RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 17.02.2026/Pykälä 19
Lukuvuoden 2026–2027 esi- ja perusopetuksen opetustuntikehyksen hyväksyminen (1. vaihe)
Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.02.2026 § 19
131/12.00.02/2026
Valmistelija sivistysjohtaja Nina Lehtinen
Opetustuntikehyksellä kunta varmistaa opetussuunnitelman mukaisen, laadukkaan ja yhdenvertaisen esi- ja perusopetuksen. Tuntikehys muodostaa pedagogisen, rakenteellisen ja taloudellisen kokonaisuuden, jonka avulla suunnitellaan opetusryhmät, oppimisen tuen järjestelyt sekä koulupäivän rakenteet.
Oppimisen tuen lainsäädäntö on uudistunut 1.8.2025 alkaen. Uudistus korostaa varhaisen ja oikea-aikaisen tuen toteuttamista ensisijaisesti osana opetusryhmän arkea. Tämä edellyttää samanaikaisopetusta, joustavia ryhmäjärjestelyjä ja ennakoivaa suunnittelua, joilla on suora vaikutus tuntikehyksen sisältöön ja mitoitukseen. Opetustuntikehysehdotus on valmisteltu yhteistyössä rehtoreiden ja koulunjohtajien kanssa.
Lautakuntakäsittelyn aikataulu
Opetustuntikehys käsitellään lautakunnassa kahdessa vaiheessa:
17.2.2026
tuntijaon mukaiset perustunnit (sis. vaativan erityisen tuen erityisluokkien opetustunnit, VET)
jakotunnit
A2-kielen opetus
suomi toisena kielenä -opetus
elämänkatsomustiedon ja oman uskonnon opetus
kerhotunnit
19.5.2026
oppimisen tuen opetustuntikehys (perustuu lukuvuoden 2025–2026 seurantaan ja koulukohtaisiin suunnitelmiin lukuvuoden 2026–2027 osalta)
Opetusresurssiesitykseen vaikuttavat tekijät
Vuosiviikkotunti on opetuksen mitoituksen perusyksikkö (38 tuntia / lukuvuosi). Jakotunti mahdollistaa pienemmät opetusryhmät pedagogisista tai turvallisuussyistä. Yhdysluokkaopetus edellyttää joustavaa resursointia etenkin kyläkouluissa sekä esi–2 luokkien toiminnallisessa kokonaisuudessa.
Opetustuntikehyksen valmistelussa on otettu huomioon lainsäädännön tuomat velvoitteet, eriyttämisen ja tuen tarpeet sekä turvalliset ja pedagogisesti perustellut ryhmäkoot.
Oppilasmäärät ja toiminnalliset muutokset
Oppilasmääräarvio lukuvuosi 2026–2027 (6.2.2026):
esiopetus: 301 lasta (määrä vakaa, mutta jakautuminen epätasaista kylä- ja taajamakoulujen osalta)
vuosiluokat 1–6: 1 942 oppilasta (–100 oppilasta)
vuosiluokat 7–9: 1 187 oppilasta (+10 oppilasta)
Lisäksi:
Saikan koulun toiminta käynnistyy kuntatason opetusresurssia jakamalla
Saikan kouluun perustetaan ylimääräinen esiopetusryhmä varmistamaan kuntaan muuttaville esioppilaille esiopetuspaikka
Lempoisten kouluun perustetaan vaativan erityisen tuen kuudes ryhmä (esi–2) lakisääteisyyden varmistamiseksi (määräaikainen)
Taloudelliset vaikutukset
Opetustuntikehyksen kokonaismäärä vähenee 112 vuosiviikkotuntia 1.8.2026 alkaen, minkä henkilöstömäärärahavaikutus on - 140 000 €. Lukuvuoden 2026–2027 henkilöstömäärärahavaikutus on yhteensä –336 000 € (vertailukohta lukuvuosi 2025–2026).
Lapsivaikutusten arviointi
Opetustuntikehys tukee lasten hyvinvointia, opetuksen laatua ja yhdenvertaisuutta. Selkeä koulupäivän rakenne, pedagogisesti perustellut ryhmäjärjestelyt ja oikea-aikainen tuki edistävät oppimista ja turvallista koulupäivää.
Oppilasmäärien muutoksista johtuvat järjestelyt toteutetaan hallitusti, ja lasten arjen pysyvyys huomioidaan suunnittelussa. Tuntikehyksen toteutumista seurataan lukuvuoden aikana ja sitä tarkennetaan tarvittaessa lasten hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden varmistamiseksi.
Kuntastrategian mukaisesti panostamme lasten ja nuorten laadukkaaseen koulutukseen. Jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen ja tarkoituksenmukaisen ryhmäkoon varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella.
Liitteet:
Esitys esi- ja perusopetuksen opetustuntikehykseksi lukuvuodelle 2026–2027
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö luku 5, 3 § Kasvatus- ja opetuslautakunnan tehtävät ja toimivalta, momentti 2 kohta 3 Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää koulujen opetus- ja kerhotoiminnan raamista.
Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi
Esittelijä
Sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy esi- ja perusopetuksen opetustuntikehyksen (1. vaihe) lukuvuodelle 2026–2027 edellä selostetun mukaisesti.
Käsittely
Keskustelun kuluessa lautakunnan puheenjohtaja Hanna Kairimo teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen lukuvuoden 2026–2027 esi- ja perusopetuksen opetustuntikehykseen:
“S2-kielen opetuksen tunteja tarkastellaan ja voidaan lisätä oppilaiden tarpeiden mukaan sivistysjohtajan päätöksellä koulun esityksestä 0.–2.-luokkien kohdalla.”
Lautakunnan 1. varapuheenjohtaja Johanna Kalliomäki, lautakunnan 2. varapuheenjohtaja Antti Perälä, lautakunnan jäsenet Antti Kiiveri ja Jasmiina Inkinen sekä lautakunnan varajäsen Birgit Backlund-Palander kannattivat tehtyä muutosesitystä.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voiko kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyä yksimielisesti lautakunnan puheenjohtaja Hanna Kairimon tekemän kannatetun muutosesityksen lukuvuoden 2026–2027 esi- ja perusopetuksen opetustuntikehykseen. Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi muutosesityksen yksimielisesti.
Keskustelun kuluessa lautakunnan puheenjohtaja Hanna Kairimo teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen lukuvuoden 2026–2027 esi- ja perusopetuksen opetustuntikehykseen:
“Yläkoulujen opetuksen tuen resurssissa säilytetään JOTE-luokkaresurssi. Sen lisäksi tuen resurssi tarkastellaan yläkoulujen kesken sitten kun tiedetään todellinen tuen resurssin määrä kouluittain.”
Lautakunnan 1. varapuheenjohtaja Johanna Kalliomäki, lautakunnan 2. varapuheenjohtaja Antti Perälä, lautakunnan jäsenet Antti Kiiveri ja Jasmiina Inkinen sekä lautakunnan varajäsen Mikko Lehto kannattivat tehtyä muutosesitystä.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voiko kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyä yksimielisesti lautakunnan puheenjohtaja Hanna Kairimon tekemän kannatetun muutosesityksen lukuvuoden 2026–2027 esi- ja perusopetuksen opetustuntikehykseen. Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi muutosesityksen yksimielisesti.
Keskustelun kuluessa lautakunnan jäsen Antti Kiiveri teki seuraavan sisältöisen muutosesityksen lukuvuoden 2026–2027 esi- ja perusopetuksen opetustuntikehykseen:
”Opetusresurssia vähennetään 125 tunnin sijaan 60 tuntia.”
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että lautakunnan jäsen Antti Kiiverin tekemää muutosesitystä ei oltu kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.
Päätös
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen tämän pykälän käsittelyn aikana hyväksytyillä muutoksilla.
Tiedoksi
rehtorit ja koulunjohtajat, hallinnon suunnittelija
Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Antti Kiiveri jätti asiassa seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen:
”Tuntikehyksen leikkaaminen isolla kädellä ilman järkevää suhteutusta koulujen oppilasmäärän laskuun nähden on surullinen päätös lautakunnalta. Tuntikehyksen leikkaaminen on aina viesti, että isompia ja isompia luokkakokoja halutaan kuntaan. Samalla kavennetaan mahdollisuutta jakotuntien käyttöön, joilla eriytetään ja annetaan tukea."
Merkittiin pöytäkirjaan, että nuorisovaltuuston edustaja Siiri Paija poistui kokouksesta klo 21:22 tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän pykälän selostusosaan tehtiin seuraava tekninen korjaus:
Muutetaan kohta:
Kuntastrategian mukaisesti panostamme lasten ja nuorten koulutukseen. Jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen ja tarkoituksenmukaisen ryhmäkoon varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella.
Korjataan muotoon:
Kuntastrategian mukaisesti panostamme lasten ja nuorten laadukkaaseen koulutukseen. Jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen ja tarkoituksenmukaisen ryhmäkoon varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella.