RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 123
Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat
Kunnanhallitus 25.05.2026 § 123
60/00.01.01/2026
Valmistelija kunnanjohtaja Noora Pajari
Kunnanjohtaja esittelee kokouksessa ajankohtaiset asiat.
Esittelijä
Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee ajankohtaiset asiat tiedokseen.
Käsittely Käytiin lähetekeskustelu Lekitek Oy:n selvityksestä sekä esittelyt § 124-127, 129-131. Lisäksi läpikäytiin edunvalvonnalliset asiat ja tulevat tapahtumat.
Päätös
Kunnanhallitus merkitsi ajankohtaiset asiat tiedokseen. Lisäksi kunnanhallitus kävi lähetekeskustelun Lekitek Oy:n selvityksestä.
Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, kehitysjohtaja Antti Korkka, sivistysjohtaja Nina Lehtinen ja talouspäällikkö Kari Auvinen saapuivat asiantuntijoina kokoukseen klo 15.04.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Lekitek Oy:n toimitusjohtaja Samuli Solmio ja hallituksen puheenjohtaja Ari Miettinen saapuivat asiantuntijoina kokoukseen klo 15.04, olivat läsnä Lekitek Oy:n selvityksen lähetekeskustelun ajan ja poistuivat kokouksesta klo 16.00.
Merkittiin pöytäkirjaan, että projektipäällikkö Maarit Rönkkö saapui asiantuntijana kokoukseen klo 16.02, oli läsnä vastuullisen johtamisen toimenpideohjelman esittelyn ajan ja poistui kokouksesta klo 16.15.
Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Janne Rauma poistui kokouksesta klo 16.16 ja varajäsen Sami Maaranen saapui kokoukseen klo 16.16. Muutos tapahtui Lekitek Oy:n selvityksen lähetekeskustelun ja vastuullisen johtamisen toimenpideohjelman esittelyn jälkeen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että jäsen Henri Haapajoki saapui kokoukseen klo 16.44 ennen elinvoimaohjelman ja kyläohjelman esittelyjä.
Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, kehitysjohtaja Antti Korkka, sivistysjohtaja Nina Lehtinen ja talouspäällikkö Kari Auvinen poistuivat kokouksesta klo 17.23.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 17.23 - 17.30, jonka jälkeen puheenjohtaja totesi läsnäolijat sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.