Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 312


Liite 7 Lakkautettavat virat KH 12.12._muut kuin hypa_12122022

 

Voimaanpanolain 18 §:n nojalla Pirkanmaan hyvinvointialueelle siirtyvien viranhaltijoiden Lempäälän kuntaan perustettujen virkojen lakkauttaminen 1.1.2023 alkaen / opiskeluhuoltoon ja tukipalveluihin sijoittuvat virat

 

Kunnanhallitus 19.09.2022 § 223 

 

 

 

 Valmistelija henkilöstöjohtaja Auli Nevantie ja johdon erityisavustaja Tuulia Rinne

 

Voimaanpanolain (616/2021) mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023.

 

Voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaan myös kunnan palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, mikäli tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on voimaanpanolain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

 

Lempäälän kunnan palveluksessa voimaanpanolain 18 §:n mukaisia tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 alkaen.

 

Henkilöstön siirtyessä hyvinvointialueelle (virkoineen), jäävät Lempäälän kuntaan perustetut virat avoimiksi. Kunnan on lakkautettava sosiaali- ja terveyspalveluiden (hyvinvointipalveluiden) alaiset virat, sillä niihin liittyvä lakisääteinen, julkinen ei valta ei enää palveluiden järjestämisvastuun siirryttyä kuulu kunnalle. Lempäälässä virkojen lakkauttamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Virat lakkautetaan alkaen 1.1.2023, kun viroissa toiminut henkilöstö on siirtynyt Pirkanmaan hyvinvointialueelle ja toimivalta kyseisissä asioissa on siirtynyt sinne. Virkojen lakkauttamisen jälkeen virkoja ei voi muuttaa eikä niihin voi siirtää muuta kunnan henkilöstöä.

 

Asia on käsitelty yhteistoimintaneuvotteluissa 5.9.2022.

 

Luettelo lakkautettavista viroista on kokousasian liitteenä.

 

Tässä päätöksessä vain hyvinvointipalveluiden alaiset virat lakkautetaan. Myöhemmin syksyllä tarkastellaan hyvinvointialueelle siirtyvien henkilöiden virkoja, jotka sijoittuvat Lempäälän kunnassa sivistyspalveluiden tai prosessien alaisuuteen.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 6. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vakituisten virkojen lakkauttamisesta. Hallintosäännön 6. luvun 4 §:n mukaan vakanssien perustamiset ja lakkauttamiset toimeenpanee henkilöstöjohtaja virkojen osalta kunnanhallituksen päätösten mukaisesti ja toimien osalta hyväksytyn talousarvion mukaisesti.

 

Lisätietoja johdon erityisavustaja Tuulia Rinne, tuulia.rinne@lempaala.fi, 040 594 0399

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lakkauttaa liitteessä mainitut virat 1.1.2023.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi johtoryhmä, henkilöstöprosessi

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 312  

815/01.01.00/2022  

 

 Valmistelija henkilöstöjohtaja Auli Nevantie ja johdon erityisavustaja Tuulia Rinne

 

Voimaanpanolain (616/2021) mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023.

 

Voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaan myös kunnan palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, mikäli tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on voimaanpanolain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

 

Lempäälän kunnan palveluksessa voimaanpanolain 18 §:n mukaisia tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 alkaen.

 

Henkilöstön siirtyessä hyvinvointialueelle (jossa on perustettu vastaavat virat), jäävät Lempäälän kuntaan perustetut virat avoimiksi. Kunnan on lakkautettava voimaanpanolain 18 §:n mukaisesti siirtyvät virat 1.1.2023 alkaen, sillä niihin liittyvä lakisääteinen, julkinen valta ei enää palveluiden järjestämisvastuun siirryttyä kuulu kunnalle. Lisäksi osa viroista täytyy lakkauttaa myös sillä perusteella, että ne eivät sisällä julkisen vallan käyttöä. Kuntalain 88 §:n mukaan kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan. Lempäälässä virkojen lakkauttamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Kunnanhallitus päätti hyvinvoinnin palvelualueen virkojen lakkauttamisesta 19.9.2022 § 223. Nyt kunnanhallituksen päätettäväksi tuodaan muut hyvinvointialuesiirtoon liittyvät virkojen lakkauttamiset. Lakkautettavia virkoja on opiskeluhuollossa (sivistyksen palvelualue) sekä talouspalveluissa (talousprosessi).

 

Virat lakkautetaan 1.1.2023 alkaen, kun viroissa toiminut henkilöstö on siirtynyt Pirkanmaan hyvinvointialueelle ja toimivalta kyseisissä asioissa on siirtynyt sinne. Virkojen lakkauttamisen jälkeen virkoja ei voi muuttaa eikä niihin voi siirtää muuta kunnan henkilöstöä. Samassa yhteydessä lakkautetaan kyseiset vakanssit.

 

Luettelo lakkautettavista viroista on kokousasian liitteenä.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 6. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vakituisten virkojen lakkauttamisesta. Hallintosäännön 6. luvun 4 §:n mukaan vakanssien perustamiset ja lakkauttamiset toimeenpanee henkilöstöjohtaja virkojen osalta kunnanhallituksen päätösten mukaisesti ja toimien osalta hyväksytyn talousarvion mukaisesti.

 

Lisätietoja henkilöstöjohtaja Auli Nevantie, puh. 050 383 9368

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lakkauttaa liitteessä mainitut virat 1.1.2023.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet henkilöstöpalvelut, Nina Lehtinen, Tuija Ylä-Himanka, Auli Nevantie, Kari Auvinen, Sinikka Rantamäki