Kuulutus 150/2026
|
KUULUTUS PÄÄTÖKSESTÄ (YsL 122 §)
Kuulutuksen julkaisupäivä
30.6.2026
Päätöksen tiedoksisaantipäivä
Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta eli 7.7.2026
Päätöksen pääasiallinen sisältö
Lempäälän kunnan ympäristötarkastaja on tehnyt päätöksen ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisesta, tilapäistä häiritsevää melua aiheuttavaa toimintaa koskevasta ilmoituksesta. Ilmoituksesta tehty päätös koskee Lempäälän kunnan kulttuuripalvelujen järjestämää ulkoilmaelokuvatapahtumaa Hakkarin kesäteatterilla. Tapahtuma alkaa Hakkarin kesäteatterilla perjantaina 28.8.2026 klo 19:00 ja päättyy kello 23:00. Elokuvanäytös alkaa kello 21:00 ja päättyy klo 22:50. Kahvila Vohveli Riemu on avoinna ennen elokuvaesityksen alkua kello 19-21.
Ympäristötarkastaja päättää hyväksyä Lempäälän kunnan nuorisopalvelujen ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisen ilmoituksen päätöksestä ilmenevin määräyksin. Määräyksiä on annettu toiminnasta aiheutuvan meluhaitan rajoittamisesta, tiedottamisesta lähinaapureille sekä toimintaan liittyvien jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämisestä.
Nähtävilläpito
Tämä kuulutus pidetään nähtävänä 30.6.-6.8.2026 Lempäälän kunnan verkkosivuilla osoitteessa: www.lempaala.fi > Ilmoitustaulu.
Päätös on nähtävillä 30.6.-6.8.2026 Lempäälän kunnan verkkosivuilla osoitteessa: www.lempaala.fi > Lempäälä-tietoa > Päätöksenteko > Viranhaltijapäätökset > Ympäristötarkastaja.
Muutoksenhaku
Päätökseen ja päätöksestä perittävään maksuun voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaika päättyy 6.8.2026. Valitusoikeus päätöksestä on ilmoituksen tekijällä ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea sekä kunnanhallituksella ja niillä viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Tarkemmat ohjeet muutoksenhakuun ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa.
Lisätiedot
Lisätietoja päätöksestä antavat ympäristötarkastajat Tuija Selänpää, p. 0417309603 (ajalla 30.6.-7.7.2026) ja Iina Lampi, p. 0401955568 (13.7. alkaen). Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi.
Lempäälä 30.6.2026
Ympäristötarkastaja
1