RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 2 | KHALL 111022 lisätalousarvio |
Yhdyskuntalautakunnan muutostalousarvio vuodelle 2022 | |
Hyvinvointilautakunnan muutostalousarvio vuodelle 2022 |
Muutostalousarvio vuodelle 2022
Kunnanhallitus 11.10.2022 § 244
Valmistelija: talousjohtaja Kari Auvinen
Vuoden 2022 talousarvioon esitetään muutoksia yhdyskunnan palvelualueen ja hyvinvoinnin palvelualueen valmistelujen pohjalta. Lisäksi muutostalousarvioesitykseen on sisällytetty kohteita kunnanhallituksen alaisesta palvelusuunnitelmasta.
Muutostalousarvion kate osoitetaan pääosin 2,9 milj. € verotuloarvion korotuksella, joka perustuu syyskuun lopussa saatuun viimeisimpään Kuntaliiton kuntakohtaiseen ennusteeseen. Hyvinvointilautakunnan muutostalousarviokäsittelyyn sisältyi lisäksi 0,8, milj. € tuloarvio loppuvuoden aikana haettavaksi tulevista korona-avustuksista.
Esityslistan liitteenä on yhteenveto lokakuun kunnanvaltuustolle esitettävistä muutostalousarviokohteista. Toimintakulujen muutosesitys on yhteensä runsaat +3,6 milj. € ja toimintatuottojen muutosesitys yhteensä runsaat 0,7 milj. €. Esitettävien talousarviomuutosten jälkeen talousarvion vuosikate pysyy ennallaan noin 11,7 milj. €:ssa ja talousarvio osoittaa edelleen runsaan 1,6 milj. € ylijäämää.
Lisätietoja, talousjohtaja Kari Auvinen, 050 68148, kari.auvinen@lempaala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy muutokset vuoden 2022 talousarvioon liitteen mukaisena.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Piia Nurmela saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 9.15.
Kunnanvaltuusto 26.10.2022 § 61
76/02.00/2021
Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy muutokset vuoden 2022 talousarvioon liitteen mukaisena.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Tiedoksi talousprosessi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |