RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 17.08.2026/Asianro 167
Muutos valtuustoryhmän järjestäytymisessä ja valtuuston istumajärjestyksessä
Kunnanhallitus 18.08.2025 § 242
Valmistelija hallinnon asiantuntija Riku Hevonkorpi
Lempäälän kunnan hallintosäännön 12 luvun 2 §:ssä määrätään valtuustoryhmän muodostamisesta ja valtuustoryhmän nimestä.
Hallintosäännön 12 luvun 2 §:n mukaan valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten.
Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus.
Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.
Valtuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet. Nimi ei saa olla sopimaton. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen muodostaman uuden valtuustoryhmän nimestä ei saa aiheutua sekaantumisvaaraa puolueen valtuustoryhmän nimeen.
Hallintosäännön 12 luvun 4 §:n mukaan valtuutetut istuvat kokouksessa valtuustoryhmittäin puheenjohtajan hyväksymän istumajärjestyksen mukaisesti.
Kunnanvaltuuston puheenjohtajalle on annettu seuraavat ilmoitukset valtuustoryhmistä:
Kokoomuksen valtuustoryhmä:
puheenjohtaja: Pasi Huhtala
1. varapuheenjohtaja, sihteeri: Johanna Kalliomäki
2. varapuheenjohtaja: Ismo Paananen
Lempäälän Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä:
puheenjohtaja: Kari Virtanen
varapuheenjohtaja: Hanna Kairimo
sihteeri: Carita Ojala
Keskustan valtuustoryhmä:
puheenjohtaja: Tuukka Liuha
varapuheenjohtaja: Elina Elovirta
sihteeri: Matti Kärki
Lempäälän Vihreä valtuustoryhmä:
puheenjohtaja: Juho Kanervo
varapuheenjohtaja: Anita Huhtala
sihteeri: Kaisu Keisala-Kaseja
Lempäälän Perussuomalaisten valtuustoryhmä
puheenjohtaja: Veijo Niemi
varapuheenjohtaja: Jani Saikkonen
sihteeri: Marko Ranua
Lempäälän Vasemmisto valtuustoryhmä:
puheenjohtaja: Satu Kosola
varapuheenjohtaja Virva-Mari Rask
sihteeri: Taru Cruz
Lempäälän Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
puheenjohtaja: Piia Nurmela
varapuheenjohtaja, sihteeri: Jaakko Ikonen
Lisätietoja: hallintopäällikkö Riku Rekonen, riku.rekonen@lempaala.fi, puh. 050 383 9076.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se
1. merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta ja valtuuston puheenjohtajan hyväksymän valtuustoryhmien istumajärjestyksen;
2. käsittelee ilmoitetut valtuustoryhmien nimet.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Kunnanvaltuusto 27.08.2025 § 92
Päätösehdotus
Kunnanvaltuusto
1. merkitsee tiedoksi ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta ja valtuuston puheenjohtajan hyväksymän valtuustoryhmien istumajärjestyksen;
2. käsittelee ilmoitetut valtuustoryhmien nimet.
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi Hallintopalvelut, kunnan johtoryhmä
Kunnanhallitus 17.08.2026
559/00.00.01/2025
Valmistelija hallintopäällikkö Riku Rekonen
Lempäälän kunnan hallintosäännön 13. luvun 90 §:ssä määrätään valtuustoryhmän muodostamisesta ja valtuustoryhmän nimestä.
Hallintosäännön 13. luvun 90 §:n mukaan valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten.
Hallintosäännön 13. luvun 92 §:n mukaan valtuutetut istuvat kokouksessa valtuustoryhmittäin puheenjohtajan hyväksymän istumajärjestyksen mukaisesti.
SDP:n valtuustoryhmä on ilmoittanut muutoksista järjestäytymisessä ja valtuuston istumajärjestyksessä 11.6.2026 – 31.5.2027 väliselle ajalle.
Lempäälän Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä:
puheenjohtaja: Hanna Kairimo
varapuheenjohtaja: Milla Vanhatalo
sihteeri: Carita Ojala
Oheisaineisto (ei julkaista): valtuuston istumajärjestys
Lisätietoja: hallintopäällikkö Riku Rekonen, puh. 050 383 9076, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi ilmoituksen valtuustoryhmän muutoksesta ja valtuuston puheenjohtajan hyväksymän valtuustoryhmien istumajärjestyksen.
Päätös
Tiedoksi
Kunnan johtoryhmä