Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 58

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ahtialan lämpölaitoksen asemakaava, kaavanro 17002

 

Kunnanhallitus 03.10.2022 § 233 

 

 

 

Ahtialan lämpölaitoksen asemakaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 25.5. - 26.6.2022 välisen ajan. Nähtävilläolon aikana asemakaavaehdotuksesta jätettiin yhteensä 4 lausuntoa ja 2 muistutusta. Annettu palaute sekä kaavan laatijan vastineet niihin on koostettu asemakaavaselostuksen liittenä olevaan luonnosvaiheen vastineraporttiin.

 

Ehdotusvaiheen jälkeen asemakaavan taustaselvityksiä on täydennetty arkeologisella täydennysselvityksellä. Hyväksymisaineistoon on tehty seuraavia muutoksia:

 

-          sm-1 -merkintää ja määräystä muutettu Pirkanmaan maakuntamuseon suosituksen mukaisesti

-          suojaviheralueen EV-5 -määräystä tarkennettu siten, että se viittaa liito-oravan kulkureittiin.

 

 Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto.

 

 Lisätietoja: elinvoimakaavoittaja Pekka Seppänen, sähköposti pekka.seppanen@lempaala.fi, puh. 044 486 3614

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Ahtialan lämpölaitoksen asemakaavan ja asemakaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin sekä muistutuksiin laaditut vastineet.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä ja elinvoimakaavoittaja Pekka Seppänen saapuivat kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 16.02.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Veijo Niemi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.07.

Merkittiin pöytäkirjaan, että varajäsen Mikko Viitanen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.07.

Merkittiin pöytäkirjaan, että elinvoimakaavoittaja Pekka Seppänen poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.15.

 

 

 

Kunnanvaltuusto 26.10.2022 § 58  

431/10.02.03/2022  

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy Ahtialan lämpölaitoksen asemakaavan ja asemakaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin sekä muistutuksiin laaditut vastineet.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Otteet kaavoitus, Pirkanmaan ELY-keskus


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa