Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 55



Kokousasian teksti

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen Yhteisöjen talo osaksi Lempäälä-taloa

 

Kunnanhallitus 12.08.2024 § 163 

 

 

 Valmistelija hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 2 luvun 6 §:n mukaan vaikuttamistoimielimillä on suora aloiteoikeus. Aloitteet jätetään ja käsitellään samalla tavoin kuin valtuutettujen aloitteet.

 

Hallintosäännön 17 luvun 2 §:n mukaan aloitteen käsittelee 8 kuukauden kuluessa se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 12.6.2024 Seniorineuvoston edustaja Anneli Kallio jätti seniori- ja vammaisneuvoston valtuustoaloitteen ”Yhteisöjen talo osaksi Lempäälä-taloa”.

 

Kunnanvaltuusto lähetti valtuustoaloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 Lisätietoja: hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää yhteisölautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet yhteisöjohtaja

 

 

Hyvinvointi- ja elinvoimalautakunta 19.02.2026 § 17 

 

 

 

Valmistelija  järjestösuunnittelija Anu Nevalainen

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 12.6.2024 Seniorineuvoston edustaja Anneli Kallio jätti seniori- ja vammaisneuvoston valtuustoaloitteen ”Yhteisöjen talo osaksi Lempäälä-taloa”.

 

Järjestösuunnittelija Anu Nevalaisen laatima vastaus esitetään tämän pykälän selostusosassa seuraavaksi.

 

Yhteisöjen talon toiminnan tausta

Lempäälän kunta sai Yhteisöjen talo hankkeen edistämiseen Kantri ry:n myöntämän Leaderrahoituksen EU:n maaseuturahastosta vuosille 2021–2022. Hankkeen tavoitteena oli luoda matalan kynnyksen kohtaamispaikka kuntalaisille ja yhteisöille Hakkarin kartanolle. Kartanon itäpäädyn huoneet otettiin yhteisöjen käyttöön 6.9.2021.

Hankkeessa luotiin Yhteisöjen talon toiminnan pelisäännöt, rakennettiin käyttäjäverkosto sekä järjestettiin tilaisuuksia ja tapahtumia yhteistyössä asukkaiden, yhdistysten ja julkisen sektorin kanssa. Lisäksi vahvistettiin yhteisöjen toimintaedellytyksiä koulutusten, viestinnän ja yhteistyön avulla.

Yhteisöjen talosta on yhdistysten mahdollista varata maksutta tiloja kokoontumiseen ja toiminnan järjestämiseen. Myös julkinen sektori voi tarjota palveluita Yhteisöjen talossa kaiken ikäisille kuntalaisille.

Käyttöasteen kehitys ja palautteet

Vuoden 2021–2022 toimintakauden aikana Yhteisöjen talon tiloja käytti 26 eri yhteisöä, joista 13 vakituisia käyttäjiä, ja käyntikertoja kertyi 1 470. Tämän jälkeen tilojen käyttöaste ja käyntimäärät ovat kuitenkin laskeneet.

Yhdistykset ovat tuoneet esiin tiloihin liittyviä haasteita toistuvasti esiin. Palaute on kohdistunut muun muassa tilojen toimivuuteen, saavutettavuuteen, varustelutasoon, esteettömyyteen, käyttömukavuuteen sekä pihaympäristön ja erityisesti talvikauden saavutettavuuden puutteisiin. Näiden palautteiden perusteella Yhteisöjen talon tilojen toimivuutta ja palvelukokonaisuutta on tarpeen tarkastella uudelleen.

Yhdistysten muut tilavarausmahdollisuudet

Lempäälän kunta tarjoaa yhdistysten käyttöön Yhteisöjen talon lisäksi myös laajan valikoiman muita varattavia vapaaaikatiloja eri puolilta kuntaa. Lempäälän kunnan vapaa-aikatilojen hinnastot perustuvat käyttäjäryhmittelyyn. Rekisteröidyt yhdistykset kuuluvat alennettuihin hintaryhmiin (HR1 ja HR2), jotka tarjoavat edullisimman hinnoittelun koko kunnan vapaa-aikatilaverkostossa. Hinnoittelu koskee kaikkia vapaa-aikatiloja: liikuntasaleja, nuorisotiloja, saunoja ja muita vastaavia tiloja. Myös alle 18vuotiaiden ja yli 65vuotiaiden ohjatulle toiminnalle sovelletaan alennettuja hintoja. Tilat ovat kuitenkin yhdistyksille maksullisia, vaikka hinnoittelu on alennettu. Tämä eroaa Yhteisöjen talosta, jonka tiloja yhdistykset voivat varata maksutta.

Lempäälä lähelläsi – kuntastrategian näkökulma

Kunnan päivitetyn kuntastrategian 2026–2035 mukaisesti kunnan aktiiviset yhteisöt nähdään yhteisen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjinä. Lempäälässä jokainen nähdään tärkeänä osana paikallista yhteisöä. Strategiassa todetaan, että palvelut ovat lähellä ja yrityksille on tarjolla monipuolisia sijoittumispaikkoja sekä yhdistyksille toimitiloja.

“Olemme Suomen suurin kyläyhteisö” linjauksen mukaisesti kunnan aktiiviset yhteisöt ja kuntalaisten monipuolinen osaaminen nähdään voimavarana. Strategia korostaa aktiivisen osallistumisen, omaaloitteisuuden ja kehittämisen vahvistamista. Näissä kokonaisuuksissa yhdistykset ovat keskeisinä toimijoina. Lisäksi harrastustoiminnan näkökulmasta yhdistykset toimivat merkittävänä kumppanina palveluiden ja toimintojen järjestämisessä sekä kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien laajentamisessa.

Lempäälä-talon tilojen tarkastelu

Aloitteessa esitetään, että Lempäälä-talossa oleva entinen Sarastian tila otettaisiin yhdistysten käyttöön.

Kunta tarkastelee parhaillaan koko toimitilaverkkoaan osana kiinteistö- ja toimitilaohjelmaa, joka valmistuu keväällä 2026. Ohjelma antaa ajantasaisen kokonaiskuvan palvelutarpeista, tilojen käyttöasteesta ja kunnosta, vaihtoehtoisista käyttötavoista sekä Lempäälä-talon roolista osana kunnan tilaratkaisuja.

Samassa yhteydessä arvioidaan myös Yhteisöjen talon tulevaisuutta ja mahdollisia kehittämistoimenpiteitä, mukaan lukien toiminnan mahdollinen sijoittaminen muualle. Kunta tiedottaa jatkotoimenpiteistä, kun kiinteistö- ja toimitilaohjelma on valmistunut ja sen linjaukset on käsitelty. Lisäksi järjestötyön ohjetta päivitetään vuoden 2026 aikana yhteistyössä yhdistysten kanssa vastaamaan kunnan nykyistä strategiaa.

 

 Liite
 Valtuustoaloite, Yhteisöjen talo osaksi Lempäälä-taloa

 

 

Lisätietoja: Kehitysjohtaja Antti Korkka, puh. 0401918745, sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

 

Esittelijä

Kehitysjohtaja

 

Päätösehdotus

Hyvinvointi- ja elinvoimalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy selostusosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Vuoden 2026 Kiinteistö- ja toimitilaohjelman ja Järjestötyön ohjeen päivityksen yhteydessä tarkennetaan yhdistyksille tarjottavia toimitiloja ja käyttömahdollisuuksia.

Päätös

Hyvinvointi- ja elinvoimalautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy selostusosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Vuoden 2026 Kiinteistö- ja toimitilaohjelman ja Järjestötyön ohjeen päivityksen yhteydessä tarkennetaan yhdistyksille tarjottavia toimitiloja ja käyttömahdollisuuksia.

Tiedoksi kunnanhallitus, kunnanvaltuusto, yhdyskunnan palvelualue

 

Kunnanhallitus 02.03.2026    

576/12.00.03.00/2024  

 

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy selostusosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Vuoden 2026 Kiinteistö- ja toimitilaohjelman ja Järjestötyön ohjeen päivityksen yhteydessä tarkennetaan yhdistyksille tarjottavia toimitiloja ja käyttömahdollisuuksia.

 

 

Päätös