Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 153


Kokousasian teksti

 

Palvelualuejohtajien palkkojen tarkistaminen

 

Kunnanhallitus 15.06.2026    

640/01.02.01/2022  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Noora Pajari, henkilöstöpäällikkö Marika Ahomäki, johdon erityisavustaja Riku Hevonkorpi

 

Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan työnantajan edustajan palkan määräytymisperusteena on kokonaispalkka. Työnantajan edustajaksi katsotaan viranhaltija/työntekijä, joka vastaa kunnan tai sen merkittävän osan johtamisesta ja kehittämisestä. Lempäälässä kunnan ylin johto katsotaan tällaisiksi työnantajan edustajiksi ja kunnanjohtajan lisäksi palvelualuejohtajat kuuluvat kokonaispalkan piiriin. Kokonaispalkka on ko. viranhaltijoiden varsinainen palkka, jonka lisäksi ei makseta muita palkkausluvussa tarkoitettuja palkan osia, jollei viranhaltijaa koskevassa kunnan toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä ole erikseen muuta todettu.  

 

Palvelualuejohtajien palkkausta on tarkoituksenmukaista tarkastella vuosittain. Kunnanhallitus ottaa arvioinnissaan huomioon tehtävänkuvien muutokset, tehtävien haastavuuden, yleisen palkkakehityksen sekä seutukunnallisen vertailun ja arvioi vuosittain, onko kunkin yksittäisen tehtävän kohdalla perusteet palkkauksen tarkistamiseen.

 

Lempäälän kunnan palkkauksen lähtökohtana on se, että tehtävässä edellytetyn osaamisen ja vastuun taso määrittelee palkan. Lisäksi varmistetaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti, että samaa tai vastaavaa työtä tekevät saavat saman palkan (kokonaispalkka). Mikäli tehtävän osaamisen ja/tai vastuun taso muuttuu olennaisesti, muuttuu myös palkka sen mukaisesti. Periaatteena on myös se, että varsinainen palkka ei muutosten myötä laske, ellei henkilö siirry eri tehtävään, eri vakanssille.

 

Palvelualuejohtajien palkkauksesta tehdyn tarkastelun perusteella palkkauksen taso on tällä hetkellä pääosin kohdillaan. Seudullisen vertailun perusteella on kuitenkin todettava, että Lempäälän kunnanhallituksen tulee arvioida palkkauksen tasoa tarkemmin, jotta palvelualuejohtajien palkkataso pysyy kilpailukykyisenä suhteessa seudun muihin kuntiin.

 

Tulevana syksynä käydään Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2025–2028 mukaiset neuvottelut 1.10.2026 voimaan tulevista paikallisesta järjestelyerästä sekä paikallisesti jaettavasta kehittämisohjelmaerästä. Näiden neuvottelujen yhteydessä tarkastellaan palvelualuejohtajien palkkauksen perusteet tarkemmin ja laaditaan palvelueluejohtajien palkkauksen kokonaisarviointia varten yhteismitallinen arviointijärjestelmä. Arviointijärjestelmässä otetaan huomioon tehtävien sisältö ja vastuu: johtamisvastuun laajuus, johdettavan organisaation koko ja vaikutus kunnan toimintaan. Lisäksi palkat vertaillaan seudulliseen tasoon nähden kilpailukykyisiksi. Mikäli arvioinnin perusteella ilmenee palkkojen tarkistustarvetta, neuvotellaan se osana paikallisesti jaettavia eriä.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 7 luvun 22 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan palkkauksesta sekä palvelualuejohtajien tehtäväkohtaisista palkoista.

 

Lisätietoja: kunnajohtaja Noora Pajari, puh. 040 769 5259, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että

1) palvelualuejohtajien palkkaukseen luodaan arviointijärjestelmä syksyn 2026 aikana

2) palkkojen kokonaisuus tarkistetaan syksyllä 2026 kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella jaettavien paikallisten erien yhteydessä.

 

 

Päätös

 

 

 

 

Otteet

Palvelualuejohtajat, henkilöstöpalvelut