Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 22.04.2026/Asianro 20


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 2 Liite 2Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 2026
(pdf 131.78 kb)

Kokousasian teksti

 

Ympäristönsuojelun yleiset maksuperusteet; vesihuoltolaki

 

Yhdyskuntalautakunta 03.03.2026 § 45 

 

 

 

Valmistelija ympäristötarkastaja Stina Tiittala

 

Asia

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksaa ollaan päivittämässä ja taksaan on tarkoitus lisätä lainsäädäntöön perustuvia uusia yleisiä maksuperusteita, joita ei ole aiemmin sisältynyt taksaan.

 

Kuntalain 14 §:n 2 momentin 8 kohdan mukaan valtuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Valtuuston päätöksen nojalla yhdyskuntalautakunta hyväksyy varsinaisen yksityiskohtaisen ympäristönsuojeluviranomaisen taksan.

 

Voimassa oleva ympäristönsuojelun taksa
Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen voimassa oleva taksa on hyväksytty yhdyskuntalautakunnassa 2.12.2025 § 197. Voimassa oleva ympäristönsuojeluviranomaisen taksa on liitteenä.

 

Voimassa olevan taksan mukaan Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomainen perii käsittelymaksun ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011), merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009), maastoliikennelain (1710/1995), vesiliikennelain (782/2019) ja rakentamislain (751/2023) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä sekä em. lakien mukaisesta valvonnasta.

 

Ympäristönsuojeluviranomaisen maksut perustuvat asioiden käsittelyn ja valvonnan keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut.

 

Esitettävät muutokset yleisiin maksuperusteisiin
Lempäälän kunta perii jatkossa maksun myös vesihuoltolain (119/2001) mukaisten vapautushakemusten käsittelystä. Vesihuoltolain 11 §:n ja 17c §:n perusteella kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee hakemukset, jotka koskevat kiinteistön vapauttamista vesihuoltolaitoksen verkostoihin (vesijohto, jätevesiviemäri ja hulevesiviemäri) liittämisvelvollisuudesta. Maksujen perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä yksityiskohtaisessa taksassa ja maksujen osalta noudatetaan soveltuvin osin niitä yleisiä maksuperusteita, jotka on kirjattu voimassa olevaan taksan kohtiin:

 

-          Menettelyn laajuudesta johtuvat lisämaksu

-          Maksun alentaminen tai korottaminen

-          Käsittelymaksujen määrääminen poikkeustapauksissa

-          Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai keskeytyminen

-          Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen

-          Palautetun hakemuksen käsittelymaksu

-          Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen

-          Maksun suorittaminen ja periminen
 

Lainsäädännön mukaiset perusteet maksuille

Lailla 5.12.2025/1087 on muutettu vesihuoltolakia (119/2001) siten, että kunnan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi 11 a §:n ja 17 c §:n perusteella periä maksun vapautushakemuksen käsittelystä. Kunnalle perittävä maksu voi vastata enintään suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Maksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.

 

Liitteet Voimassa oleva ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (YHDLTK 2.12.2025 § 197).

 

Toimivalta: Kuntalain 14 §:n 2 momentin 8 kohdan mukaan valtuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista

 

Lisätiedot: ympäristötarkastaja Stina Tiittala, puh. 040 133 7816, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

Esittelijä

Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus

Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy edellä esitetyt muutokset ympäristönsuojeluviranomaisen taksan yleisiin maksuperusteisiin.

Päätös

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Tiedoksi

ympäristötarkastaja Tiittala

 

 

Kunnanhallitus 16.03.2026 § 68 

 

 

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy edellä esitetyt muutokset ympäristönsuojeluviranomaisen taksan yleisiin maksuperusteisiin

 

Käsittely Keskustelun kuluessa jäsen Tuukka Liuha teki seuraavan muutosesityksen:

 

 Poistetaan lause: ”Lempäälän kunta perii jatkossa maksun myös vesihuoltolain (119/2001) mukaisten vapautushakemusten käsittelystä.”

 

 Keskustelun kuluessa jäsen Elina Elovirta kannatti Tuukka Liuhan muutosesitystä.

 

 Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotukseen on tehty kannatettu muutosesitys, jota ei voida yksimielisesti hyväksyä ja asiassa on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Tuukka Liuhan muutosesitystä äänestävät EI. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 7 JAA-ääntä (Aspila Riina, Huhtala Anita, Huhtala Pasi, Kosola Satu, Ojala Carita, Paananen Ismo, Virtanen Kari) ja 4 EI-ääntä (Elovirta Elina, Haapajoki Henri, Liuha Tuukka, Rauma Janne). Puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotus on tullut kunnanhallituksen päätökseksi.

 

 

 

Päätös

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy edellä esitetyt muutokset ympäristönsuojeluviranomaisen taksan yleisiin maksuperusteisiin

 

Tiedoksi

ympäristötarkastaja Tiittala

 

Kunnanvaltuusto 22.04.2026    

866/02.05.00/2025  

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto hyväksyy edellä esitetyt muutokset ympäristönsuojeluviranomaisen taksan yleisiin maksuperusteisiin.

 

 

Päätös

 

 

 

 

Tiedoksi

ympäristötarkastaja Tiittala