 830€/lapsi. Selvityksen pohjalta Nokian kaupunginvaltuusto päätti (KV 11.12.2023, § 99), että palveluseteliä ei otetan käyttöön yksityisessä perhepäivähoidossa.

 

Tiivistelmä selvityksen tuloksista:

 

Selvitystä varten kasvatus- ja opetuslautakunnan 12.9.2023 määrittämällä 826€/lapsi arvoisella palvelusetelillä:

 

  • yksikään nykyisistä kunnallisista (7 vastaajaa) perhepäivähoitaja ei suoraan hakeutuisi yksityiseksi perhepäivähoidon palvelusetelituottajaksi
  • yksityisistä perhepäivähoitajista (8 vastaajaa) kaksi hakisi varmasti ja viisi hakisi ehkä yksityiseksi perhepäivähoidon palvelusetelituottajaksi

 

Nykyisistä yksityisistä perhepäivähoitajista kuusi koki, että edellytys sitoutumisesta Tampereen kaupunkiseudun palvelusetelisääntökirjaan vähentää halukkuutta siirtyä palvelusetelituottajaksi. Yksi vastaaja ei ollut ihan varma ja yksi kertoi, että se ei vaikuta negatiivisesti. 

 

Yksityisten perhepäivähoitajien vastausten perusteella 826€/lapsi palvelusetelin arvolla, heidän tulisi lisäksi periä perheiltä noin 150-250 euron lapsikohtaista kuukausittaista lisämaksua, jotta toiminta olisi taloudellisesti kannattavaa. 

 

Yksityisten perhepäivähoitajien mukaan palvelusetelin käyttöönotolla perhepäivähoidossa olisi positiivisia vaikutuksia:

 

  • kuten tasapuolisempi järjestelmä perheille
  • asiakkaiden hyötyminen palvelumaksuissa ja yhdenmukaisemmat palvelumaksut
  • mahdollisesti vakaampi talous yrittäjälle mm. mahdollistamalla täydet lapsiryhmät (varhaiskasvatuslaki, max. 4,5 lasta / ryhmä)

 

Yksityisten perhepäivähoitajien mukaan merkittävimmät negatiiviset kokemukset palvelusetelin käyttöönotolla olisivat:

 

  1. riski vapauden menettämisestä oman työn suunnittelussa ja toteuttamisessa (mm. loma-ajat, ruokalistat)
  2. oman tulotason putoaminen
  3. varahoidon järjestäminen mahdollisesti omalla kustannuksella

 

Varhaiskasvatuksen asiakasperheille osoitettuun kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä yhteensä 100 vastausta. Kyselyyn vastanneet perhepäivähoidon (8 vastaajaa kunnallisessa pph:ssa) ja kunnallisen päiväkotihoidon (92 vastaajaa) asiakasperheet ovat hyvin tyytyväisiä nykyiseen palveluunsa. 

 

Kaikista vastanneista (100 vastaajaa) perheistä:

 

  • 10% piti palvelusetelillä hankittavaa yksityistä perhepäivähoitoa varteen otettavana vaihtoehtona varhaiskasvatuksen järjestämisessä
  • 29% vastaajista koki sen kenties mahdollisena
  • 30% epätodennäköisenä
  • 31% ei pitänyt sitä vaihtoehtona

 

Kyselyyn vastanneista perheistä 52% ei olisi valmis maksamaan ylimääräistä lapsikohtaista lisämaksua yksityiselle, palvelusetelillä toimivalle perhepäivähoitajalle. 30% voisi maksaa 50 euroa / kk / lapsi, 9% 100 euroa / kk / lapsi.

 

Palvelusetelin käyttöönoton kokonaisvaikutukset kunnalle on mahdollista analysoida vasta siinä vaiheessa, mikäli päädytän palvelusetelin käyttöön ottoon perhepäivähoidon osalta ja toimintaan liittyvät yksityiskohdat on linjattu (esim. varahoitojärjestelyt, asiakasohjaus jne.).

 

Tampereen kaupunkiseudun kunnissa ei ole palveluseteliä käytössä perhepäivähoidossa. Mahdollinen käyttöönotto vaatisi erillisen kuntakohtaisen liitteen laatimisen ja maksatuskäytänteiden pohdinnan kuntatasolla.

 

Lisäksi on erittäin vaikea varmuudella ennakoida asiakasperheiden todellisia valintoja sekä perhepäivähoitajien osalta sitä, kuinka moni tosiasiallisesti siirtyisi perhepäivähoidon palvelusetelituottajaksi.

 

Tässä selvityksessä tehty alustava laskelma seitsemän yksityisen hoidon tuella toimivan perhepäivähoitajan siirtymisestä palvelusetelituottajaksi tarkoittaa kustannusvaikutuksena kunnalle noin 36 000 euron lisävuosikulua.

 

 

Liite: Loppuraportti, selvitys palvelusetelin käyttöönottomahdollisuudesta yksityisessä perhepäivähoidossa

 

Lisätietoja: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789, varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää

1. Merkitä tiedoksi selvityksen palvelusetelin käyttöönottomahdollisuudesta yksityisessä perhepäivähoidossa kunnanvaltuuston toimeksiannon mukaisesti; ja

2. Esittää selvityksen edelleen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston käsiteltäväksi

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Tuukka Liuha esitti, että päätösehdotukseen lisätään kohta 3 seuraavasti:

 ”3. Lautakunta päättää käynnistää talousarviovalmistelun osana nykyisin yksityisessä päiväkotihoidossa käytetyn palvelusetelin käytön laajentamisen tuottajaneutraalisti myös yksityiseen perhepäivähoitoon ja ryhmäperhepäivähoitoon vuoden 2025 alusta.”

 

 Keskustelun kuluessa Antti Kiiveri ja Piia Nurmela kannattivat Tuukka Liuhan muutosehdotusta.

 

 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että Tuukka Liuhan tekemää muutosehdotusta on kannatettu, joten asiassa tulee äänestää.

 

 Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Tuukka Liuhan muutosehdotusta äänestävät EI. Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi ehdotukset yksimielisesti.

 

  Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 7 JAA-ääntä (Backlund-Palander Birgit, Hemminki Hannele, Hytönen Erkki, Kairimo Hanna, Koivuluoma Mikko, Kunnas Jorma ja Lindholm Henri) ja 4 EI-ääntä (Kalliomäki Johanna, Kiiveri Antti, Liuha Tuukka ja Nurmela Piia).

 

 Puheenjohtaja totesi, että äänin 7-  4 pohjaehdotus on voittanut äänestyksen ja se tulee kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseksi.

 

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti
1. Merkitä tiedoksi selvityksen palvelusetelin käyttöönottomahdollisuudesta yksityisessä perhepäivähoidossa kunnanvaltuuston toimeksiannon mukaisesti; ja
2. Esittää selvityksen edelleen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 17.45.

 

Tiedoksi Kunnanhallitus, kunnanvaltuusto

 

Kunnanhallitus 29.01.2024 § 21 

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee omalta osaltaan tiedoksi saadun selvityksen ja esittää kunnanvaltuustolle selvityksen merkitsemistä tiedoksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että sivistysjohtaja Nina Lehtinen saapui kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 20.16.

 

Kunnanvaltuusto 21.02.2024 § 14  

577/12.07.00.01/2023  

 

Lisätietoja: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789, varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari, puh. 044 423 5908.               

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee selvityksen tiedoksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi selvityksen tiedoksi.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Kari Auvinen ja yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.23.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.23-18.28. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi läsnäolijat kuten etusivulta ilmenee ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.