RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 27
Valtuustoaloitteet
Kunnanvaltuusto 22.04.2026 § 27
404/00.04.00/2026
Lempäälän kunnan hallintosäännön 15 luvun 1 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuutetuilla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Hallintosäännön 17 luvun 2 §:n mukaan aloitteen käsittelee 8 kuukauden kuluessa se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.
Kunnanvaltuusto vastaanotti kokouksessa seuraavat valtuustoaloitteet:
Anita Huhtala jätti Lempäälän Vihreän valtuustoryhmän valmisteleman ja 38 valtuutetun tai varavaltuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen: ”Valtuustoaloite toimenpideohjelmien laatimisesta nuorten työllisyyden edistämisestä Lempäälässä”
Satu Kosola jätti Lempäälän Vasemmiston valmisteleman ja 20 valtuutetun tai varavaltuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen: ”Valtuustoaloite Lempäälän kunnassa selvitetään mahdollisuus liputukseen kaikkina suositeltuina liputuspäivinä”
Maikki Hämäläinen-Ylikahri jätti kunnanvaltuutettuna, Suomen Keskusta, valtuustoaloitteen: ”Valtuustoaloite palvelubussin palvelupäivien palauttamisesta takaisin viiteen”
Päätös Kunnanvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteet kunnanhallituksen valmisteltavaksi.