RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2026/Pykälä 46
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanvaltuusto 30.09.2026 § 46
Kunnanvaltuuston laillisuuden edellytyksenä on, että valtuusto on kutsuttu koolle kuntalain, hallintosäännön ja valtuuston tekemän päätöksen mukaisesti. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on saapuvilla.
Esityslista ja kokouskutsu on jaettu sähköisesti valtuutetuille, varavaltuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille, kunnanjohtajalle ja johtoryhmälle 23.9.2026.
Lisäksi kokouskutsu on kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomissa ja yleisessä tietoverkossa (www.lempaala.fi).
Paikalla olevien valtuutettujen lukumäärä selviää kokouksen alussa toimitettavassa nimenhuudossa.
Puheenjohtaja toteaa Lempäälän kunnan hallintosäännön 14 luvun 102 §:n mukaisesti, onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Yleisö voi seurata kokousta suorana lähetyksenä Lempäälän kunnan YouTube-kanavalla: www.youtube.com/channel/UCPASescM2RNgg1JOGunDIRQ
Lisäksi myönnetään läsnäolo- ja puheoikeus kokoukseen kutsutuille asiantuntijoille.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Valtuuston koko on 37 valtuutettua ja 6 varavaltuutettua, yhteensä 43 henkilöä.