RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 228
Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:n ja Lempäälän Kehitys Oy:n liittäminen kunnan konsernitilijärjestelmään
Kunnanhallitus 19.10.2026
817/02.00/2026
Valmistelija: talouspäällikkö Kari Auvinen
Lempäälän kunnalla on käytössään OP:n konsernitilijärjestelmä, joka on osa kilpailutettua pankkipalvelua. Konsernitili on kunnan ja sen tytäryhteisöjen yhteinen kassanhallintaratkaisu, jossa kunnan ja yhtiöiden yksikkötilisaldot yhdistetään ja saldot päivittäin. Tämä vähentää konsernitasoisesti korkokuluja ja parantaa maksuvalmiuteen hoitoon tarvittavien varojen korkotuottoja. Yhdistetty likviditeetti pienentää myös ulkoisen lainan tarvetta, tehostaa kassanhallintaa ja varmistaa, että maksuvalmiuteen tarvittavat varat ovat tehokkaassa käytössä koko kuntakonsernissa.
Kunnan konserniohjeen mukaan kuntakonsernin kannalta merkittävät tytäryhteisöt liitetään konsernitilin käyttäjiksi kunnanhallituksen ja tytäryhteisön hallituksen yhdenmukaisilla päätöksillä. Konsernitilijärjestelmään liittyneillä tytäryhteisöillä on perustellusta syystä hakemuksesta mahdollisuus myös yhtiökohtaiseen konsernitilin luottolimiittiiin tilapäisiä käyttöpääomatarpeitaan varten.
Lempäälän kunnan konsernitilijärjestelmä koostuu tällä hetkellä kunnan ja sen 7 tytäryhtiön maksuliikenteen yksikkötileistä. Yhtiöiden kassavarat huomioon ottaen on perusteltua että konsernitilijärjestelmään liitetään mukaan myös tytäryhtiöt Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy ja Lempäälän Kehitys Oy.
Toimivalta: Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksymä konserniohje: Rahoitustoiminnaltaan konsernin kannalta merkittävät tytäryhteisöt liitetään konsernitilin käyttäjiksi kunnanhallituksen ja tytäryhteisön hallituksen yhdenmukaisilla päätöksillä.
Lisätietoja: talouspäällikkö Kari Auvinen, puh. 050 68148, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy ja Lempäälän Kehitys Oy liitetään kunnan konsernitilijärjestelmään.
Lisäksi kunnanhallitus kehoittaa Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy:n ja Lempäälän Kehitys Oy:n hallituksia tekemään omalta osaltaan samansisältöiset päätökset kunnan konsernitilijärjestelmään liittymisestä.
Päätös
Otteet
Lempäälän Kuntakiinteistöt Oy, Lempäälän Kehitys Oy