Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 152


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 8 Liite 8Ero luottamustoimesta Hatakka Elina nettiin
(pdf 17.25 kb)

Kokousasian teksti

 

Ero luottamustoimesta / Elina Hatakka ja täydennysvaali

 

Kunnanhallitus 15.06.2026    

528/00.00.01/2026  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Riku Rekonen

 

Elina Hatakka (KESK) pyytää eroa kaikista luottamustoimistaan paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Elina Hatakka toimii keskusvaalilautakunnan varajäsenenä (sijaantulojärjestys 5.) ja Pirkkalan kunnan ympäristöterveyslautakunnan jäsenen Hannu Salonpään (KESK) henkilökohtaisena varajäsenä. Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan luottamustoimeen valitun tulee olla valtuuston vaalikelpoinen henkilö eli hänen kotipaikkansa tulee olla kyseisessä kunnassa. Henkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa kuntaan hänen luottamustoimensa lakkaa. Kuntalain 78 ja 79 § mukaan kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava uusi luottamushenkilö jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Vaalilain (714/1998) 13 §:n mukaan valtuuston tulee asettaa kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä vähintään viisi varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä (kuntavaalit 2025). Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustavat eri äänestäjäryhmiä. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

 

Huomionarvoinen on myös vaalilain 13 §:n säännös, jonka mukaan jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. Käytännössä työskentelyeste voi tulla ajankohtaiseksi vasta seuraavissa kuntavaaleissa vuoden 2029 keväällä.

 

Vuoden 2025 kuntavaaleissa Lempäälässä esiintyivät seuraavat puolueet ja äänestäjäryhmät: Suomen Keskusta, Vasemmistoliitto, Kansallinen Kokoomus, Suomen Kristillisdemokraatit (KD), Perussuomalaiset, Suomen Sosialidemokraattinen puolue, Vihreä liitto ja Liike Nyt.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan keskusvaalilautakunnan jäseniksi sekä varajäseniksi tulee valita sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Vaalilain 13 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on ilmoitettava yhteystietonsa Digi- ja väestötietovirastolle sen määräämällä tavalla.

 

Pirkkalan kunnan ympäristöterveyslautakunta on kuntalain (410/2015) 51 §:n tarkoittama kuntien yhteinen toimielin, jonka ylläpitäjäkuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Ympäristöterveyslautakunta vastaa ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä ja huolehtii ympäristöterveydenhuollon viranomaisvalvonnasta, ohjauksesta ja neuvonnasta sekä eläinlääkintähuollosta, eläinsuojelusta ja eläintautien vastustamisesta Nokian ja Ylöjärven kaupunkien sekä Hämeenkyrön, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kuntien alueella.

 

Ympäristöterveyslautakunnassa on seitsemän (7) jäsentä. Vastuukunta Pirkkala valitsee lautakuntaan kaksi (2) jäsentä ja muut yhteistoiminta-alueen kunnat yhden (1) jäsenen. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeää Pirkkalan kunta.

 

Pirkkalan kunnan ympäristöterveyslautakunnan toimikausi on neljä vuotta.

 

Kuntalain 77 §:n mukaan kuntien yhteiseen toimielimeen ovat vaalikelpoisia asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen vaalikelpoiset henkilöt. Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan lautakunnan jäseniksi sekä varajäseniksi tulee valita sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

 

Liite: Elina Hatakan eroilmoitus

 

Lisätietoja: hallintopäällikkö Riku Rekonen, puh. 050 3839 076, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi.

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se

  1. toteaa Elina Hatakan menettäneen vaalikelpoisuutensa Lempäälän kuntaan paikkakunnalta poismuuton vuoksi,
  2. myöntää hänelle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä sekä Pirkkalan kunnan ympäristöterveyslautakunnan varajäsenyydestä,
  3. toteaa hänen luottamustoimiensa päättyvän, sekä
  4. valitsee keskusvaalilautakuntaan uuden varajäsenen (sijaantulojärjestys 5.) jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja
  5. valitsee uuden Pirkkalan kunnan ympäristöterveyslautakunnan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Lisäksi kunnanvaltuusto päättää panna päätöksen täytäntöön heti.

 

 

Päätös

 

 

 

Tiedoksi

Elina Hatakka, Pirkkalan kunta, hallintopalvelut, keskusvaalilautakunta, Putki