Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 4


Kokousasian teksti

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat

 

Kunnanhallitus 12.01.2026 § 4  

60/00.01.01/2026  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Noora Pajari

 

 

 Kunnanjohtaja esittelee kokouksessa ajankohtaiset asiat.

 

 

 

 

Esittelijä

Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee ajankohtaiset asiat tiedokseen.

 

Käsittely Kokouksessa käsiteltiin kunnan edunvalvonnan kärkiasiat ja kuultiin esittelyt § 5 – 7 sekä keskusteltiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä liittyen Hollon lämpölaitoksen asemakaavan muutoksesta tehtyyn muutoksenhakuun.

 

 

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi ajankohtaiset asiat tiedokseen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, kehitysjohtaja Antti Korkka, sivistysjohtaja Nina Lehtinen ja konsernipalvelujohtaja Maria virtanen saapuivat asiantuntijoina kokoukseen klo 15.02.

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 16.32 - 16.40 ennen pykäläkohtaisia esittelyjä, jonka jälkeen puheenjohtaja totesi läsnäolijat sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tonttipäällikkö Jukka Suhonen saapui asiantuntijana kokoukseen klo 16.40 ja oli läsnä § 6 esittelyn ajan. Jukka Suhonen poistui kokouksesta klo 17.21.

Merkittiin pöytäkirjaan, että läsnäolo- ja puheoikeudella kunnanhallituksessa oleva Piia Nurmela ilmoitti esteellisyydestä (intressijäävi, puoliso toimii muutoksenhaun tehneen yhdistyksen hallituksessa) ja oli poissa kokouksesta klo 17.53 - 18.19, kun käsiteltiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös valituksesta Hollon lämpölaitoksen asemakaavan muutokseen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, kehitysjohtaja Antti Korkka, sivistysjohtaja Nina Lehtinen ja konsernipalvelujohtaja Maria Virtanen poistuivat kokouksesta klo 18.31 pykälän käsittelyn jälkeen.